Kansalaissotaa 1, blogi 18/18

Eilen tuli TV:stä dokumentti vuoden 1918 sisällissodasta – Julma maa. Se taitaa tulla tänään vielä uusintana ja löytyy Areenastakin. Ohjelma sisälsi paljon järkyttävää, ennen esittämätöntä aineistoa sisällissodan teloituksista ja vankileireistä. Punaisena lankana  oli vihapuhe, josta turkulainen Gunnar Mörn tuomittiin kuolemaan. Punaisia kannattaneen toimittajan kirjoitukset veivät hänet vankileirille ja lopulta telotuskomppanian eteen.

Tämä sai aiheen etsiä parkanolaista vankileirillä virunutta. Muistan, kun 11 vuotta sitten sain kurulaisen Veli Salinin innostumaan kirjoittamaan kansalaissodan tapahtumista Kurussa. Lähetin hänelle isäni sedän, Arvi Lammin muisteloita, jotka olen julkaissut myös tällä blogipalstalla viitisen vuotta sitten. Salin löysi myös muita lähteitä ja julkaisi kesällä 2007 kirjan Kahden rintaman keskellä. Kirjasta myytiin painos loppuun varsin nopeasti, vain kirjastoista saattaa sitä enää löytyä.

Parkanolaissyntyinen Aulis Juvela on 1994 kirjoittanut 32-sivuisen muistelman isänsä, Otto Juvelan värikkäistä vaiheista, joista Kurua koskevan osan on Veli Salin myös lainannut kirjaansa.  Otto Juvela oli Turussa Kakolan sellissä lähes neljä vuotta poliittisena vankina, jona aikana hänen nuori vaimonsa ja lapsensakin kuoli. Presidentti Ståhlbergin armahdus lopulta vapautti hänet 2.6.1922.Otto Juvela oli syntynyt 1896 Parkanossa ja kuoli 1959 Rauman kunnalliskodissa.

Siteeraan muutamia kappaleita tästä muistelmasta, jonka otsikko on Punaisia ja valkoisia.

“Pian kansalaissodan alettua Kuruun perustettiin punakaarti. Muutama päivä tämän jälkeen Kurun Aureen kylässä muodostettiin Kurun punakaartin alaosasto. Sen etuvartioasema majoittui Viljakan talon avaraan pirttiin Parkano – Kurun maantien varrelle. Tammikuun lopulla veljekset Otto ja Eemeli Juvela hiihtivät Aureeseen ja ilmoittautuivat punakaartiin. Paikalla oli käymässä Kurun punakaartin päällikkö Arvid Jokinen, joka kädestä pitäen lausui veljekset tervetulleiksi köyhälistön vallankumoustaisteluun. Nuorempi veljeksistä Otto valittiin alaosaston kirjuriksi. ‘koska hän oli käynyt kolme luokkaa kansakoulua ja osasi kirjoittaa!’…

Maaliskuun puolessa välissä maalaiskylän rauha äkkiä järkkyi, kun valkoisten joukot lähestyivät Parkanon suunnalta. Se päivä jäi lähtemättömästi Otto Juvelan mieleen. Vartioasemalle oli sijoitettu kymmenkunta miestä ja he olivat parhaillaan popsimassa lihakeittoa Viljakan pirtissä, kun sisälle syöksyi hengästynyt vartiomies ja parkaisi: ‘Jumalauta, lahtareita tulee!’ Lihakeitto jäi lautaselle, kun kaikki miehet ryntäsivät ulos. Todellakin: noin puolen kilometrin päässä Parkanon suunnalta oli lähestymässä hiihtojoukko ja muutamia hevosajoneuvoja. Joku punakaartilaisista laukaisi haulipanoksen tulijoitten suuntaan,  jolloin valkoiset levittäytyivät nopeasti metsään tien molemmin puolin ja avasivat tulen…

Miehet syöksyivät luotisateessa rekeen ja hevonen lähti täydessä vauhdissa viemään heitä Kuruun päin. Paniikin keskellä he eivät huomanneet, että joukosta puuttui kirjuri Otto Juvela. Hän nimittäin juoksi vielä takaisin Viljakan pirttiin ja kahmi taskuihinsa pöydältä punakaartin paperit, pöytäkirjat ja leimasimen. Todettuaan, että takapihalla kiinnitettynä ollut hevonen oli hävinnyt, Otto Juvela juoksi kuin kuolemanjuoksun läheiseen metsään kuulien särähdellessä ympärillä… Hän kaivautui paksuun lumikinokseen ja työnsi paperit ja leimasimen syvälle lumeen.

Vasta illalla hän ryömi ulos lumihaudastaan ja kahlasi tielle. Sitten hän lähti kävelemään kylään päin. Varovasti hän lähestyi Ahvenlammin taloa, jonka väki oli ennestään hänelle tuttua. Hän kopisteli sisälle tupaan. Ensimmäiseksi hän tiedusteli, olivatko valkoiset vielä kylässä. Talon väki arveli, että ne olivat jo lähteneet Parkanon suuntaan. Poikettuaan parissa kylän talossa valkoiset olivat kovistelleet tietoja punaisten olosta Aureessa ja näiden mahdollisista suunnitelmista. Sitten he olivat yllättäen päättäneet palata takaisin Parkanon kirkonkylään, jossas he yöpyivät. Selvittyään isommasta kohmeesta Ahvenlammin lämpimässä tuvassa Otto Juvela jätti ystävällisen talon väen ja lähti hiihtämään kohti Kurua. Sukset hän sai lainaksi talon vanhalta isännältä. Hänen omat suksensa olivat jääneet Viljakan talon seinälle.

Otto Juvela selvisi täpärästi ensimmäisestä kansalaissodan kosketuksestaan. Punaisilla oli alkanut varmistua se käsitys, että valkoiset eivät juurikaan säälineet yksinäistä vankia. Muutamia päiviä Aureen kahakan jälkeen tämä asia vahvistui järkyttävällä tavalla, kun korkea ruotsalainen upseeri teloitti maantiellä Kurun Riuttasten kylässä kaksi aseetonta vankia. Miehet olivat tulossa metsiä myöten Virroilta Kuruun, kun he he erehtyivät luulemaan tiellä liikkunutta valkoisten rekipartiota punaisiksi. Valkoiset sitoivat yllätetyt miehet köydellä käsistään toisiinsa ja juoksuttivat heidät kirkkoreen perässä valkoisten esikuntaan. Lyhyen, tulkin avulla tapahtuneen kuulustelun jälkeen valkoisten ruotsalainen päällikkö, everstiluutnantti Hjalmarsson komensi miehet etäämmälle maantielle ja teloitti heidät pistoolin laukauksilla päähän. Tämä oli samaa valkoisten joukkoa, jonka käsistä Otto Juvela pääsi viime tingassa pakenemaan Aureen Viljakan mäeltä.”

Olen lukenut, että tuo tapaus vaivasi Hjalmarssonia vielä Ruotsissakin niin, että hän ryösti itseltäänkin hengen. – Tämä oli vasta alkua Otto Juvelan tarinassa. Täytynee palata vankileirin kohtaloihin myöhemmin.