Kansalaissotaa 2, bl. 19/18

Viime blogissa aloin tutkia Aulis Juvelan kirjoittamia haastatteluja isästään, Otto Juvelasta, joka veljensä kanssa lähti keväällä 1918 punakaartiin. Jatkan tätä juttua hieman lyhentäen:

“Kurun kirkonkylässä punakaartin Aureen osaston miehille jaettiin kiväärit ja patruunat. Harjoituksia pidettiin Näsijärven jäällä ja Karjulan työväentalon maastossa. – Maaliskuun 16. päivänä maalaiskylän rauha järkkyi, kun valkoiset alkoivat yleishyökkäyksen Kurun kirkonkylään. Työväen talon katolle osui tykinammus ja säikäytti sisällä levänneet punakaartilaiset pahanpäiväisesti. – Maaliskuun 16. päivä ja sitä seuraava yö oli lukuisille punaisille ja valkoisille sotilaille ensimmäinen pelkoa ja kauhua herättänyt kokemus todellisesta sodasta.Kammoa oli omiaan lisäämään kaatuneiden näkeminen ja haavoittuneiden tuskan huudot pimeässä yössä.

Illalla lähetti toi viestin, että punaisten esikunta oli antanut määräyksen aloittaa vetäytymisen Näsijärven rantaan. Vetäytyvien joukkoon kuuluivat myös parkanolaiset veljekset Otto ja Eemeli Juvela. – Näin alkoi tuhansien ihmisten vaellus Näsijärveä pitkin Tampereelle.

Tampereella Kurun punakaarti majoittui  Teknillisen opiston tiloihin. Kurun komppania osallistui Oriveden, Aitolahden ja Sääksjärven taisteluihin. – Perääntyminen Aitolahdelta Tampereelle oli rankka ja vaivalloinen. Miehet joutuivat rämpimään kahdeksan kilometrin matkan polviin asti ulottuvassa jääsohjossa. Otto Juvelalla oli jaloissa nauhakengät ja kun hän Tampereelle päästyään riisui kengät jaloistaan, ei ihoa ollut tuntea omakseen.

Kun huhtikuun 5. päivän aamuaurinko valaisi kaupunkia, oli muu osa Tamperetta, paitsi Epilä ja Pispala, valkoisten hallussa. Täällä Epilässä ja Pispalan harjulla taistelivat myös veljekset Otto ja Eemeli Juvela. Aseet vaikenivat 6. huhtikuuta ja punakaartilaiset lopulta antautuivat.

Vangit kuljetettiin Keskustorille jäisen viiman piiskatessa. Otto sai kipeän iskun kasvoilleen vartijan ratsupiiskasta. Vankien joukossa liikkui suojeluskuntalaisia tunnistajia, jotka etsivät poisvietäviä ammuttaviksi. Kerran huudettiin Eemeli Juvelan nimeä. Eemeli kuitenkin kyyristyi vankijoukkoon eikä vastannut huutoihin ja pelasti näin henkensä.

Vankeja alettiin siirtää säilytystiloihin. Aluksi Juvelan veljekset sijoitettiin rautatieaseman peltimakasiiniin ja myöhemmin venäläisille kasarmeilla. Peltimakasiini oli ahdettu niin täyteen, että vain joka toiselle riitti makuutila lattialla. Vangit vuorottelivat nukkumatilasta lattialla. Jatkuvasti noudettiin vankeja teloitettaviksi. Nälkäkuolema ja kulkutaudit alkoivat harventaa rivejä. Oli päiviä, ettei ruokaa saatu lainkaan. Kuolleet punavangit haudattiin nimettöminä Kalevankankaan joukkohautaan.

Kesällä omaisten sallittiin tuoda ruokapaketteja leirille. Otto lähetti kirjeviestin kotiin. Veljesten sisar Elsa ja Hilma-sisaren tytär Katri lähtivät viemään ruokapakettia vankileirille. Tytöt patikoivat selkäreppuineen jalkaisin Tampereelle n. 70 km matkan. He säikähtivät, kun kohtasivat piikkilangan takana laihtuneet ja kurjannäköiset vangit.

Sunnuntai, 10.11.1918 oli 22-vuotiaan punavangin elämässä historiallinen. Hänet vietiin päällikön kansliaan, jossa luettiin päätös: Valtiopetoksesta ja kapinasta neljäksi vuodeksi tuomittu kruununtorpparin poika Otto Juvela Parkanon pitäjän Vahojärven kylästä lasketaan ehdonalaiseen vapauteen, lopullinen rangaistusaika päättyy 18.7.1922. Vapauteen lasketun on elettävä nuhteetonta elämää, kartettava pahamaineisten ihmisten seuraa sekä kerran kuukaudessa käytävä ilmoittautumassa Parkanon nimismiehen kansliassa.

Niin lähti Otto kävelemään sarkapompassaan. Hän sai evääksi kokonaisen ruisleivän, josta toisen puolen hän kuitenkin jätti veljelleen, jonka rangaistus vielä jatkui. – Yksinäinen mies käveli pitkin märkää, kuraista tietä: Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Ikaalinen,.. Vatsaa kouristeli ja oksennutti. Onneksi maantien ojista sai juoda vettä. Riitialan vaiheiila hän pääsi myllykuormaa kuljettaneen miehen kyytiin. Kun hevonen kääntyi sivutielle, jatkui matka taas kävellen. Kotirappusten edessä hän tuupertui maahan ja jäi makaamaan. Juvelan pojat Aleksi ja Frans kantoivat veljensä sisälle ja auttoivat vuoteeseen. Hitaasti päivä päivältä voimat alkoivat palautua.”

Uuden vuoden jälkeen Otto jo kävi ilmoittautumassa metsänhakkuisiin valtion maille Ikaalisten Saukon perälle. Sitten keväällä hän pääsi tukkityömaalle Kurun Riuttasten kylään, jonne miehiä kerääntyi Kurun ohella myös Parkanosta, Ikaalisista ja Virroilta. Toukokuussa tukkityöläiset järjestivät ohjelmallisen iltaman Raitalan talon pirtissä. Mitä siellä tapahtui, sen kerron ensi kerralla.