Taakse jäänyttä, bl. 48/17

Jälleen kuulimme sota-ajan lauluja kirjastossa. Siellä esiintyivät oopperalaulaja Raimo Laukka ja harmonikkataiteilija Jarmo Tinkala. Tämä esitys oli todella upea. Se vei voiton kesällä kaupungintalolla olleesta esityksestä, jossa lauloi Mikko Niemelä sahanvinguttajain säestyksellä.

Nyt kumpikin esittäjä todella osasivat roolinsa. Olihan Tinkala voittanut Kultaisen Harmonikan ja muitakin mestaruuksia. Raimo Laukka taas osasi juontaa esityksen hyvin kertoen aina lyhyesti kappaleiden taustoista ja historiasta. Oli kerrassaan mukava kuunnella taitavia esiintyjiä.

Esitys alkoi kappaleella Hei, Karjalasta heilin minä löysin. Sitten laulettiin yhteisesti Sillanpään marssilaulu. Elämää juoksuhaudoissa johdatti sopivasti rintamalle. Hieman rauhallisempi oli Ilta Skanssissa. “Kun ilta tummentuu… ja rauha on saapunut laivaan…” (vai olisiko ollut Rauha?). Sitten seurasi Yö Altailla. (Tässä oltiin Altai-vuorilla, vaikka muistan opiskelijamaailmassa lauletun ‘natten vid lavuaren.’) Mä vartiossa seison, nyt yössä yksinäin oli vielä vuorossa ennen yhteislaulua Maantie on kova kävellä. Tuo oli vanha Ruotsin vallan aikainen laulu. (‘Lääkäri käänsi ja välskäri väänsi ja poika oli kelvollinen..’)

Sitten Tinkala soitti yksin Säkkijärven polkan, jonka jälkeen kuultiin pätkä Lehárin operetista Perintöruhtinas (‘nyt taas yksin mä jään…’)

Vielä kuultiin lauluja eri tytöille: Pallen suomennos Kankahalla kasvoi kaunis kukkanen, nimeltään Kaarina. Kasarmimme eessä suuri portti on, jossa esiintyy Liisa pien.  Näkemiin nyt pikku Tellervo. Oman laulunsa sai Orvokki sekä tietysti Iso-Iita, joka painoi 113 kiloa!

Monissa lauluissa nimet ovat muuttuneet suomennoksissa. Ensimmäisen laulun Kaarina on alkuperäisessä saksankielisessä versiossa Erika, joka tarkoittaa kanervaa = die Erika. Muistelen laulun alkavan näin:

Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein, Und das heisst: Erika. Heiss von hunderttausend kleinen Bienelein wird umschwärmt Erika.

Ja toinen laulu Liisa pien on osakunnan laulukirjassa nimeltä Lili Marleen. Se alkaa sanoilla

Vor der Kaserne, vor dem grossen Tor, da stand eine Laterne und steht sie hoch davor. So woll’n wir da uns wiedersehn bei der Laterne woll’n wir stehn wie einst, Lili Marleen.

Jatketaan ohjelmaa. Sitten tuli tuo Eldanka-järven jää, jossa oli ne Fossit ja Sassit. Siellä kotiloma tyssää, kun roiskitaan ryssää, juu… Sairaalaoloista kertoi Martti Jäppilän laulu Valkea sisar. (Luo sairaiden, käy sisar hento valkoinen..)  Tunnelmallinen oli myös laulu Äänisen aallot, jossa oli aistittavissa Marskin miekantuppi-päiväkäsky. (On uuden huomenen saava, maa Vienan ja Aunuksen). Tämä lauluhan oli sotien jälkeen kiellettyjen listalla.  Lopuksi muisteltiin Karjalasta lähteviä evakkoja haikealla Evakon laululla. Ohjelma päättyi valssipotpuriin.

Yleisöä oli salin täydeltä, kaikki iäkkäitä kuulijoita. Liikuttuneina ja tyytyväisinä kaikki poistuivat. Jotkut ostivat levynkin vielä muistoksi.