Saturnus, blogi 39/17

Tähtitieteen harrastus oli huipussaan minun kohdallani talvella 1964. Silloin seurasin approbatur-luentoja Turun Yliopistossa. Ennen harjoitustöitä piti selviytyä tähtien tunnistamistentistä. Tuorlan tornissa piti käydä monena yönä tekemässä mittauksia ja sitten kirjoittaa työselostuksia. Tentti oli keväällä, josta sitten selvisin läpi, koska opintokirjassani on merkintä: tähtitieteen approbatur, suoritettu 24.4.1964. Kun olin jo helmikuussa suorittanut kirjoituskokeen luonnontieteen kandidaatin tutkintoa varten, tuli mahdolliseksi saada tämä alempi yliopistollinen tutkinto valmiiksi 30.4.1964. Olin aloittanut yliopisto-opinnot syksyllä 1961, joten taisin olla ensimmäinen LuK-tutkinnon suorittanut ikäluokassani.

Sen jälkeen onkin tähtitieteen harrastus jäänyt vähemmälle. Taisin kyllä pitää Parkanossakin 1970-luvulla tähtitieteen kerhoa, missä oli mahdollisuus valaa kiinnostusta oppilaisiinkin. Muistan, että teimme retken Tampereen planetaarioonkin. Paluumatkalla bussissa pidin tietokilpailun, jossa kyselin siellä esille tulleita asioita. Olin itse käynyt planetaariossa jo ennemmin, jotta osasin laatia ja monistaa kysymykset etukäteen valmiiksi. Voittajalle annoin sitten palkinnoksi jonkin tähtitieteen kirjan.

Tuon jälkeen on avaruuden tuntemus kehittynyt huimasti luotaimien ansiosta. Viime viikolla kerrottiin TV:n uutislähetyksessäkin, miten 20 vuotta toiminnassa ollut Cassini-luotain lopulta tuhoutui Saturnuksen lähistöllä. Kanavalla 20 (National geografic) on tullut useita mielenkiintoisia ohjelmia avaruustutkimuksesta. Muistelen hieman eilen tullutta ohjelmaa Saturnus lähikuvassa.
Saturnus on kuudes planeetta Auringosta päin, läpimitta on 120 000 km. Jo 20 vuotta sitten, lokakuussa 1997 lähetettiin Cassini-luotain kohti Saturnusta. Tämä tutkimusmatka ulottui siis n. 7,9 miljardin kilometrin päähän. Tutkimusprojektin johtaja oli Earl Maize. Voimanlähteenä oli luotaimessa kolme plutonium-238 – lämpösähkövoimalaa. Luotain lähetti koko ajan monenlaista dataa Maahan, jonka täydellinen tutkiminen tulee kestämään vielä 30 vuotta. Jupiterilla havaittiin olevan yli 60 kuuta, joista mielenkiintoisia olivat Titan ja Enceladus.
Titan-kuulla oli jonkinlainen ilmakehä. Sinne laskeutuminen suoritettiin kolmen laskuvarjon järjestelmällä. Saatiin selville, että pinta on pehmeää, mutta tukevaa. Siellä on jokia ja järviä, siis nestemäistä materiaalia.
Toinen tutkimuskohde oli Enceladus, jolla voisi mahdollisesti olla jonkinlaista elämää. Sen navoilta vuoti höyryä, jossa oli orgaanisia aineita, ainakin metaania. Höyrysuihkut näkyivät selvästi lähivalokuvissa.
Saturnuksessa on renkaita, jotka näkyvät Maahan asti. Näiden asteroidien todettiin olevan pienistä kivistä koostuvia. Kovin tutkijat jännittivät sitä, pääseekö luotain ehjänä tämän rengasvyöhykkeen läpi. Lopulta tänä vuonna tuo läpimeno onnistui, mikä aiheutti suurta riemua tapahtumien seujaajien keskuudessa.
Kun polttoaine luotaimesta uhkasi jo loppua, oli viimeinen vaihe saada luotain tuhotuksi niin, ettei siitä joudu Maasta peräisin olevia orgaanisia aineita (bakteereita) tuonne naapuriplaneetalle. Viimeiset kuvat olivatkin siitä, miten luotain tuhoutui.
Parasta antia ohjelmassa oli upeat kuvat, jotka oli koostettu 141 valokuvasta. Nämä värilliset kuvat vievät voiton siitä vanhasta kuvasta, jonka löysin kirjastani nimeltä Johdatus tähtitieteeseen (G. Larsson-Leander) kuvatekstillä ”Saturnus ja sen rengassysteemi Mount Wilsonin 2.5 m teleskoopilla otetun valokuvan mukaan.”