Tammisunnuntai, blogi 5/18

Itsenäisyyden alkuajat olivat kovin sekavia. Tänään tuli TV:stä sarjassa Kun Suomesta tuli Suomi lyhyt ohjelma, joka käsitteli aktivistien salaista asekuljetusta. Oli myös tilaisuus nähdä Parkano-seuran esittämä elokuva Tammisunnuntai 1918, joka esitettiin torstaina klo 12:30 Parkanopirtillä. Siitähän oli lyhyt esittely saman päivän Ylä-Satakunnassa. Posti kuitenkin jakoi lehden vasta myöhemmin iltapäivällä, joten tuo ilmoitus meni monelta ohi. Onneksi tuo Antti Tuurin käsikirjoittama filmi on mahdollista nähdä uudelleen vielä huhtikuussa.

Näistä itsenäisyyden alkuajan tapahtumista on pitkään vaiettu. Nyt nähtiin, miten Pohjanmaan suojeluskuntajoukot Vöyrin sotakoulun avustamana riisuivat aseista venäläisvaruskunnat viidellä paikkakunnalla. Kaikki tapahtui neljässä päivässä, kun Mannerheim oli 26. tammikuuta antanut käskyn asiasta. Tuo filmi oli hyvin kuvattu, suunnitelmia tehtiin nokisen öljylampun valossa ja joukot murtautuivat venäläisten yksiköihin. Vallankumouksen jälkeen oli Venäjänmaallakin sekasortoiset olot, joten Vöyrin joukkoja onnisti, vaikka sotakoulu oli juuri aluillaan.

Esityksen alussa kerroin, että isäni setä Arvi Lammi oli ainoa kurulainen, joka oli hakeutunut Vöyrin joukkoihin, jonne avajaispäiväksi oli kertynyt 365 miestä. Nyt tuli mieleeni ajatus, että yksi motiivi hänelle saattoi olla, että hänen appensa, Kurun Keihäslahden koulun opettaja Yrjö Hive oli juuri murhattu 17.11.1917. Mainitsin myös ne neljä parkanolaista, jotka olivat Vöyrin sotakoulussa, ne on lueteltu aikaisemmassa blogissani nimeltä Vöyriläisiä, blogi 44/14. Mainitsin vielä Vöyrin kaartin marssinkin, johon sanat oli tehnyt Eino Leino. Siinähän on säe:

Monta Hämeen hankiin haipui, / Messukylään kylmään vaipui, / monta Kurun metsät vei.

Vöyrin kaartihan aloitti sitten 1000 miehen voimalla vapautustaistelut  Vaskiveden ja Kurun kautta Tampereelle. Kun koulupoikana nukuin kesät aitan ullakolla, löysin sieltä sattumalta tuon setä-Arvin muistiinpanovihon näistä taisteluista, jotka hän oli kirjoittanut 5 vuotta myöhemmin. Olen nämäkin julkaissut ensimmäisissä blogeissani nimeltä Punakapina 1, 2 ja 3 (blogit 12, 13 ja 14 /14). Ne on julkaistu myös kurulaisen Veli Salinin kirjassa Kahden rintaman keskellä (saattaa löytyä kirjastosta). Myös Kurun Lehti julkaisi osan tästä kirjoituksesta: numero 10, torstaina 8.3.18 otsikolla Kahtia jaettua kansaa. Vielä seuraavassakin numerossa 11, eli 15.3. on kaksikin jatkojuttua Kurun taisteluista.  Taisteluthan tapahtuivat juuri 15.-17.3.1918.

Parkanolaisia sisällissodan uhreja ei paljoa ole, jotkut muualle taistelemaan lähteneet kyllä heittivät henkensä. Kurun Historia mainitsee muutamia uhreja jo ennen kapinaa.

Helmikuun 18. päivänä punaiset surmasivat kotonani Lammin talossa metsätyönjohtaja Oiva Hihkiön.

Luoteen koulun opettaja Arvo Sulkava ammuttiin vakoilijaksi epäiltynä 28.2.

Talollinen Anselmi Saarijärvi (ent. Hirvimäki, Martta Sevion eno) ammuttiin Saukkopuron myllyllä ilman kuulusteluja. Nyt vasta Kurun Lehdestä selvisi, että ampuja oli Juho Toivo Perikangas, joka ilmeisesti oli Saarijärven torppari. Hän surmasi myös liikemies A. Huhtasen.

Kurulainen Kalle Haukijärvi surmasi neljä henkilöä: Iivari Haapamäen Lammin torpasta 16.3., sitten 26.3. torpan vaimon Maria Friskilän sekä työmies Teemu Järvisen, seuraavana päivänä vielä Vihtori Alangon. Hänen tapaustaan käsiteltiin sotaoikeudessa 17.12.1919, mutta hän selvisi rangaistuksetta. Hän oli kääntynyt valkoisten puolelle. Tästä K. Haukijärvestä löytyy netistä paljon kirjoituksia, myös nimellä Hullu-Haukijärvi.

Myös Aamulehti kirjoittaa päivittäin sisällissodasta, Tampereen taistelut kun lähestyvät. Juuri eilisessä lehdessä (16.3) kerrotaan myös Kurun taisteluista. Siellä on kuvakin valkoisten joukkojen komentajasta, H. Hjalmarssonista. Veli Salinin kirjasta löytyy myös parkanolaisen Otto Juvelan muistelmia. Hän mainitsee, että Hjalmarsson ammutti vahingossa kaksi valkoista, kun luuli niitä punaisiksi Kurun Riuttaskylässä. Tieto tästä kantautui Ruotsiin asti. Siksi vähän yli vuoden näiden tapahtumien jälkeen hän riisti pistoolinlaukauksella hengen itseltään.

Järkyttävä kertomus sisällissodan ajalta löytyy myös viimeisestä Kankaanpään paikallislehdestä.

Kurun Lehden toimittaja Latoniemi päättää juttunsa sanoihin: “Vaikka aiemmat sukupolvet vaikenivat asioista, on hyvä, että nykyiset suomalaiset oppisivat tuntemaan oman historiansa ja näkemään myös sen kipukohdat kiihkottoman puolueettomasti.”