Eläkeikä ei paina Kihniönkylän Erä-Veikkoja

Erä-Veikot ja Erä-Siskot valmistelivat 60-vuotisjuhlia.

Monien yhdistysten huolena on vähenevä väki, mutta eläkeikää lähestyvä Kihniönkylän Erä-Veikot ry on onnistunut pitämään rivinsä samansuuruisena vuodesta toiseen. Tulevana lauantaina 60-vuotisjuhliaan viettävään metsästysseuraan kuuluu puheenjohtaja Markku Toivosen mukaan 285 jäsentä.
Kihniön nykyiseen väkilukuun suhteutettuna voisi siis sanoa, että 14 prosenttia kuntalaisista on Erä-Veikkoja. Toki todellisuudessa osa seuralaisista asuu muualla, mutta periaatteessa kaikilla ulkopaikkakuntalaisillakin on jokin sidos kuntaan. Joko he ovat itse kotoisin Kihniöstä tai sitten sukujuuret ovat alueen soissa ja metsissä.
Joka tapauksessa Erä-Veikot on 15-kertaistanut jäsenmääränsä kuudessa vuosikymmenessä. Lauri Uusi-Luomalahden talossa 5. lokakuuta 1958 pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui nimittäin 19 miestä.
Ensimmäinen hirvilupa heltisi seuraavana vuonna, jolloin Erä-Veikot saivat kaataa yhden aikuisen hirven noin 3 000 hehtaarin vuokramaalta. Hirvimiehiä oli 9.
Tänä syksynä metsälle on menossa noin 50–60 metsästäjää, ja lupa on heltynyt 12 aikuiseen hirveen ja 12 vasaan noin 12 000 hehtaarin laajuiselta alueelta.
Erä-Veikkojen jäsenmäärän salaisuus on se, että joukkioon on onnistuttu saamaan uusia nuoria metsästäjiä. Toisaalta voisi myös sanoa, että eräveikkous on pysyvää.
– Jäseniä lähtee luonnollisen poistuman kautta, kuului tiistai-iltana Erämajalla huhkineen juhlavalmistelujen talkooporukan suusta.

Erämajan rakennus alkoi 20 vuotta sitten

Ulkopuolisin silmin yksi Erä-Veikkojen näkyvimmistä saavutuksista lienee Erämaja. Kun seuralaiset aloittivat 60-vuotiskarkeloiden suunnittelun noin vuosi sitten, piti ensiksi lyödä juhlapäivä lukkoon. Sen verran paljon kyselyjä ja varauksia majasta tulee.
Tämä on toinen kerta, kun Erä-Veikot pääsevät juhlimaan pyöreitä vuosiaan Erämajalla. Vuonna 1998 järjestetyt 40-vuotisjuhlat olivat vielä Ihantolassa.
– Samana päivänä tehtiin Erämajan kivijalka, Toivonen kertoo.
Maja valmistui seuraavana vuonna.
Vuosituhannen vaihteeseen osui useita rakennus- ja talkootöitä. Erä-Veikot osallistuivat kunnan Pyhäniemestä Käskyvuoreen kulkevan liikuntareitin tekemiseen vuosina 1999–2000, ja Erämajan viereen nousi ensin savusauna vuonna 2001 ja hirsinen puuliiteri vuonna 2002. Sitten seura remontoi ihka ensimmäisen majansa majoituskäyttöön, ja vuonna 2006 valmistui Erämajan verantalaajennus.

Erä-Siskot 45 vuotta

Yksi Erä-Veikkojen erityispiirre on aktiivinen naistoimintakunta nimeltään Erä-Siskot, joka perustettiin vuonna 1973. Toimikunnassa on tällä hetkellä 7 aktiivia, ja 2 uutta jäsentä on tulossa mukaan toimintaan.
Vuosikymmenen verran vetäjänä ollut Leena Ojala sanoo, että Erä-Siskojen vastuulla on esimerkiksi Erämajan siivous. Toimikuntalaisille on jaettu kuukausittain vaihtuvat siistimisvastuuvuorot.
– Lisäksi hoidamme pienimuotoisia kahvituksia sekä tilaisuuksia ja tarjoamme Erä-Veikoille jahtiruokaa.
Lauantaina Erä-Siskot aikovat itsekin juhlia, mutta ennen sitä on tehtävälistalla ennakkotöitä. Esimerkiksi lihapullat on pyöriteltävä valmiiksi.
Lihasta ei ole puutetta, sillä Erä-Veikot ovat varanneet juhlia varten ainakin 170 kiloa hirveä.