Perussuomalaisten viimeinen paikka arvottiin

Äänien tarkastuslaskennassa löytyi pari ääntä lisää, mutta ne eivät lopulta muuttaneet jo aiemmin kerrottua Parkanon kuntavaalitulosta. Keskusvaalilautakunta vahvisti tuloksen keskiviikkona.
Lähimpänä muutos oli perussuomalaisilla, sillä tarkastuslaskenta toi Janne Heinolalle (ehdokas numero 71) yhden äänen lisää ja vastaavasti vähensi yhden Klaus Myllymäeltä (ehdokas numero 77). Näin Heinola nousi 27 ääneen eli samaan Matti Yläisen kanssa, joten perussuomalaisten viides valtuustopaikka jouduttiin arpomaan heidän välillään. Arvonnan voitti Yläinen, joten hän on varsinainen ja Heinola varavaltuutettu.
Yksi ääni lisää löytyi myös keskustan Ari Lamminmäelle ja Aki Haapaniemelle, mutta ne eivät vaikuta järjestykseen keskustan valtuutettujen kesken saati voimasuhteisiin puolueiden välillä.