Nälkäpäiväkeräyksellä pitkä historia

Annikki Hendolin kävi ostamassa nälkäpäivälimpun Aira Ojaselta ja Marja Saarivirralta.

Valtakunnallista Suomen Punaisen Ristin nälkäpäiväkeräystä pidetään tällä viikolla. Karviassa nälkäpäiväkeräyksellä on pitkä historia ja perinnettä jatkamassa olivat keskiviikkona päivällä myyntivuorossa olevat Aira Ojanen ja Marja Saarivirta. Karviassa myyntipiste on vielä keskiviikon lisäksi perjantaina kello 9:stä kello 17:ään. Limppumyynnin lisäksi paikalla on myös lipaskeräys.
Ojanen kertoi, että on ollut useampana vuotena ollut myyntivuorossa, Saarivirralle tämä oli toinen kerta peräkkäinen kerta. Naiset kertoivat että heillä on kahden tunnin vuoro, jonka jälkeen tilalle vaihtuu uudet myyjät. Kaikkiaan myynnistä ja taustatyöstä vastaa parinkymmenen hengen joukko. Tämän lisäksi yhtenäiskoulun oppilaat ovat olleet lipaskerääjinä.
Annikki Hendolin tuli yhtenä ostamaan perinteisesti nälkäpäivälimpun.
– Joka vuosi olen ostanut limpun, se kuuluu aina asiaan, Hendolin toteaa.

Monipuolista toimintaa

Saarivirta myös totesi, että tuote on hyvää ja sen tuotto menee hyvään tarkoitukseen.
Karvian SPR:n osaston puheenjohtajana on vuoden alusta toiminut Liisa Heiniluoma. Hän kertoi, että nälkäpäiväkeräyksen lisäksi heillä on monenlaista muutakin toimintaa.
– Meillä on vapaaehtoiset omaishoitajat tukena -ryhmä omaishoitajille, Sampolassa järjestetään kahvila kerran kuukaudessa ja on erilaisia liikuntaretkiä. Lisäksi on järjestetty ensiapukoulutusta koululaisille ja aikuisille. Joka vuosi olemme saaneet uusia jäseniäkin. Toiminta mukavaa ja olemme pyrkineet siihen, että kynnys tulla mukaan toimintaan olisi matalalla, Heiniluoma kertoo.

 

Nälkäpäiväkeräys

  • 39. kerta
  • Nälkäpäivä-keräyksessä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
  • Suomessa katastrofirahaston varoilla autetaan esimerkiksi tulipaloissa kotinsa menettäneitä perheitä, annetaan henkistä tukea, kotoutetaan turvapaikanhakijoita ja tuetaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa.
  • Ulkomailla tuetaan katastrofeissa ja konflikteissa olevia. Tänä vuonna yksi tärkeimmistä kohteista on Bangladesh, jonne on paennut Myanmarista yli 951 000 ihmistä.