Merkkihenkilöitä, blogi 23/18

Tänä aamuna lippu kohosi salkoon Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Aleksis Kivestä on Teemu Keskisarja tehnyt kirjan Saapasnahkatorni – Aleksis Kiven elämänkertomus. Hän oli myös haastateltavana kahdellakin kanavalla aamutelevisiossa. Jo lauantain Ilta-Sanomat kertoi kansallisromaanistamme Seitsemän veljestä, miten siitä ei aluksi pidetty. Olihan siellä mainittu helvetti 48 kertaa, perkele 34 kertaa ja saatana 19 kertaa. Nykyäänhän emme näitä edes kirosanoina pidä, koska kielenkäyttö on raaistunut huomattavasti.  Myös kerrotaan, että viina-sana esiintyi kirjassa 66 kertaa ja olut 35 kertaa. Aihe oli läheinen Kivelle, jonka mielenterveyden ongelmia ankara juominen pahensi. Onneksi Siuntiosta löytyi huoltaja, Kiveä parikymmentä vuotta vanhempi Charlotta Lönnqvist, jonka luona hän asui, kunnes lopulta joutui mielisairaalaan. Kiven kirjojen tunnetuin teilaaja oli professori August Ahlqvist. Kun Kivi kuoli, kirjoitti Ahlqvist vielä runon, jossa kutsui tätä ‘hulluksi viinanjuojaksi’. Pian kuitenkin ajat muuttuivat ja Seitsemän veljestä nousi arvoon arvaamattomaan.

Toinen päivän merkkihenkilö on laulaja Olavi Virta, jota elokuvaohjaaja Timo Koivusalo on yrittänyt uudelleen herättää eloon valkokankaalla. Tästä elokuvasta Apu-lehti kertoo, että kannattaa mennä esitystä katsomaan, jos haluaa kuulla suuren määrän artistin kappaleita. Olimme eilen esitystä katsomassa ja parituntinen kului todella vauhdikkaasti. Elokuvan viimeinen esityshän Parkanossa on jo huomenna torstaina. (Lisäys: Lehdessä 11.10. ilmoitetaan esitysten jatkuvan vielä seuraavalle viikolle.) Apu-lehti arvostelee, että hahmot ovat onttoja ja väkinäisesti näyteltyjä. Aluksi Olavi Virtaa näyttelee Lauri Tilkanen ja lopussa raihnaisena Raimo Grönberg. Helposti huomasi, että esitykset tulivat levyiltä ja laulaja vain aukoi suutaan musiikin tahdissa. Paljon oli 1950-luvun autoja haalittu esitykseen, jotta saataisiin katu näyttämään entiseltä. Olavi Virtakin sai laivalla tuodun amerikanraudan, jolla sitten ajeli ympäri Suomea, ryyppäili ja tapasi vieraita naisia, mistä tuli selkkauksia Irene-vaimon kanssa.

Myös viimeinen Suomen Kuvalehti on palstalla Kohtaamiset kajonnut tähän elokuvaan. Siinä kerrotaan, miten luksuskotia esitellään toimittajalle ja muitakin ajan kuuluisuuksia, kuten Reino Helismaa, Toivo Särkkä tai jopa poikaikäinen Vesa-Matti Loirikin marssitetaan sivuhahmoiksi. Lopussa paljastuu, että Olavi Virta sai valtion taiteilijaeläkkeen kuukautta ennen kuolemaansa. Mieleen jäi kappale 1950-luvulta: “Hän ei ole vuosiltaan vielä yhtätoistakaan, mutta laulun tuntee hän….” Muistan, kun kuulin sen ensi kerran radiosta. Silloin pikkuveljeni oli juuri täyttänyt 10 vuotta ja isäni totesi, että lauluhan sopisi mainiosti hänenkin poikaansa.