Lapsuusmuistoja, blogi 45/17

Lukaisin juuri uutuuskirjan Aikamatka maalle, tekijöinä Arto ja Risto Kuivanen. He kertovat lapsuudestaan Karvian tien varressa pienellä maatilalla Vuorijärven ja Kuuhimojärven seuduilla. Perheessä oli neljä poikaa, joista vanhimmat, Aimo ja Jussi, olivat jo poissa kotoa 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin nämä nuorimmaiset, Risto ja Arto vielä kävivät koulua.

Muistan, kun Aimo Kuivanen piti TB-huoltoasemaa, jossa usein poikkesin. Kerran otin Risto-pojan sieltä autoonikin ja toin samalla lukiolle. Ristohan aloitti lukion 1973 ja valmistui ylioppilaaksi 1976. Opetin hänelle matematiikkaa ja fysiikkaa koko ajan. Nuorimmalla pojalla, Artolla oli toinen opettaja.

Kirjassa on muisteltu paljon poikasten lapsuudenajan puuhasteluja, joissa on yleensä teknisiä kokeiluja runsaasti mukana. On leikkiauton rakentamista siten, että ohjattavat pyörät ovat takana, joten ajelu muistuttaa peruuttamista. Lisäksi oikealle käännettäessä auto kääntyikin vasemmalle, mikä teki ajelun jännittäväksi.  On seikkailua pimeässä metsässä koulumatkoilla. On viljan korjuuta ja puintia alkeellisin keinoin, mikä kaikki on itsellenikin tuttua omasta lapsuudestani. On rotanloukkujen rakentamista, saunan lämmittämisen vaiheita. On juttu, miten saksalaisvieraille tarjotaan yösija ja opastetaan saunomisessa. Ristohan luki pitkää saksaa, hänellä oli luokanvalvojanaankin Taimi Suomela.

Kivoja ovat jutut Söpö-koirasta ja Killi-kissasta, joka putosi öljyastiaankin. Kerrotaan kalastustarinoita, Lapin matkoja myöten. Tervanpolttokokeilut tynnyreiden avulla ovat myös kiinnostavia; ennenhän tervakin valmistettiin itse, siitä minullakin on lapsuuden muistoja.

Siteeraanpa hieman tarinaa sahdinteosta, mikä myös on tuttua lapsuudestani. Sivulta 173 alkaa muistelo, josta poimin katkelmia:

”-Ensin pitää hakea katajia. Äite tekee sahtia huomenna… Äite sanoo aina, että jos ei katajalla haudo puuastioita, miin sahti happanee muutamas päiväs. Äiti oli tehnyt sahtia vuosia ja oppinut taidon perinnetietona.

-Mitä jauhoja tuos puntus on? Sielon kaharenkymmenen kilon säkillinen Laharen ohoramallasta ja pari pussi aRantasen ruismallasta. Lisään sinne napollista vettä. Vesi ei aluuksi saa olla kuumempaa kuin 40 astetta. Sitte panen kannen kii ja peitän hyvin. Tunnin päästä lisään taas vettä, sillon vähän enemmän ja vähän kuumempaa, ja sekottelen samalla. Taas kansi kiinni. Samaa toistetaan viis kertaa niin, että koko mallassatsi kastuu. Toiseksi viimenen kerta kastellaan melekein kiehuvalla viimenen kastelu teherään kiehuvalla vetellä. Sahti imeltyy samalla. .. Joo, ei täs mitää muuta tapahdu viiteen tuntiin.

-Sitte sahti pannaan pataan, ja aletaan lämmittää aluksi pienillä puutikuilla hitaasti. Vähitellen saaraan mäski kiehumapisteeseen. Sitä ei kumminkaan keitetä. Keitetään vaan niin kauan, että vahto häviää. Sitte mennään seuraavaan vaiheeseen.

-Tää on kuurna. Niinku pitkittäin jaettu puolikas tynnyriä, joka makaa telineellä lappeellaan. Toisessa päässä lyhyt ränni, johon neste valuu päätyseinän reiän kautta. Reikä voiraan sulukee tapilla. Kuurna on haurottu samalla lailla katajilla. Sinne pannaan poikkitikut pohojalle niin, että niitten alle jää tyhjä tila. Tikkujen päälle pannaan surat rukiinoljet. Moneen kertaan ne resinfioidaan katajavellillä. Sitten, kun mäski on kiehunu, pannaan kuurnassa tappi kiinni ja ajetaan napolla mäski oljille. Ku pata on tyhyjä, pannaan sinne kiehuun puhuras vesi. Kun vesi on kiehunu, otetaan kuurnan tappi pois, ja lasketaan vierre astiaan.  Sitte valellaan mäskiä viä puhtaalla kiehuvalla vetellä. Yhteismäärä vierrettä on yhyren säkin panoksesta joku neljäkymmentä litraa.

-Sahtivierre pitää saara jähtyyn nopeasti. Kun se on joku 30 astetta, silloin voi lisätä hiivan. Astia peitetään ja annetaan käyrä seuraavaan päivään. Sitte se pannaan hengen alle. Jos on oikee puinen sahtitynnyri, pannaan käyny sahti sinne. Tynnyrin lukku tiivistetään ruistaikinalla, ja annetaan käydä hengen alla vielä muutama päivä, ennen ku siirretään kylymään. Liian tuore sahti pierettää ja panee mahan sekaisin, mutta liian vanhaa ei juo pirukaan. Oikeesti sahti pitää juora viikon ja neljän viikon välissä valamistuksesta.” Tässä oli tekstiä paikallisella murteella, hieman tiivistettynä.

Todettakoon vielä, että vastaavanlainen juttu löytyy myös Martta Sevion kirjasta Kansantietoutta Parkanosta ja sen ääriltä sivulta 19 otsikolla Katselin sahdintekoa. . Myös hänen kirjassaan Isomummu muistelee viitataan tuohon selostukseen. Se päättyy seuraavasti:

Kello 3 yöllä oli täysi sahtitiinu siirretty porstuaan jäähtymään. – Aamulla, kun heräsimme, äidilläni oli jo potra poika, hänen kymmenes lapsensa. (Kyseessä siis oli Reino Alanen, joka syntyi 5.8.1908 ja kaatui sodassa 13.1.1940.)