Blogit

Saturnus, blogi 39/17

Tähtitieteen harrastus oli huipussaan minun kohdallani talvella 1964. Silloin seurasin approbatur-luentoja Turun Yliopistossa. Ennen harjoitustöitä piti selviytyä tähtien tunnistamistentistä. Tuorlan tornissa piti käydä monena yönä tekemässä mittauksia ja sitten kirjoittaa työselostuksia. Tentti oli keväällä, josta sitten selvisin läpi, koska opintokirjassani on merkintä: tähtitieteen approbatur, suoritettu 24.4.1964. Kun olin jo helmikuussa suorittanut kirjoituskokeen luonnontieteen kandidaatin tutkintoa varten, tuli mahdolliseksi saada tämä alempi yliopistollinen tutkinto valmiiksi 30.4.1964. Olin aloittanut yliopisto-opinnot syksyllä 1961, joten taisin olla ensimmäinen LuK-tutkinnon suorittanut ikäluokassani.

Sen jälkeen onkin tähtitieteen harrastus jäänyt vähemmälle. Taisin kyllä pitää Parkanossakin 1970-luvulla tähtitieteen kerhoa, missä oli mahdollisuus valaa kiinnostusta oppilaisiinkin. Muistan, että teimme retken Tampereen planetaarioonkin. Paluumatkalla bussissa pidin tietokilpailun, jossa kyselin siellä esille tulleita asioita. Olin itse käynyt planetaariossa jo ennemmin, jotta osasin laatia ja monistaa kysymykset etukäteen valmiiksi. Voittajalle annoin sitten palkinnoksi jonkin tähtitieteen kirjan.

Tuon jälkeen on avaruuden tuntemus kehittynyt huimasti luotaimien ansiosta. Viime viikolla kerrottiin TV:n uutislähetyksessäkin, miten 20 vuotta toiminnassa ollut Cassini-luotain lopulta tuhoutui Saturnuksen lähistöllä. Kanavalla 20 (National geografic) on tullut useita mielenkiintoisia ohjelmia avaruustutkimuksesta. Muistelen hieman eilen tullutta ohjelmaa Saturnus lähikuvassa.
Saturnus on kuudes planeetta Auringosta päin, läpimitta on 120 000 km. Jo 20 vuotta sitten, lokakuussa 1997 lähetettiin Cassini-luotain kohti Saturnusta. Tämä tutkimusmatka ulottui siis n. 7,9 miljardin kilometrin päähän. Tutkimusprojektin johtaja oli Earl Maize. Voimanlähteenä oli luotaimessa kolme plutonium-238 - lämpösähkövoimalaa. Luotain lähetti koko ajan monenlaista dataa Maahan, jonka täydellinen tutkiminen tulee kestämään vielä 30 vuotta. Jupiterilla havaittiin olevan yli 60 kuuta, joista mielenkiintoisia olivat Titan ja Enceladus. 
Titan-kuulla oli jonkinlainen ilmakehä. Sinne laskeutuminen suoritettiin kolmen laskuvarjon järjestelmällä. Saatiin selville, että pinta on pehmeää, mutta tukevaa. Siellä on jokia ja järviä, siis nestemäistä materiaalia. 
Toinen tutkimuskohde oli Enceladus, jolla voisi mahdollisesti olla jonkinlaista elämää. Sen navoilta vuoti höyryä, jossa oli orgaanisia aineita, ainakin metaania. Höyrysuihkut näkyivät selvästi lähivalokuvissa. 
Saturnuksessa on renkaita, jotka näkyvät Maahan asti. Näiden asteroidien todettiin olevan pienistä kivistä koostuvia. Kovin tutkijat jännittivät sitä, pääseekö luotain ehjänä tämän rengasvyöhykkeen läpi. Lopulta tänä vuonna tuo läpimeno onnistui, mikä aiheutti suurta riemua tapahtumien seujaajien keskuudessa. 
Kun polttoaine luotaimesta uhkasi jo loppua, oli viimeinen vaihe saada luotain tuhotuksi niin, ettei siitä joudu Maasta peräisin olevia orgaanisia aineita (bakteereita) tuonne naapuriplaneetalle. Viimeiset kuvat olivatkin siitä, miten luotain tuhoutui.
Parasta antia ohjelmassa oli upeat kuvat, jotka oli koostettu 141 valokuvasta. Nämä värilliset kuvat vievät voiton siitä vanhasta kuvasta, jonka löysin kirjastani nimeltä Johdatus tähtitieteeseen (G. Larsson-Leander) kuvatekstillä "Saturnus ja sen rengassysteemi Mount Wilsonin 2.5 m teleskoopilla otetun valokuvan mukaan."

Kuolemanleiri, blogi 38/17

Toukokuussa alkoi näkyä kanavapaikalla 20 uusi kanava, jolla on pitkä nimi National Geographic. Sieltä tulee tunnin mittaisia ohjelmasarjoja yötä päivää. Usein tulee valittua tämä kanava, jos kotimaisilla kanavilla on vain typerää naurunkikatusta.

Usein keskipäivän aikaan tulee ohjelma Uskomaton eläinlääkäri Pol. Tämä amerikkalainen lääkäriperhe on jo tullut varsin tutuksi. Iäkäs eläinlääkäri Pol on kovin antautunut työhönsä ja hoitaa vaikeita tapauksia, usein hevosten ja lehmien poikimisvaikeuksia.

Pitkin kesää tuli kanavalla myös useita ohjelmia nimellä Natsien jättimäiset rakennusurakat. Siinä esiteltiin Hitlerin teettämiä bunkkereita ja muita rakennelmia. Amerikkalaiset ovat tehneet niistä mahtavia kuvauksia. Kummastuttaa, kun saksalaiset itse eivät ole itse mitään näistä hiiskuneet.

Eilisillan myöhäisohjelman nimenä oli Hitler's G.I. Death Camp. Senverran vielä englannin kielen tajua on tallessa, että ymmärsin olevan kyseessä ohjelma Hitlerin kuolemanleiristä. Nimessä oleva lyhennys G.I. jäi arvoitukseksi. Ilmeni, että ohjelma esitteli Saksan ja Belgian rajamailla sijainnutta Bergan natsien keskitysleiriä, jossa oli myös amerikkalaisia sotavankeja. Niistä yksi vanki oli vielä elossa ohjelman teon aikana ja pääsi perheineen käymään oikein paikan päällä ja muistelemaan vuoden 1945 kovia aikoja. 

Kun kirjoitin ohjelman otsikon hakukoneeeen, löytyi sieltä tietoja tästä ohjelmasta. Käänsin tiedot käännöskoneen avulla suomeksi; tosin käännöskone tekee paljon virheitä, esim. otsikon sana "kuolemanleiri" on muuttunut muotoon "kuolintapa". Kun alkuperäisessä tekstissä kerrotaan vankien painoista amerikkalaisissa mitoissa paunoina, on käännöksessä kuitenkin kiloja. Kuitenkin ilmeni, että kymmenen viikon aikana vankien paino oli pudonnut puoleen ja oli vain n. 40 kiloa. Ei tuo mikään ihme ole, kun ohjelma kertoi, miten vangit poimivat eläinten ulosteista löytyviä siemeniä ravinnokseen. Myös omasta kehosta löytyvät täit ja syöpäläiset syötiin tarkoin, sekä heiniäkin pureskeltiin. Poimin tästä käännöksestä joitakin tietoja:

Sotilaisiin merkittiin leima uskonnon mukaan: C katolisille, P protestanteille, H heprealaisille.

Berga oli Buchenwaldin ala-leiri, johon saavuttiin 13. helmikuuta 1945.

Junakuljetuksessa käytettiin olkia vessapaperina, kunnes sekin loppui.

Pelkästään vuonna 1942 natsit tappoivat 2,7 miljoonaa juutalaista.

Maaliskuussa 1944 Adolph Eichmann karkoitti Unkarista juutalaiset, joista 434000 lähetettiin Auschwitziin, jossa heitä kuoli 6000 - 12000 päivässä.

Ohjelma kertoi, miten tuolla Bergan työleirillä vangit hakkasivat vuoren sisään tunnelia, missä hengittivät pölyä ja nokea, ilman ruokaa ja juomaa laihtuen luurangoiksi, kunnes kuolivat. Ohjelmassa näytettiin näitä valtavia ruumisröykkiöitä. Katsoessa pohdin, miten nänkin paljon dokumenttiaineistoa on saatu kuvatuksi ja säilynyt.

Ohjelmatarjontaa, blogi 37/17

Vihdoinkin on ollut Parkanossa runsaasti tapahtumia. Joutuu oikein pohtimaan, mihin voisi mennä. Yhtenä vaarana olen kokenut melua ja mökää tulvillaan olevat tilaisuudet, joista pysyn ehdottomasti poissa. Jopa Paroonin markkinat ovat muuttuneet inhottavaksi mökätilaisuudeksi. Iltayöstä meteli torilta kantautui ympäri Viinikan omakotialuetta. Huomasimme, että talomme ullakkohuoneeseen meteli kaikui sisään katon kautta häiritsevästi, mutta alakerrassa pystyi kuitenkin nukkumaan, sillä vinyyliverhous heijasti äänen hyvin pois. Kiitokset Jytkyt-firmalle, joka asensi verhouksen! Pururadallakin vastaantullut koirantaluttaja harmitteli torilta kuulunutta meteliä.

Viime lauantaina oli valatilaisuus. Pahkalan seudun parkkipaikat olivat autoja täynnä ja väkeä tulvi ympäri urheilutaloa. Tästä tilaisuudesta on jo ollut lehdessä juttu ja kaupungin sivuilta löytyy jopa Juha Anttilan videokin. Kuvauskopteri pörräsi sielläkin ilmassa, kun sotilaat marssivat vastaanottopaikan ohi. Lehdessä oli arvio, että yleisöä olisi ollut 5000 henkeä. Kiinnostava kohta kulkueessa oli vanhoja sotilasasuja esittelevä osasto, upeista haarniskoista lottapukuihin asti. - Muistan, kun oma valatilaisuuteni oli talvipakkasella Niinisalon kentällä, ei siellä yleisöä ollut.

Sitten olimme sunnuntaina yhdessä Ihminen luonnossa -tapahtumassa. Metsämuseolla oli yhteislailuiltapäivä, vetäjänä tuttu "Klasu" Myllymäki. Yleisöä oli vain vaivaiset 15 henkeä. Tuoleja oli ulkona rivissä moninmertainen määrä. Saimme lauluvihon, jossa oli 40 tuttua yhteislaulua ja hienoja värikuvia. Yleisössä oli sentään mukana pari tuttua musiikkia harrastavaa pariskuntaa, ilman heitä olisi tilaisuus ollut vetäjän yksinlaulua. Tulipa samalla vilkaistua museon kokoelmaa: justeerisahoja ja metsätyökaluja hyvässä järjestyksessä. Lauluvihko alkoi laululla "Kotimaamme ompi Suomi", sitten oli "Unohtumaton ilta", "Anttilan keväthuumaus" jne. Nestori Miikkulaisestakin laulettiin ja yleisö toivoi laulua "Heili Karjalasta".

Samana iltana oli vielä kaupungintalolla Suomi 100 vuotta - juhlakonsertti. On vahinko, ettei Parkanossa ole parempaa konserttisalia. Jo puolta tuntia ennen tilaisuuden alkua oli talon aulassa kaikki tuolit täynnä. Laulaja Mikko Niemelä kantoi yläkerrasta muutaman pehmustetun toimistotuolin, joista minulla oli onni saada viimeinen. Niin oli ahdas aula aivan täynnä.  - Toivottavasti tulevaan koulukampukseen edes tulee jonkinmoinen sali tilaisuuksia varten. Onhan jo  Karviassakin  upea juhlasali, saati sitten Kangasala-talossa, jota matkallamme ihmettelimme.

Sitten itse esitykseen. Parkanolaissyntyinen Mikko Niemelä todella esiintyi vanhanajan sotilaspuvussa ja lauloi tuttuja sota-ajan lauluja, säestäjinä kolme harmonikkaa soittavaa naista naapurikunnista, sekä juontajana toiminut sahanvinguttaja. Tässäkin tilaisuudessa olisi äänen vahvistus voinut olla astetta pienemmällä, ahtaassa tilassa olisi varmaan tultu toimeen ilman vahvistimiakin. Muistelenpa vielä laulujen nimiäkin, jotta ne, jotka eivät sisälle mahtuneet, voisivat edes hyräillä näitä kappaleita:

Karjalan poikia

Muistoja Karpaateilta

Heili Karjalasta

Kaunis on luoksesi kaipuu

Liisa pien'

Ilta Skanssissa

Pieni sydän

Elämää juoksuhaudoissa

Kirje sieltä jostakin

Mantsurian kukkuloilla

Särkyneitä toiveita

Kirje isälle

Eldanka-järven jää

Valssi menneiltä ajoilta

Iso Iita

Yö kerran unhoa annoit

Ilta Kannaksella

Metsäkukkia

Karjalan Marjaana

Elämäntoveri

Säkkijärven polkka

Kaunis on luoksesi kaipuu

Lopuksi laulettiin yhteisesti: Tämä taivas, tämä maa. Tuo lauluhan alkaa sanoilla: Tääll' on pelloiksi kuokitty soita, täällä korpia raivattu on. Tätä kansaa ei vastukset voita, se on sitkeä taipumaton. Aina uudestaan kyntää ja kylvää se maan, pistää pettua leipään, jos tarvitaan. Kunnes kerran sen uurastus palkkansa saa, sadon kultaisen kantaa maa.

Taidematkalla, blogi 36/17

Paikalliaslehdessä oli ilmoitus Umbran taidematkasta. Vaikka en juurikaan harrasta taidetta, päätin silti lähteä mukaan vaimoni kanssa viime lauantain bussimatkalle. 

Bussin reitti oli seuraava: Parkano - Kuru - Ruovesi - Oriveden Purnu    119,7 km.

Täältä edelleen Leporannan taidekeskukseen Längelmäelle                    27,3 km,

Sitten jatkettiin Kangasala-taloon  Kimmo Pyykön museoon                   68,4 km,

mistä paluumatka Tampereen kautta Parkanoon                                 102,0 km, yhteensä 317,4 km.

Matka kesti lähes 9 tuntia. Näistä taidekohteista on myös netissä runsaasti esittelysivuja, joten poimin tähän muutaman osoitteen.

Matkanjohtajana toimi kihniöläinen taiteen ammattilainen Jorma Matikainen, joka huolehti erityisesti siitä, että kahvipausseja oli riittävästi matkan varrella. Ensimmäinen pysähdyspaikka olikin Kallenaution kievari Juupajoella. Siellähän on upea kievarimuseo, jossa on esillä vanhanajan hevoskulkupelejä. Tämä kievari on perustettu jo 1778 ja oli toiminnassa kievarilaitoksen lakkauttamiseen asti , vuoteen 1928. Esimerkiksi oman osastonsa on saanut matkailija Sakari Topelius. Jotain tietoa löytyy osoitteesta

www.juupajoki.fi/kuntainfo/matkailijalle/kallenaution-kievari

Oriveden Purnun osoite on Mustasaari 63, Orivesi. Sinne johti Orivedeltä varsin mutkainen sivutie. Purnuun on taiteilija Aimo Tukiainen rakennuttanut useita näyttelyhalleja, jotka minussa herättivät enemmän ihmettelyä kuin itse taideteokset. Sivustolta

www.purnu.fi

kannattaa valita alasivu nimeltä Loistava aika - näyttelysivut. Silloin aukeaa sivusto, jonka osoite on

www.linnake.net/loistavaaika.html

Tämä näyttely päättyi virallisesti jo 6.8., mutta Matikainen oli erikseen sopinut ryhmämme vierailusta.

Seuraava vierailukohteemme oli Jämsän suuntaan osoitteessa Vinkiläntie 745, Längelmäki. Siitä löytyy pari kuvaa sivulla

www.leporannantaidekeskus.net

Mieleen on jäänyt Vilho Juuselan teos Isäntä ja hevonen, joka on tehty pelkistä hevosenkengistä. Kuva on edellisellä sivustolla.

Sitten poikkesimme huoltoasemalla ruokailemassa ja jatkoimme Kangasalle. Viimeisen kohteen esittely löytyy sivustolta

www.kangasalatalo.fi/kimmo-pyykko-taidemuseo/kokoelma

Tässä esitteessä pyörii kolme kuvaa (Jäähyväiset, Elämänlanka ja Sielun maisema). Mieleen on jäänyt erikoisesti kuvat Paasikivestä ja leipälapiolle tehdystä Kekkosesta.

Kangasalta lähdimmekin paluumatkalle. Mainitsenpa vielä, että sain Matikaiselta lahjana Hannu Syväojan uusimman esseekirjan "Hämehess' on Hälläpyörä". Kirjan tekijä Syväoja on Matikaisen opiskelukaveri ja hän on laatinut tähän kirjaan myös pari piirrosta. Kirjan nimi liittyy esseisiin Giuseppe Acerbi ja Yrjö Koskinen Kyröskoskella ja Costiander, Kyröskosken runoilija. Kirjassa on useitya pikku esseitä eri puolilta Hämettä. Haluamme näin välittää lämpimät kiitokset Jormalle tästä lahjasta sekä hyvin suunnitellusta ja johdetusta matkasta. 

Sota-aikojen muistoja, bl.35/17

Korjaanpa aluksi viime blogiin tulleita virheitä. Yksi syntymäaika oli väärältä vuosisadalta. Vilho Einar ei ole voinut syntyä 1987 vaan 1887. Sitten on pariin kohtaan tullut väärä etunimi. Toivo Jalosen etunimi on vaihtunut Taistoksi. (Ehkä ajatuksissa soi Malmstenin laulu Taistoihin tiemme kun toi..., mikä sai nimenkin vaihtumaan.) Kerroin, että Toivo Jalonen oli asevelvollisena Terijoella PPP1:ssä. Tämän Polkupyöräprikaatin kunniamarssi oli Härmän marssi, joka tässä yhteydessä kannattaisi kuunnella YouTubesta. Sen löytää Googlesta hakusanoilla "PPP1, Härmän marssi, Youtube" tai suoraan osoitteesta

www.youtube.com/watch?v=tth3oNeYXsi

Samalla näkee tämän yksikön historiaa. Samaan pötköön voisi vielä kuunnella vaikkapa Vöyrin marssin ja Jääkärimarssin, joiden kuvitus ja sanat ovat varsin vaikuttavia.

Tilasin Vantaan Antikvariaatista kirjan Suvun suuri kertomus - Muistitietoa itsenäisen Suomen vaiheista, toimittanut Pauliina Latvala (2001). Siitä löytyy kaksi Parkanoon liittyvää muistelmaa. Heikki Virtanen on kirjoittanut äitinsä Lyyli Virtasen kertomusta: Punasta ja valkosta Parkanossa  sekä Naiset kotirintamalla. Hieman samoja asioita on ollut myös 1998 ilmestyneessä Virtasen kirjassa Äitini - romantikko ja unennäkijä. Tästä kirjasta löytyi kuitenkin jotain, mistä ennen en ole nähnyt mainintoja. Siteeraan muutaman rivin.

Sivulla 24 kerrotaan Päivölän kokouksesta 1918, missä sovittiin, että ei ryhdytä sotilaallisiin toimiin eikä ahdistella siviiliväestöä. Lopuksi laulettiin Aleksi Tuomiojan ehdotuksesta "Juokse porosein". Sitten jatkuu: Kuitenkin eräs ruotsalainen metsänhoitaja vei vanhan miehen, Harjusen, innokkaan punasen, Porin maantien varteen metsään ja ampui hänet siellä, vaikka Harjunen oli polvillaan ollen pyytänyt armoa. Paikkakuntalaiset tuomitsivat jyrkästi tämän tapauksen. (Sanat 'punanen' ja 'valkonen' on kirjoitettu ilman i-kirjainta.)

Sitten sivulla 29 Lyyli Virtanen muistelee enonsa, Anselm Saarijärven murhaa. Hän oli Kurusta varakkaan talon isäntä. (Myöhemmin tässä Saarijärven talossa asui isäni serkku Martti Alanen, jonka lapset olivat kansakoulukavereitani Kitusen koulussa.) Lyyli kertoo:

Serkkuni Karppisen Lyyli ja minä päätimme lähteä pääsiäislauantai-iltana hevosella kahden. Sinne oli melkoinen matka Parkanon kirkolta, ensin valtamaantietä pitkin noin 10 km (ehkä enemmänkin, Länsi-Aureeseen asti?), ja loput matkaa metsätietä pitkin. Oli kelirikon  aika, tie oli kivinen ja luminen, jäinen ja vetinen. Se oli uhkarohkea matka, kun Kurun puolella oli vielä punasia mahdollisesti metsässä piileskelemässä... Pimeän tullessa saavuimme lähelle erästä kaansakoulua, pyysimme sieltä yösijaa ja saimme. (Olisiko ollut Länsi-Aure vai Luode, Riuttanenkin on mahdollista?) Aamulla varhain jatkoimme matkaa Saarijärven taloon. Kyllä oli järkyttävä näky, jonka kohtasimme. Suuri päärakennus oli joutunut täydellisen hävityksen kohteeksi. .. Menimme parin kilometrin päähän sahan luo, jonka eno oli rakennuttanut. (Paikka on Saukkokosken mylly.) Oli suuri kasa kiväärihylsyjä paikassa, mihin hänet oli ammuttu... Enoa oli kehoitettu lähtemään syntymäkotiinsa Hirvimäkeen. Hän oli laittanut hyvän hyvyyttään omalle torpparilleen mökin talon  läheisyyteen peltojen päähän. Tämä torppari yhdessä turkulaisten raakalaisten kanssa oli tehnyt tämän verityön.  Aikaisemmin punaset olivat jo tulleet keskellä yötä ja kysyneet rahaa, jolloin eno oli antanut 10 000 markkaa, joka hänellä sattui olemaan.  (Muistan, kun Martta Seviokin tiedusteli minulta tämän murhan motiivia, mutta en ole löytänyt mitään syytä.)

Sirrytään sitten talvisodan aikaan. Sivulla 95 on otsikot 'Enneuni suruviestistä' ja 'Tervetuliaisjuhla muuttui surujuhlaksi'. Siitä seuraava muisto:

Alaskylän kansakoululle tuli siirtolaisia silloin suuri joukko. Ehdotin sisarilleni ja Alaskylän emännille, että järjestetään tulojuhla heille. Emännät leipoivat kaakut ja pullat ja suunnittelimme ohjelmaa. Minä (Lyyli) lupasin pitää tervehdyspuheen, Martta juhlapuheen ja Inkeri lupasi huolehtia musiikista ja laulusta. Katoimme pitkän pöydän ja levitimme sille valkean liinan, kahteen vaasiin kuusenoksia ja kotoa toin valkean hyasintin. Sitten tuli Inkeri ja Martta sisään. Martta joutui ihan kauhun valtaan ja sanoi: Minkä tähden panitte kuusenoksia pöytään ja hyasintin? Tästähän tuli nyt ihan hautajaiset.

Ohjelma alkoi. Istuimme pöytään ja pidin tervehdyspuheen. Sitten Martti-veljeni vaimo Grteta tuli sinne kesken kaiken ilmoittamaan, että veljemme Reino oli kaatunut rintamalla. Se oli kauhea isku. Siitä tuli kumminkin surujuhla... Martta piti juhlapuheen kaikesta huolimatta.. Puhe oli niin vaikuttava, ettei kukaan voinut olla itkemättä.  Reino oli kaatunut Taipaleenjoella tammikuun 13. päivänä 1940... - Siinä oli minun uneni, jonka jo Turussa näin, täydellisesti toteutuneena. Kun ruumis tuotiin kirkolle, oli vainajalla yllään valkea lumipuku, jonka olin jo unessa nähnyt. 

Tulee myös mieleeni Martta Sevion oma kertomus, miten hän kappelissa pesi molempien veljiensä ruumiit, haki talvipakkasella ensin pankkiiri-sisarensa luota vettä, jonka ämpärissä kantoi kappeliin. Esko-veli kaatui 12.3.1040, kun sota päättyi seuraavana  päivänä.

Yläri Facebookissa