Blogit

Lotta-Svärd, bl. 24/17

Kirjakerhon kesäkuun kirja on Lotta-Svärd - Käytännön isänmaallisuutta (Pohls, Latva-Äijö). Siinä on 450 suurta sivua tekstiä. Kirja esittelee järjestön historiaa ja toimihenkilöitä koko ajalta 1921 - 44. Järjestöhän perustettiin 1921 samalla kun suojeluskuntajärjestökin. Rauhansopimus 1944 taas edellytti molempien järjestöjen lakkauttamista. Kirja esittelee johtohenkilöitä, mm. Helmi Arneberg - Pentti, Fanni Luukkanen, Hilja Riipinen,.. loputtomiin.

Oma isäni oli aikoinaan innokas suojeluskuntamies - monista ampumakilpailuista saaduista palkintolusikoista on jäljellä enää pari. Hänen Martta-sisarensa taas oli lottana rintamallakin, missä tapasi tulevan miehensä. He viettivät häitä kotitalossani sota-aikana, minun ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen.

Vaimoni äiti, Martta Siltala, taas palveli sotavuosina nuorten talkoopäällikkönä Parkanossa. Häneltä jääneistä kirjoista ehkä arvokkain on kirja Lotat ja isänmaan historia I, alaotsikko Mannerheim ja isänmaa, kirjoittanut Katri Laine. Kirjaa näyttää olevan vielä netissäkin myynnissä, hinta vaihtelee välillä 8 - 20 euroa.

Kirja on omistettu Sotamarsalkka Mannerheimille, ja se onkin päivätty Marskin 75-vuotis-päivälle 4.6.1942. Kohta siis Marskin syntymästä tulee 150 vuotta, siksi lienee paikallaan esitellä kirjasta tarkemmin. Johdantoluvussa kerrotaan, miksi pikkulotille on opetettava isänmaan historiaa. " Pikkulottien ikä vaihtelee välillä 8 - 17 vuotta. Toiset eivät ole saaneet minkäänlaista historianopetusta vielä.." Sitten on viitteitä, miten opetus tulisi järjestää. Ehkä Parkanon Päivölässäkin koulutettiin pikkulottia sota-aikana?

Kirjan esikuvahahmona on Mannerheim, hänen kunniakseen esitetään pidettäväksi Mannerheim-iltoja, joissa on mukana myös isänmaallisia runoja. Niitä löytyykin paljon - tekijöinä mm. Eino Leino, Lauri Pohjanpää, V.A.  Koskenniemi, Yrjö Jylhä, J.L. Runeberg, Z. Topelius. Sieltähän löytyykin sopivia runoja kesällä pidettävään Eino Leinon päivän tilaisuuteen!

Kirjasta löytyy kaikki päiväkäskytkin. Kirjan kappaleet ovat seuraavat:

1. Mannerheimin lapsuus ja nuoruus 1867-89

2. Mannerheimin valmennus Venäjällä 1889-1917

3. Mannerheimin armeija syntyy 1903-18

4. Ylipäällikkönä ja valtiohoitajana 1918-19

5. Mannerheim heimokansojen auttajana 1918-22

6. Mannerheim ja kansan eheyttäminen 1918-39

7. Hyisenä henkii Itä 1931-39

8. Mannerheim ja talvisota 1939-41

9. Vapaussankarin sankarikansa 1939-41

10. Isänmaa nousee tuh(k)asta 1939-41

11. Mannerheim vie poikansa kolmanteen vapaussotaan 1941

12. Päin Äänisjärveä, Vienanmerta!

Kirja on painettu hetkellä, jolloin sodan tappioita ei vielä oltu koettu. Loppusivulla todetaan: " Mannerheimin kuningasajatus Suur-Suomesta, jossa koko Suomen heimo asuu, on toteutumisen kynnyksellä... Vielä on sota kesken, mutta jokainen suomalainen mies ja nainen luottaa siihen, ettei Jumala ole turhaan ohjannut kansaamme kolmen suuren sodan koettelemusten halki yhden miespolven aikana."

Kirja sanoo: " Lotta Svärd Keskusjohtokunta uskoo, että runojen avulla saadaan lottien isänmaan historian opiskeluun se isänmaallinen tunnepohja, josta kasvaa voimakkain puolustustahto ja uhrimieli."

Kun vielä eilen, kaatuneiden muistopäivänä, siunattiin suuri määrä tuntemattomia vainajia haudan lepoon, voisin tähän kirjoittaa osan V.A. Koskenniemen runosta Vainajain marssi:

Me olemme kunniavahti vuossatoin nukkuvain,

me olemme korkein mahti yli toden ja unelmain.

Meit' taistelusta syöstä ei tainnut kuolokaan.

Ylös vuosisatain yöstä me nousemme rintamaan.

------

Kirjan lopussa on sotaa ihannoiva Runebergin runo Sotilaspoika:

Mun isäin oli sotamies, ja nuori, kauniskin, jo viisitoistavuotidna hän astui rivihin.

Uutta on se, että tässäkin runossa on peräti 8 säkeistöä! Jatkan ehkä vielä runojen tarkastelua Marskin syntymäpäivän ja E. Leinon päivän aikoihin.

 

Suruliputus, blogi 23/17

Kahden liputuspäivän - suomalaisuuden päivän ja äitienpäivän - väliin osui yllättäen suruliputuspäivä. Heräsin kuuntelemaan aamu-kuuden uutisia, siellä kerrottiin presidentti Mauno Koiviston kuolemasta ja ilmoitettiin valtakunnallisesta suruliputuksesta. Tapahtuma sekoitti päivän radio- ja TV-ohjelmat täysin. Koko aamupäivän ajan muisteltiin entistä presidenttiä ja hänen saavutuksiaan. 

Kuukausi sitten olin blogissani jotakin jo maininnut presidentti Koiviston Parkanon-vierailusta. Sen jälkeen osui kirpputorilla silmiini vanha kirja: Mauno Koivisto - koko kansan presidentti. Kirjan on ilmestynyt jo vuonna 1982, jolloin Koiviston ensimmäinen virkakausi alkoi maaliskuussa. Monet haastateltavatkin siteerasivat kirjan tietoja päivän ohjelmissa. Vilkaisenpa siis hieman presidentin lapsuutta Turussa.

Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 iäkkäiden vanhempien lapsena. Äiti Hymni Sofia oli silloin jo 40-vuotias. Esikoinen Joel oli syntynyt 3 vuotta aikaisemmin. Maunon jälkeen syntyi vielä Mirjam-sisar. Äiti kuoli kuitenkin jo Maunon ollessa 10-vuotias. Isä Juho Koivisto muutti Kerttulinkadulle, jossa kodiksi tuli yksi huone. Muurin edessä oli Högforsin kamina, jolla valmistettiin ruoka. 

Isä oli uskonnollinen ja pakotti lapset lukemaan ääneen Raamattua. Vielä presidenttinäkin hän saattoi käyttää ulkoa opittuja raamatullisia vertauksia. Samoin hän osasi suuret määrät virsiä ulkoa. Ajan tavan mukaan lapset saivat selkäänsä rikkeistä ja kolttosista. Selkäsauna annettiin 'kaksihaaraiseksi' nimetyllä sähköjohdolla, jonka toisessa päässä oli lenkki. 

Mauno kävi Kerttulin kansakoulua ja sai päästötodistuksen kuudennelta luokalta. Sen jälkeen hän kävi vielä jatkokoulua. Ansiotyössä Mauno oli jo 11-vuotiaasta lähtien  apupoikaana, juoksupoikana ja puuseppänä. Talvisodan syttyessä hän oli kuumentamassa raudanpätkiä uuneissa, sitten hän oli pommitehtaalla. Elokuuss 1941 hän pääsi jo rintamalle kenttäsammutusjoukkoihin. Varsinainen rintamapalvelus alkoi syksyllä 1942, jolloin Mauno oli 18-vuotias. Sodan viimeiset kuukaudet, maaliskuusta 1944 lähtien hän taisteli pikakiväärimiehenä Lauri Törnin kaukopartio-osastolla. - Tästä Lauri Törnistä on kurulainen Veli Salin kirjoittanut kirjankin.  Sodan jälkeen Mauno jatkoi Turun Suomaalaisen yhteiskoulun iltakursseilla. Hän suoritti oppikoulun neljässä vuodess ja vuoden 1949 ylioppilastutkinnon keskiarvo oli 8,4.  Sitten kerrotaan, että hän itsenäisyyspäivän aattona 1950 törmäsi Turun ylioppilaskunnan ovella kauniiseen tyttöön, Tellervo Kankaanrantaan.  Häät vietettiin kaksi vuotta myöhemmin Punkalaitumen kirkossa. 

Kun tieto vaalien tuloksesta 1982 selvisi, kysyivät toimittajat, kenestä tulee uuden presidentin tärkein neuvonantaja, vastasi Mauno Koivisto, että tärkeimpänä säilyy Tellervo, kuten tähänkin asti. 

Sitten on jo aika siteerata Parkanon koululaitoksen vuosikertomusta lukuvuodelta 1989-90. Siinä on pari kuvaa presidentin vierailusta ja seuraava lyhyt teksti:  Lähtemättömästi jäi jokaisen perkanolaisen koululaisen mieliin Tasavallan Presidentti Mauno Koiviston ja rva Tellervo Koiviston vierailu koulukeskuksessa 21.2.1990.

Keskustan koulun opettajiston työryhmä rehtorinsa (Harri Hiitti) johdolla valmisti kuvallisen, liikunnallisen ja musiikillisen tuokion, joka kepeästi aihepiiristä toiseen kirmaten  antoi presidenttiparille pikakatsauksen Parkanon nykyisyyteen ja menneisyyteen. ... Ohjelmatuokion jälkeinen koulun pihamaalle järjestetty lipputervehdys, jossa kaikkien ala-asteen koulujen oppilaat olivat mukana, päätti hienolla tavalla lämminhenkisen tilaisuuden. Presidentin ohjelma jatkui sitten lukion atk-luokassa, jossa hänelle esiteltiin tukipisteoppilaitoksen monimuotoista tietotekniikkaohjelmistoa ja jäipä tiukkaan aikatauluun vielä joku munuutti piipahtamiseen seuraamaan perinteistä koulutyötä, matematiikan oppituntia, ennenkuin mustien autojen jono kiidätti presidentin seurueineen rautatieasermalle.

Itse oli tuolla atk-luokassa harjoittelemassa parin oppilaan kanssa tietokoneavusteista matematiikan tehtävää. Ennen presidentin tuloa turvamiehet kävivät paikalla kielsivät postumasta minnekään. Kun presidentin seurue saapui, mainitsi rehtori Hyötyläinen, että hän olisi mielellään esitellyt koulun vanhaakin puolta (nyt jo purettua puusiipeä). Seurue kiersi luokan ympäri. Pertti Kohtala kehoitti presidenttiä testaamaan eillä olevaa ohjelmaa, mutta hän ei tohtinut kajota koneeseen. Minäkin esittelin lyhyesti oman ohjelmani. Muistan, kun presidentti muisteli, että ns. uusi maatematiikka joukko-oppeineen alkoi kouluissa silloin, kun hänen Assi-tyttärensä opiskeli. 

Sitten ohjelmaa muutettiinkin pikaisesti niin, että seurue kulki vanhan puolen alakäytävää pitkin toiseen päähän. Sinne hälytettiin nopeasti lyhyen matematiikan opettaja Inari Kohtala pitämään matematiikan tuntia. Sitä kait presidentti pysähtyi vilkaisemaan. Mustat autot siirtyivät sillä välin opettajien pysäköintialueelle, josta presidenttipariskunta sitten hyppäsi kyytiin. 

Muistan, kun vuoden lopulla oli itsenäiyyspäivän juhlat Linnassa, näkyi siellä kutsuvieraiden joukossa myös Harri Hiitti puolisoineen. 

100 vuotta sitten, bl. 22/17

Päivän Aamulehdessä oli sivulla B21 juttu Tampereelle avatusta poliisimuseosta. Siellä on avattu näyttely, jonka nimi on "Jäejestys romahtaa 1917 - kun viha muuttuu hyveeksi ja kosto ansioksi".  Toimittaja Rimpiläinen ei tosin kerro, missä näyttely on. Onneksi netistä löytyy osoite Vaajakatu 2, joka on Hervannassa. Hervannan valtaväylältä käännytään vasemmalle Vaajakadulle, jolloin löytyy Poliisiopisto.

Jutussa kerrotaan, miten 100 vuotta sitten poliiseja venäläistettiin ja niistä tuli pelättyjä ja vihattuja virkamiehiä, joita pidettiin sortovallan edustajina. Esimerkkinä mainitaan Kurun silloinen nimismies Sakari Alanko (ent. Dorofejeff).

Tästä nimismiehestä kertoo Kurun Historia 1867 - 1918 enemmän. Sivulla 443 on jopa valokuvakin. Kuvateksti kertoo, että nimismiehen vaimon nimi oli Maria ja tyttärien nimet olivat Eeva Maija Karjalatar, Raisa Helena Vienatar ja Paula Tellervo Uhutar, jotka viittaavat Dorofejeffin suvun vienankarjalaiseen alkuperään. Kurulaiset samaistivat Sakari Alangon sortovuosien vihattuun santarmivaltaan.

Luetaanpa lisää Kurun historiaa. Karjulan työväentalolla oli 21.3.1917 kansalaiskokous, jossa puhetta johti mylläri Aleksi Keskinen. Kokous vaati Sakari Alangon erottamista ja virnomaisten tutkimusta hänen toimistaan. Kerrottiin, että Sakari Alanko yritti karkottaa 1. maailmansodan aikana kaksi kurulaista Siperiaan - poliisi Selinin ja Kalle Haukijärven.  Alangolla oli niin paljon vastustajia, että 'rangaistusretkikunta' lähti kokouksen päätyttyä häntä etsimään. Kerrotaan, että Alanko olisi piiloutunut Sääksin saunaan, josta häntä ei osattu etsiä. Joka tapauksessa Alanko lähti Kurusta pois ja hän pääsi 1918 Tampereen poliisilaitoksen etsivän osaston johtajaksi. Kurun vt. nimismieheksi tuli loppuvuodesta 1917 Lauri Selänne.

Kirja kertoo edelleen, että keväällä 1917 ilmapiirin kiristyminen näkyi mm. uittotöissä. Valtion uittoja johtanut paroni Wrede piti kiinni 11-tuntisesta työpäivästä ja 40 - 60 pennin tuntipalkasta. Uittajat vaativat 8-tuntista päivää ja 60 - 100 pennin tuntipalkkaa. Juuri toukokuun lopussa lakot levisivät mm. Aurejärven reitille. Riuttajoella tunteita kuumensivat talollisten parista värvätyt rikkurit, mutta lakko johti sopimukseen: 8-tuntinen työpäivä ja markan tuntipalkka, jota sanottiin 'Haukijärven markaksi'. Uitossahan lakko oli tehokas työtaisteluase, sillä kevättulva oli lyhyt ja uitolla oli aina kiire.

Kahdeksan tunnin työaika tarkoitti maataloudessa keskiarvoa: touko-syyskuussa työaika oli 9 tuntia, talviaikana marras-helmikuussa 7 tuntia ja muina kuukausina 8 tuntia.

Edelleen kerrotaan, että Ala-Keihään isäntä Eetu Alanen ei suostunut allekirjoittamaan työaikasopimusta. Niinpä talo julistettiin lakkotilaan. Toinen samanlainen lakko puhkesi läheisessä Sillanpään talossa. Tässä tulikin esille tuttuja taloja, olihan isäni äiti Tyyne Maria kotoisin juuri tuosta Ala-Keihään talosta, hän oli Eetun sisar. - Lapsuudestani muistan, että olin isäni kanssa tämän Eetun - Edvard Alasen - hautajaisissa samaisessa Keihään talossa 1951. Myöhemmin sitten vanhempanikin asuivat 4 vuotta (1967-71) samaisessa talossa, jossa minäkin syksyllä 1968 viimeistelin gradutyötäni. - Vielä on elossa yksi tuon Eetun lapsista, Helmi Annikki, s. 29.3.1922, joka on siis isäni serkku.

Mutta palataan vuoden 1917 taapahtumiin. Silloin syksyllä ryhdyttiin perustamaan sekä punakaarteja että suojeluskuntia. Erikoinen tapaus oli mainittu Kalle Haukijärvi. Hän oli perustamassa Riuttasen punakaartia, mutta hänen sanottiin olleen myös suojeluskunnan perustajia. - Kapinaa enteilivät monet murhatapaukset. Kerrotaan, että suurlakon aikana 17.11. Kurussa murhattiin Keihäslahden koulun opettaja Mauri Hive. Hänen tyttärestään Kaarinasta taas tuli isäni sedän, Arvi Lammin puoliso. Tämän Arvin muistelmia kansalaissodasta olen aikaisemmin tälle palstalle kirjoittanut, hän oli mukana valkoisten joukossa, jotka taistelivat Kurun punaisia vastaan juuri mainitun Keihään talon pelloilla 16.3.1918. Silloin Eetu Alanen pakeni luotisateessa järven yli suojaan.

Jo ennen varsinaista kahakkaa oli useita punaisten suorittamia murhatapauksia. Olen maininnut, että 19.2. kotitalossani surmattiin metsätyönjohtaja Oiva Hihkiö. Luoteen koulun opettaja Aaro Sulkava ammuttiin 28.2.

Anselmi Saarijärvi ammuttiin Saukkoperän myllyllä. Hän oli kotoisin Parkanon Karttiperältä Hirvimäestä. Otin juuri selvää kirkonkirjoista, että hän oli Martta Seviolle eno. Siis 1869 Hirvimäessä syntynyt Anselmi ja Iivari Alasen puoliso Maria olivat sisaruksia. Anselmi muutti kuitenkin 1893 Kurun Saarijärven taloon vävyksi. Muistan, kun Martta Sevio joskus kyseli minulta tämän murhan motiivia. Kurun historiakaan ei kerro tarkempaa syytä. Ennemmin olen myös kertonut, että Kalle Haukijärvi tappoi neljä ihmistä: kotitaloni torpasta Iivari Haapamäen, sitten Maria Friskilän, Teemu Järven ja Vihtori Alangon Riuttakylästä. Haukijärvi selvisi rangaistuksetta, kun hän oli siirtynyt valkoisten puolelle.

Pultava, blogi 21/17

Pultavan taistelu käytiin 28.6.1709 Venäjän ja Ruotsin välillä. Se oli suuren Pohjan sodan ratkaiseva taistelu. Taistelun sanotaan päättäneen Ruotsin suurvaltakauden.

Ehkä siksi saimme kirjakerhossa luettavaksemme kirjan Peter Englund: Pultava. Ruotsinkielinen alkuteos on ilmestynyt 1988 ja kirjan on kohta sen jälkeen suomentanut Seppo Hyrkäs. Siinä on 283 sivua tarkkaa sodan kuvausta, missä tulee esille lukuisa joukko henkilöitä, etupäässä ruotsalaisia. Siellä on sotureita, ajureita, kirjureita, pappeja, kenraaleita ja palvelusväkeä, välskäreitä, pöydänkattajia, juomanlaskijoita. Joukkoa johtaa kuningas Kaarle XII, komentajina Carl Gustav Rehnsköld ja Adam Ludvig Lewenhaupt. Venäjän puolella on taas vastassa Pietari Suuri päällikköinään Seremetov ja Mensikov.

Erikoista oli se, että monella oli mukana vaimo ja lapsiakin sekä kaikenlaista omaisuutta, huonekalujakin. Taistelukohtaukset olivat kuin näytöstilaisuuksia, mukana oli torvensoittajat ja lipunkantajat. Kuningas oli haavoittunut jo aikaisemmin, häntä kantoi 9 miehen saattue tai kuljetti hevosiin liitetty paariosasto. Mukana oli suuri määrä palvelijoita, hopeankiillottajia, pöydänkattajia ja tiivis henkivartiokaarti, joka ympäröi kuninkaan niin, että mahdollinen luoti aina osui vartijoihin. Silti kuningasta kuljetettiin joukkojen edessä ja hän määräsi taistelun kulun.

Ehkä valitsen tekstistä satunnaisesti joitakin sitaatteja, näin saadaan käsitys sen ajan taistelusta. Sivulla 167 on pitkä virke: "Ja tasangon toisella puolella nopeasti marssiva ohut sininen rintamalinja: lepattavat sotaliput, aseiden ja varusteiden kalina, kilisevä ääni, joka syntyi korkealla lentävien kuulien ja sirpaleiden iskeytyessä pistimiin ja keihäänkärkiin, rumpujen kumea pärinä, pillipiiparien ja torvensoittajien lasinohuet soinnut; kovat huudot: vihaiset käskyt, korahdukset ja epäinhimilliset kuolinkiljahdukset, jotka saavat jyrisevän auringonhalkoman taivaan pirstoutumaan entisestään; miehiä jotka kaatuvat, nääntyvät, kompastelevat, raivoavat, hoippuvat, ontuvat, lyyhistyvät tai sinkoutuvat auringon lämmittämään maahan; suihkuava veri ja irtirepeytyneet jäsenet; maassa punaisten huntujen peittämiä vääntyneitä myttyjä, vaikeasti tunnistettavia tahmaisia ihmisruumiin palasia, kihiseviä suolia ja suuria  allikoita mustuvaa verta; ja ohut sininen rintama, joka jatkaa eteenpäin, eteenpäin, paksussa tupruavassa savussa ja peittyy sen alle."

Tuossa oli pitkällä virkkeellä kuvattu se, mitä kirja on kannesta kanteen. Taistelun draamallista puolta kuvataan sivulla 159: " Jokaisella rykmentillä oli oma soittokuntansa, johon kuului dulzianinsoittajia, skalmeijanpuhaltajia, pillipiipareita ja rumpaleita. Nämä olivat sonnustautuneet koreisiin univormuihin, joihin kuului roppakaupalla kaluunoita, ripsuja ja hopea- tai kamelinkarvapunoksia... Kaikki nämä värit, puvut, koristellut liput ja musiikin tahtiin suoritetut taidokkaat liikkeet olivat osa sodan kaunistelua. Sodalle annettiin esteettisiä ulottuvuuksia, sodasta tuli taideteos... Sama taipumus sävytti upseeriston kielenkäyttöä. Vastustajan tulittamista kutsuttiin 'kestitsemiseksi mustikoilla', tykistö 'soitteli hauskasti' ja vihollisen kanssa 'huviteltiin'. Vastustajaa 'hutkittiin selkään' tai 'piiskattiin'...  Siinä ruumiillistui aateliston unelma hyvästä ja kauniista sodasta, mutta sotalippujen silkkiä taahrasivat aivonkappaleet ja lihanriekaleet ja univormujen kauniit housut täyttyivät verestä ja ulosteista."

Joitakin suomalaisiakin sotilaita löytyy. Sivulla 156 mainitaan Vehkalahdella syntynyt kapteeni Gustaf Gadde: " Hän oli liittynyt kaartiin jo 14-vuotiaana. Narvassa hän oli miehineen siepannut useita venäläisten sotalippuja ja ollut vähällä menettää henkensä... Nyt Gadde oli taas ryöstetty vaatteineen kaikkineen ja unohdettu alastomana ja silvottuna ruumiiden joukkoon. Illan tullessa joku oli löytänyt Gadden ja vienyt hänet välskärin luo. Kaksi luotia oli yhä hänen kehossaan muistona taistelusta."

Sodan jälkitunnelmia kuvaa sitaatti sivulta 228: " Taistelukenttä oli kammottava näky. Noin 9000 kuollutta ja kuolevaa ja lukematon määrä tapettuja hevosia. Ne kaikki lojuvat sikin sokin suhteellisen pienellä alueella: kentillä, metsiköissä, puiden lomassa, rotkoissa, kaikkialla... Kuolleet ihmiset makasivat päällekkäin groteskisti kohoavissa pinoissa tasangolla, jolla apokalyptinen suurtaistelu oli käyty. ' Siellä lojuvat rummut ja soittimet, viirit ja patarummut ja liput, musketit, karbiinit ja kiväärit, keihäät ja pistimet.' Taisteluun otti osaa 19700 ruotsalaista ja näistä kaatui noin 6900."

Kirjan lopussa mainitaan, että Suomelle Pultavan häviö merkitsi alkua Venäjän tuhoisalle hyökkäykselle Suomeen. Tämänhän meidän historiamme tuntee ison vihan aikana (1713-21). Tuolloin erikoisesti Pohjanmaalla tekivät venäläiset kasakat paljon tuhoja. Omasta sukuhistoriasta tulee mieleen Kurun talo, josta koko pitäjä on saanut nimensä. Kurun talon perustajat olivat esi-isiäni. Sinne tuli 1562 Lauri Simonpoika Kangasalan Suoraman kylästä. Hän otti nimekseen Kurunen. Venäläiset kuitenkin polttivat talon heinäkuussa 1716, Kuitenkin puustellin lampuoti Jooseppi Heikinpoika rakensi talon uudelleen. Joosepin sisaruksista Yrjö oli vävynä Kovasella, Heikki kalastajana Muroleessa (seuraava esi-isä), Martti Lannetan isäntänä ja Erkki Virtain Kurkelassa.  

Venäläiset olivat myös hävittäneet Kurusta erämaatalo Puntasen. Kun sille myönnettiin verovapaus, päätti Muroleessa asuva Juha Heikinpoika muuttaa Puntaselle 1752. Puntanen oli siis ehtinyt olla 30 vuotta autiona. Kuitenkin Heikki lastensa kanssa raivasi sen asuttavaksi. Seuraavassa polvessa sitten Juho Juhonpoika ( s. 5.6.1742) raivasi Puntasen alueen itästä osaa, jolle hän antoi nimen Lammi. (Se on juuri syntymäkotini.) Tämä Juho joutui vielä vanhoilla päivillään Suomen sodan aikana kyyditsemään venäläisiä kasakoita kohti pohjoista. Hän pääsi kuitenkin pakenemaan takaisin, kun hänellä oli hyvä hevonen. 

Sotia on siis maassamme ollut joka sukupolvessa. Ehkä tulee vielä tilaisuus jatkaa oman isäni sotamuistojen tutkimista.

Torstain tarinoita, blogi 20/17

Alkoi sadella, joten on aikaa kirjoitella, jos vain jotain mieleen juolahtaisi.

Kirjaston poistokirjana käteen osui teos Pirkanmaan lukemisto, tekijöinä Santamäki ja Helin. Kirjan alaotsikko on: Tietokirja ja lukemisto Pirkanmaan kouluihin ja koteihin. Kirjan kanteen on kirjoitettu: Jokiharjun kansakoulun oppilaiden käsikirjasto. Teos ei ole juurikaan käytössä kulunut, vaikka se sisältää paljon mielenkiintoista kotiseutuaineistoa, myös Parkanostakin. Kirja avautui kohdasta, missä esitellään tyrvääläistä sanaseppoa ja kansansivistäjää Antero Wareliusta (1821-1904). Hän perusti Suometar-nimisen sanomalehden ja toimi aluksi Hämeenkyrön Jumesniemen kansakoulun opettajana. Hän kirjoitti ensimmäisiä suomenkielisiä näytelmiä. Tunnettu kotiseutukirja Wareliukselta on Kertomus Tyrvään pitäjästä. Siellähän on Vinkkilä-niminen kylä. Nyt voisinkin kysyä lukijalta, montako kissaa oli Vinkkilässä. Warelius kertoo: " Vinkkiläsä oli viis veräjää, joka veräjällä viis ämmää, joka ämmällä viis pussia, joka pussissa viis kissaa, joka kissalla viis poikaa." 

Huomasin, että sama kysymys oli esitetty arvovaltaisessa lehdessä Tiede 4/2013. Tässä lehdessä oli suomen kielen professorin, Kaisa Häkkisen, vastaus tehtävään, joka mielestäni oli aivan väärä. Hän ilmoitti puolustuksena, että lehti oli mennyt painoon, ennenkuin hän ehti korjata virhettä. Myös hän kertoo, että tehtävä on epäselvä, koska Suomessa on useita Vinkkilä-nimisiä paikkoja. Toki on selvää, että Warelius tarkoittaa oman kotikuntansa kylää. Ja laskunhan voi suorittaa riippumatta kylän sijainnista.  Palaan vastaukseen palstan lopussa. 

Sitten toinen puheenaihe, pääsiäisen messu Parkanon kirkosta, joka lähetettiin suorana TV 1:ssä. Tämä tilaisuus on saanut paljon kiitosta ja kehuja. Siinähän esiintyi suuri lapsikuoro, joka täytti kirkon etuosan. Mukana oli aivan pieniäkin esiintyjiä, jotka välillä heiluttivat käsiään ja joku yritti kiskoa nuttua päältään. Esitys meni silti sujuvasti. En ole aikaisemmin nähnyt näin suurta lapsilaumaa kirkossa. Myös ihailin kameroiden kuvakulmia, näytettiin kirkon koristeita ja lamppuja, jopa auringonvalokin loi seinälle tunnelmaan sopivan kuvion. Ulkokuvassa näkyi edellinä yönä satanut valkea lumipeite. 

Paikallislehdessäkin oli kiitokset Liisa-papille, joka kertoi jopa paikkakuntaa kuvaavan vitsin. Tuo vitsihän löytyy Tapio Rautavaaran elämäkerrasta En päivääkään vaihtaisi pois. Ehkä sen voisi tässä toistaa: Matkustakotiin tuli mies, joka esittäytyi Parkanon papiksi. Hän kysyi Rautavaaralta: -Miksi tulitte Parkanoon torstaina?  Tilanne on semmoinen, että nämä meidän seurakuntalaisemme eivät ymmärrä heti teidän huumorianne, vaan vasta myöhemmin. Kun te tulette tänne torstai-iltana esiintymään, niin kansa nauraa sunnuntaina kirkonmenojen aikana. Tulisitte perjantaina, niin nauraisivat vasta maanantaina.

Puheessa tuli esille myös kirkon rakentamisen historiaa. Kahteen kertaan mainittiin sana "Kuttikallio". Se on tuon mäen nimi, jolle kirkko rakennettiin. Varmaan ennen siellä vuohet elelivät. Naarasvuohi on kuttu. Tässä paikannimessä se on muuttunut muotoon kutti. Ehkä se on paikkakunnan murretta, koska olen kuullut sanan muussakin yhteydessä. 

Vielä tuli esille kirkon historiasta, että kun kivistä kellotapulia rakennettiin 1889, tuli kiviä tapulia varten kaksinkertainen määrä. Eri lähteissä on annettu selitys, että kivimäärä oli erehdytty laskemaan kuutiokyynärissä, kun tarvittava mittayksikkö piti olla kuutiojalka. Tässä tuli taas laskennallista pohdintaa. Kyynärähän on määritelty niin, että se on kaksi jalkaa. Geometriassa taas on opittu, että yhdenmuotoisten kappaleitten tilavuuksien suhde on mittakaavan kuutio eli kolmas potenssi. Niinpä yksi kuutiokyynärä on 23 eli kahdeksan kuutiojalkaa. Minulle heräsikin kysynys: oliko kiviä sittenkin kahdeksankertainen määrä tarvittavaan määrään verrattuna. Todettiin, että ylijäämäkivistä tehtiin museona toimiva kivimakasiini. Lisäksi tehtiin kirkkopihan ympärille kiviaitaa. Joku on myös muistellut, että kiviä olisi myös kuljetettu pappilan kivinavetan seiniinkin. Olisi kuitenkin melko suuritöinen puuha mitata makasiinin ja aitojen sekä tapulin tilavuus asian selvittämiseksi. 

Pidän varsin sopivana, että kirkkoherramme esitti tämän katsauksen saarnassaan. Muistan, kun Kurun kirkossa oli vastaava juhlatilaisuus, kirkko täytti tasavuosia. Silloin kirkkoherra ei sanallakaan maininnut kirkon historiasta mitään. Hän vetosi siihen, että saarnan tulee liittyä kyseisen päivän tekstiin. Toisaalta muistan TV-jumalanpalveluksen, joka lähetettiin paikasta, joka on tuttu Suomen sodan ajalta. Saarnan piti piispa, joka pääosan ajasta käytti tuon taistelun kuvaamiseen. Saarnahan on juuri se osa tilaisuutta, jossa papilla on mahdollisuus esittää vapaasti omiakin näkemyksiään.

Sitten onkin aika palata takaisin sinne Vilkkilään. Montakos kissaa siellä oli? Tehtävässä pitää huomioida erikseen emokissat, joita oli 54 eli 625 kpl, ja niiden pennut, joita oli 55 eli 3125 kpl, siis yhteensä 3750 kpl.

Yläri Facebookissa