SM-jokkiskisa saa kunnalta 4000 euroa

Kunta avustaa kesällä 2019 Karviassa pidettäviä SM-jokamiesluokan kisoja 4 000 eurolla. Avustuksesta päätti kunnanhallitus, joka edellyttää vastineena avustukselle näkyvyyttä SM-kisojen mainonnassa.
Karvian ratayhdistys ja urheiluautoilijat anoivat kunnalta 10 000 euron avustusta kisojen järjestämistä varten. Yhdistykset tarvitsevat rahallista tukea muun muassa Torron radan kunnostukseen, varikkoalueen laajennukseen sekä toimistorakennuksen ja katsomotilan rakentamiseen. Rakennustyöt tehdään pääosin talkootyönä.
Kunnanhallitus on jo aiemmin myöntänyt kisajärjestäjille oikeuden käyttää kunnan tiloja ilman korvausta kisaviikonlopun ajan. Kisakäyttöä varten tarvitaan urheilukenttää, yhtenäiskoulun ja Willelän kenttiä sekä Karviatalon piha-aluetta.
Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta myöntää ratayhdistykselle 80 prosentin takauksen Satapirkan Osuuspankista otettavan 150 000 euron velan vakuudeksi. Vastavakuutena yhdistys antaa pantiksi omistamansa kiinteistön, jossa sijaitsee Karvian kunnan omistama harrastekeskusrakennus. Kunta edellyttää myös, että uusi toimisto/varastorakennus pantataan kunnalle vakuudeksi.
Kesäkuussa 2019 pidettävässä kisassa ratkotaan naisten, nuorten ja EVK-luokan mestaruudet.
Ratayhdistyksen arvion mukaan SM-kisat kokoavat Karviaan noin 4 000 henkeä.