Nuorisotalo Base 55 avaa ovensa perjantaina

Osa nuorisotalo Base 55:n talkoolaisista ehti hetkeksi jättää työnsä kesken. Kuvassa Ilona Uusi-Ristaniemi, Vilhelmiina Kivioja, Alma Hellgrén, Jenni Herrala, Manuel Rautalahti ja Petri Aittoniemi.

Entisen Osuuskaupan kiinteistössä kävi kova kuhina viime perjantai-iltana, kun lukuisat talkoolaiset ahkeroivat aiemmin esimerkiksi lounas- ja ruokapaikkoina toimineessa tilassa. Jatkossa paikalla toivotaan olevan vielä enemmän porukkaa.
Tilaan on nimittäin tulossa Kihniön vapaaseurakunnan pyörittämä nuorisotalo Base 55. Avajaisia vietetään 21. syyskuuta kello 18 alkaen.
Avajaispäivän jälkeen nuorisotalon ovet ovat avoinna joka perjantai koulupäivän päätyttyä. Iltakuuteen asti Base 55:n toiminta on tarkoitettu kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Kello 18 ja 23 välinen aika on varattu 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Noin tunnin kestoinen nuorten ilta pidetään kello 20 alkaen.
Manuel Rautalahti ja Petri Aittoniemi kertovat ajatuksen nuorisotalosta muhineen monta vuotta. Vapaana ollutta paikkaa käytiin katsomassa ensimmäistä kertaa alkukesästä, ja päätös vuokrauksesta tehtiin kouluvuoden alettua.
Tilojen kunnostus alkoi elokuun lopussa. Rautalahti ja Aittoniemi arvioivat, että talkoisiin on osallistunut kolmisenkymmentä vapaaehtoista.
– Haluamme satsata nuorisotalon viihtyisyyteen ja ulkonäköön. Kaikki pinnat uusitaan, ja yhdestä huoneesta tulee hengaushuone sohvaryhmineen. Peliluolasta löytyy kaksi Playstation 4 -konsolia. On lautapelejä ja darts, ja biljardipöytä on vielä hakusessa. Pientä tarjoiluakin on.

Tukikohta ja lähtöpiste

Motiivi nuorisotalon toiminnan aloittamiselle on yksinkertainen. Kihniön nuoret ovat kaivanneet omaa tilaa jo pitkään.
– Toiveissa on, että kylän lapset ja nuoret tuntisivat paikan omakseen. Base 55 on tarkoitettu aivan kaikille, ja nuorisotalon tarkoitus on tarjota kiva ja turvallinen tapa viettää perjantaita, Rautalahti ja Aittoniemi kuvailevat.
Nuorisotalon nimikin kuvastaa näitä tavoitteita. Numero 55 tulee paikan osoitteesta Kihniöntiellä, mutta Base-sana on otettu pelimaailmasta, jossa se tarkoittaa pelaajien tukikohtaa tai lähtöpistettä.

 

Nuorisotalo Base 55:n avajaiset pe 21. syyskuuta klo 18.