Pohjois-Parkanon ensimmäiset valokuidut jo käytössä

Lupinetin valokuituhankkeen Pohjois-Parkanon ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi. Verkon piirissä on nyt noin 26 kiinteistöä.
Rakentaminen aloitettiin viime lokakuussa. Kaapelia on vedetty Vaasantietä pohjoiseen Voman sahalle asti sekä Luomankyläntien ja Koskirannantien suuntiin.
– Ensimmäiset liittymät otettiin käyttöön tammikuussa. Loppualueen rakentaminen alkaa juhannuksen jälkeen, Lupinet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anne Talonen-Levula kertoo.
Lopputöiden laajuus on kiinni siitä, saako hanke elyn rahoitusavustusta.
Kuituverkon liittymää odottaa vielä 44 varauksen tehnyttä kiinteistöä. Talonen-Levulan mukaan niistä liittymän saa varmuudella 22 kiinteistöä.
– Loput 20 on niin pitkän matkan päässä, ettei rakentaminen onnistu ilman ely-keskuksen rahoituspäätöstä. Tuki kattaisi noin puolet kustannuksista. Loppuriskin pystymme kattamaan itse.

Seuraavaksi Vahojärvi tai Porintien suunta

Jos kuituverkkoon haluaa vielä liittyä, sen hinta on 1 230 euroa. Talonen-Levula kehottaa ilmoittamaan ostohalukkuudesta hyvissä ajoin.
– Ennen rakentamisen aloittamista eli kesäkuun aikana olisi hyvä olla yhteydessä.
Lupinet jatkaa kuidun vetämistä seuraavaksi joko Vahojärven tai Porintien suuntaan. Liittymien kartoitus on parhaillaan käynnissä. Seuraavan kohteen ratkaisee se, kummassa suunnassa on enemmän liittymiä.
Kaupunki ja Kehitys-Parkki järjestävät 29. kesäkuuta infotilaisuuden kesäasukkaille. Siellä esitellään muun muassa Lupinetin valokuituhanketta.