Erämessut tuovat Pahkalaan tuhansia vierailijoita

Messujen ydintiimi eli Klaus Myllymäki, Timo Ojalainen, Satu Kallioniemi, Tomi Tuomisto, Janne KJeskinen ja Jani Kallioniemi noin tuhannen neliön näytteille asettajille pystytetyssä teltassa.

Pirkanmaan Erämessuja järjestävän Elämyksen tekijät ry:n puheenjohtajan Klaus Myllymäen mukaan yleisötavoite viikonloppuna Parkanossa järjestettäville messuille on toistakymmentä tuhatta kävijää. Näytteilleasettajia on yli 130, mikä Myllymäen mukaan korreloi kävijämäärään. Tavoitteeseen vaikuttaa myös se, että lähialueelta puuttuvat eräilyyn keskittyvät messut. Idea Parkanossa järjestettävistä messuista oli Jani Kallioniemen.
– Miksi kannattaa Parkanossa järjestää? Me olemme vastanneet siihen, että miksi ei, Myllymäki sanoo.
Paljon työtä messujen järjestäminen on jo vaatinut. Järjestäjät kertovat puhuneensa puhelimessa viime aikoina neljästä viiteen tuntia päivässä. Vieläkään työmäärä ei helpota, sillä messualueen rakentaminen on aikaavievää ja messujen aikana juoksevia asioita on runsaasti.
Ilman talkooporukkaa messujen järjestäminen ei olisikaan mahdollista. Kasassa on 60–70 vapaaehtoisen toimihenkilön ryhmä.

Paneelikeskustelua hukasta

Näytteilleasettajien lisäksi messuilla nähdään esimerkiksi noutajakoiranäytöksiä, suojelukoiran kiinniottonäytös sekä ShowHau Match Show.
Lauantaina ja sunnuntaina Pahkalanniemen rannasta saattaa kuulua haulikon laukauksia, jotka liittyvät noutajanäytökseen. Näytöksessä ammutaan paukkupatruunoilla.
Erityisen mielenkiintoisena järjestäjät pitävät lauantain susipaneelikeskustelua.
– Se voi olla tunteita herättävä. Suomen johtavat susiasiantuntijat tulevat puhumaan suden tilanteesta, Myllymäki taustoittaa.
Messuille saapuu myös muita puhujia, esimerkiksi kalastotutkija Heikki Holsti.
– Hän tulee puhumaan taimenen luonnollisesta lisääntymisestä, kutupaikoista sekä vesistön kunnostamisesta, Elämysten tekijöiden Janne Keskinen kertoo.
Perjantai- ja sunnuntai-iltana messujen yhteydessä järjestetään eräjatkot. Perjantaina jatkot ovat Niementiellä, ja musiikista vastaa Teppo Tuomisto. Tällöin pääsee kokeilemaan myös yhdistyksen hankkimaa rodeohärkää ja sumopukuja. Lauantaina erämessuja jatketaan Käenkoskella. Esiintymässä ovat Freeman ja Tammilehto. Molemmat jatkot ovat vain täysi-ikäisille.

Niementie suljettuna

Messut aiheuttavat viikonloppuna Kolmoskeskuksen alueella liikennejärjestelyiden muutoksia. Liikenne voi myös ruuhkautua varsinkin lauantaina.
Urheilukentällä, urheilutalolla sekä niiden läheisyydessä järjestettävät messut sulkevat Niementien Kolmoskeskuksen liikenneympyrästä Niemenperäntielle saakka. Tie suljetaan torstaina kello 18 ja avataan viimeistään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 24.
Pahkalan alueen asukkaat voivat käyttää kulkemiseensa reittiä Teollisuustie–Yrittäjäkatu–Tuomenhaara–Tuomikatu–Tehtaantie. Alkukadulla asuvilla on oikeus ajaa Niementien Halpa-Hallin puoleista kevyen liikenteen väylää pitkin kotikadulleen.
Messuvieraiden parkkipaikat sijaitsevat Teollisuustien läheisyydessä Santoon ylä- ja alapihalla, Fennosteelilla sekä katsastusasemalla. Järjestäjät toivovat, että messuille tulijat käyttäisivät heille varattuja parkkipaikkoja, eivätkä siis veisi kauppojen asiakkaiden paikoituksia. Parkkeeraus maksaa viisi euroa ja sisältää Parkanon Seudun Mobilistien linja-autokyydin messualueen portille.
Sunnuntaina erämessuilta järjestetään linja-autokuljetus Karvia-Päiville, ja myös Karvia-Päiviltä pääsee bussin kyydissä messuille.

Oskari Rinne