Jehovalaisuus, blogi 42/17

Otsikon aihetta käsitteli Ylä-Satakunnan Näpyt-palstalla yksi hyvä kommentoija. Jos lukijalla ei ole lehteä, voinen aluksi kopioida tämän näpyn, koska siinä on esitelty lyhyesti jehovalaisuuden periaatteita:

”Parkano kirjaston näyttely hämmästytti näin reformaation juhlavuonna. Esillä oli myös jehovan todistajien Vartiotornin materiaalia. Esittelyssä mainitaan, että näyttely kertoo kristinuskon Jumalan eli jehovan tai Jahven nimen taustasta. Selvennykseksi:’Jehovan todistajien uskonto eroaa kristinuskosta monin tavoin, kuten hylkäämällä kolminaisuusopin, pitämällä Jeesusta arkkienkeli Mikaelina sekä kieltämällä Raamatun ilmoittaman iankaikkisen kadotuksen olemassaolon, rajoittamalla taivaaseen pääsyn vain 144 000 voidellulle ihmiselle, sekä uskoessaan Jeesuksen palanneen maan päälle vuonna 1914.’.”

Tuohon voisi vielä lisätä aseistakieltäytymisen. Vierailin lukupiirin mukana Karvian varavankilan alueella, jossa oli vuosina 1961-69 erityistyölaitos kieltäytyneille Jehovan todistajille. Heitä pidettiin eristyksessä 6-8 hengen huoneissa keskimäärin 2 vuotta, ulkoilua oli vain tunti päivässä. Olot muistuttivat natsien keskitysleiriä. Siksi toiminta lakkautettiin 1969 ja tilalle tuli 9 kk vankeusrangaistus, kunnes lopulta 1987 tuli voimaan vapautusmenettely.  Nykyään anoo n. 150 jehovalaista vuosittain lykkäystä vapautuslain nojalla, kunnes heidät 28-vuotiaina vapautetaan.

Ihmeellinen on myös kielto luovuttaa verta ja suorittaa verensiirtoa lääketieteellinä toimenpiteenä.  Myös poliittinen toiminta on kiellettyä. Lisäksi heillä on velvoite julistaa omaa oppiaan tai ainakin siitä keskustella tietty aikamäärä kuukaudessa. Siksi varmaankin näitä julistelehtisiä on usein mökkien postilaatikot pullollaan. Myös hautausrituaalit ovat karut, muistotilaisuuksia ei juuri pidetä. Hiljattain kuoli vaimoni serkku, jonka puoliso on jehovalainen. Hän ei ole ilmoittanut hautaamisesta eikä haudan paikasta mitään. Myös koulujen uskontotunneilta ovat jehovalaiset olleet aina poissa.

Lapsuudesta on mieleen jäänyt äitini isän veli, Frans Virtanen, joka eleli äitini synnyinmökissä Suoniemellä. Hän oli myös äitini kummi ja kirjoitteli 1950-luvulla äidilleni pitkiä kirjeitä käännyttyään jehovalaiseksi. Äiti poltti aina kirjeet pesässä, joten niiden sisällöstä ei ole jäänyt mitään tietoa. Kun sitten 1970-luvulla aloin selvittää sukuni vaiheita, selvisi Nokian kirkkoherranvirastosta, että tämän Fransin hautapaikka on kohdassa III os., rivi 1, nro 4. Löysin hautapaikan, mutta siinä ei ollut kiveä eikä minkäänlaista merkintää. Virastosta sentään sain selville kuolinpäivän, 26/4 1957.

Viime lehdessä oli myös kuvallinen juttu tästä kirjaston näyttelystä. Siellä on myös kuvaruutu, jossa pyörii jatkuva video, missä toistuu usein sana Jehova. Kun kirjastossa oli viime viikolla lauluilta, jossa laulatettiin yleisöllä Toivo Kärkeä, Tapio Rautavaaraa ja muita suosittuja lauluja. Samanaikaisesti kuitenkin näkyi lasin takaa tuon videon sanoma häiritsevänä.

Tässä herääkin kysymys: Miksi kirjasto sallii tällaisen näyttelyn järjestämisen? Onhan jehovalaisilla Parkanossakin oma Valtakunnansalinsa, joka olisi parempi paikka. Lisäksi näyttelyä on vartioimassa koko päivän ajan aina kaksi henkilöä. Sanoinkin heille, että voisivat viedä koko näyttelyn Venäjälle. Juurihan uutisissa oli maininta, että Venäjällä on tällaisen uskonnon harjoittaminen kiellettyä. Ehkä siellä jehovalaiset vangitaan, jos niitä löytyy?