Blogit

Kauppi ja Tiainen, bl 32/17

Toivottavasti lukija huomasi eilisestä Aamulehdestä toimittaja Alatalon jutun sivulta B6. Juttu oli tehty Kurussa, Aurejärven Saksanlahden laiturilla. Jutun aiheena oli eilen 70 vuotta täyttänyt TTY:n professori Tuomo Tiainen. 

Juttu alkaa siitä, miten kihniöläissyntyinen Tuomo-poika syksyllä 1964 tuli Parkanon lukioon ja 'luumuili' arkana takapenkillä. Luokkaan tuli kuitenkin paikalle 'karismaattinen opettaja' Helvi Kauppi, joka komensi pojan matematiikkalinjalle. Tämä Helvi Kauppi oli edeltäjäni. Hän jäi eläkkeelle 1972. Minä perin häneltä paitsi viran, myös vuokra-asunnon, jonka yksityiskoulu oli hankkinut juuri matematiikan opettajaa varten. Helvi Kauppi muutti Helsinkiin ja eli yli 100-vuotiaaksi. 

Juttu paljastaa, että kolmen vuoden päästä, siis 1967,  Tuomo Tiainen sai ylioppilaslakin. Todistuksessa oli viisi laudaturia, mutta matematiikasta vain cum laude. Helvi Kaupista on kerrottu, että hän ei koskaan ehtinyt käydä kursseja loppuun, siksi tietoihin jäi aukkoja. Alatalon jutussa onkin vahvennettuna pari lausetta:  "Tampereen teknillisessä korkeakoulussa silloinen opettaja, myöhemmin rehtori, Timo Lepistö sytytti lampun Tiaisessa. Nuori mies ahmi kaikki matematiikan kurssit pelkästä osaamisen ilosta." 

Kuitenkin Tuomo Tiaisessa säilyi kiinnostus lukiotamme kohtaan. Muistan, että hän oli koulussamme juhlapuhujana koulun juhlassa, taisi olla koulumme 50-vuotisjuhla. (Kirjoitan tätä nyt Mäkiviinikankadulla ja vanhat vuosikertomukset eivät ole käytettävissäni.) Ja taisia Tiainen puhua viime kevään juhlassakin, jossa oli 50 vuotta sitten kirjoittaneita.

Palataanpa edeltäjääni, Helvi Kauppiin. Tapasin hänet tullessani opettajaksi 1972. Hän esittelikin vanhoista oppikirjoista, mitkä asiat ovat jääneet käsittelemättä. Siitä varmaan huomasinkin, miten tärkeätä oli työn suunnittelu. Silloin alkoi juuri kurssimuotoinen lukio. Piti siis aina kurssin alussa olla selvä suunnitelma, mitä milläkin tunnilla käsitellään. Yksi tunti piti vielä jättää varalle, jos joku tunti sattui menemään muuhun tilaisuuteen. Tuon trunnin saattoi sitten käyttää viimeisenä kertaustuntina, jos aikaa jäi. 

Sain vaimoltani juuri vanhan avaruusgeometrian kokeen, jonka Helvi Kauppi on pitänyt 16.11.1963. Poiminpa siitä  tehtäviä malliksi, jotta lukijakin voisi niitä pohtia. Tuohon aikaan ei vielä kursseissa käytetty vektorilaskentaa. Avaruuskuvioista piti osata laatia sopivia tasoleikkauksia, joista sitten saattoi jatkaa vaikka Pythagoran lauseen tai kolmiotrigonometrian avulla. Joskus Kauppi kuului mainostavankin: tämä tehtävä on vaikea, koska olen sen itse keksinyt.

Tehtävä 1. Suoran ympyräpohjaisen kartion tilavuus on kaksi kertaa niin suuri kuin sen sisään asetetun pallon tilavuus. Määritä kartion sivujanan ja pohjan säteen suhde.

Tehtävä 2. Kahdella suoralla kartiolla on yhteinen pohjaympyrä. Niiden korekeuksien suhde on 4 ja akselileikkausten huippukulmien suhde 1 : 2. Laske kartoioiden vaippojen alojen suhde. 

Tehtävä 3. Kartiopinta sivuaa palloa. Sivuamispisteiden muodostama ympyrä c rajoittaa kartiopinnan kärjen puolelle osan, joka on = suurempi c:n rajoittamista pallonkaloteista. Laske kartion kärjen suurin etäisyys pallon pinnasta, kun pallon säde on 1 dm.

Tehtävä 4. Annettuun palloon on asetettu säännöllinen kolmisivuinen pyramidi, jonka sivusärmät ovat kohtisuorassa toisiaan vastaan. Tähän on asetettu pallo, siihen edellisen pyramidin muotoinen pyramidi, tähän pallo jne. rajatta. Määrää kaikikien näiden pallojen summa. 

Olisikohan tuo nyt Kaupin itsensä laatima tehtävä? Sanonta "pallojen summa" antaa aiheen pohtia, lasketaanko säteiden summa, alojen summa vaiko tilavuuksien summa. Joka tapauksessa on kyseessä päättymätön geometrinen sarja. - Paperissa oli kaikkiaan 7 tehtävää. Siitä ei käynyt ilmi, montako niistä piti laskea. Varmaankin koeaika oli vain kaksi tuntia. Jos lukija haluaa testata tehtäviä, kirjoitan vielä loputkin tähän. Valitettavasti en tässä pysty esittämään tehtävistä piiroksia enkä laskujakaan. 

Tehtävä 5. Pallon halkaisijan päätepisteeseen on asaetettu tälle halkaisijalle normaali ja sen kautta kaksi tasoa, jotka jakavat pallon pinnan kolmeen osaan, joiden suhde on 3 : 5 : 4 (kesk. osa suurin). Määrää näiden tasojen välinen diedrikulma.

Tehtävä 6. Pallolla ja kuutiolla on sama keskipiste. Puolet pallon pinnasta on kuution ulkopuolella. Mikä osa pallon tilavuudesta on kuution ulkopuolella.

Tehtävä 7. Jana AB on = a. Piste B keskipisteenä piirretään x-säteinen ympyrä. C on tälle ympyrälle pisteestä A piirretyn tangentin sivuamispiste. Määrää x siten, että se kartiopinta, jonka AC synnyttää kuvion pyörähtäessä AB:n ympäri, on mahdollisimman suuri. 

Tuossa oli vielä ääriarvotehtäväkin. Tarvitaan siis hieman derivointia ja derivaatan merkin tutkimista. Nåissä merkeissä toivotankin eritoten Kaupin entisille oppilaille onnea ja menestystä näiden tehtävien parissa. Ehkä ne palauttavat mieleen muistoja Kaupin oppitunneiltakin. Ainakin lehtori Kauppi oli usein puheenaiheena vaimoni luokan kokouksissa, joissa olen saanut olla mukana.

 

Kesäteatterit, bl. 31/17

Tätä kirjoitin jo eilisiltana. Kävi kuitenkin niin, että painettuani Tulosta-näppäintä tulostuikin vain alkulause. Kaikki muu oli hävinnyt bittiavaruuteen. Ehkä olin hipaissut jotakin väärä nappulaa ja kun vielä oli 13. päivä, niin teksti tuhoutui. Yritetäänäpä vielä kerran!

Juuri eilen esiteltiin Pirkanmaan uutisissa oikein oopperaa, jota esitetään Hämeenkyrön Myllykolussa. Se perustuu tosiasioihin Sillanpään Taatan elämästä. Hän nimittäin sortui käyttämään alkoholia niin paljon, että joutui pakkohoitoon. Ensi-ilta on kait vasta sunnuntaina. Siinäkin olisi kiinnostava teatteriaihe, joka puuttuikin Ylä-Satakunnan listalta. 

Kun sadepilvet pyörivät päivittäin taivaalla, ei oikein uskalla lähteä pitemmälle teatterimatkalle. On ikävää istua märillä penkeillä kaatosateessa. Katselimme toki hyvällä säällä läheisen Käenkosken kesäteatterin esityksen Käkkärin iloiset rouvat, jossa on yritetty jäljitellä Shakespearen luomusta Windsorin rouvista. Tätä näytelmää on lehdessä esitellyt jo teatterin harrastaja Rauni Virtanen. Siinähän lipeväkielinen hotellinjohtaja Valskila yrittää samanaikaisesti liehitellä kahta varakasta naista. Ainakin minusta oli epämiellyttävää kuunnella naisten kikatusta, johon vielä yleisökin yhtyi. Hotellikin siinä vaihtoi nimeä ainakin kolme kertaa. Minusta parhaan osan veti nuori Ville Kuusisto, joka näytteli kolmea roolia, rakennusmiestä, lääkäriä ja ranskalais-suomalaista Robertia. Tuo lääkäri Tarkka käveli ja puhui jämäkästi, aivan kuin upseeri alaistensa joukossa. Erikoista oli, että kikattavien naisten joukkoon oli sijoitettu naispastori Hentunenkin. Tuttu näyttelijä oli myös Juhani Leppänen, joka juksasi rouvia valepukuisena kauppiaana ja sanoi olevansa Ikaalisista. 

Kihniön Pyhäniemessä katselimme näytelmää Keihäsmatkat, joka kertoo seuramatkailun uranuurtajasta Kalevi Keihäsestä. Keihänen perusti 1960-luvun lopulla matkatoimisto Keihäsmatkat ja alkoi kuljettaa edullisesti suomalaisia etelän lomakohteisiin. Hän perusti oman lentoyhtiön Spear Air, jolla oli kaksi konetta Härmän Jätkä ja Härmän Mimmi. Keihästä näyttelee onnistuneesti Teemu Ojala, yllä vain uimahousut ja chinchillaturkki. (Keihäsen oman turkin hinta oli 120 000 mk.) Näytelmässä on tarina kahden nuoren matkasta etelään. Vanhana he vielä muistelevat, mitä siellä tapahtui - mitä kuumat tuulet, etelän aurinko ja Kihniön kipakka saivat aikaan. Tässäkin näytelmässä on kolmea roolia vetävä Jari Järventaus. Hän on ensin pontikankeittäjä, sitten hän esittää laulavaa Irwiniä (laulu Irwinin äänellä tulee kait nauhalta?), sitten vielä naisia viekoittelevaa Manilitoa.  Kihniön kipakkaa tarjoiltiin koneessa heti Suomen rajojen ulkopuolella. (Silti on paljastunut, että se oli epanjalaista paloviinaa.) 

Koska tuttavapiirissä on monia, jotka kokivat etelän lomat samalla tavalla Keihäsen matkoilla, tuntuu tarina uskottavalta. Joku kaipasi lehdessä tarinaan jatko-osaakin. Ehkä se on parempi jättää esittämättä. Keihänenhän perusti vielä 1978 Seiväsmatkat-yhtiön ja omisti Kihniön Pyhäniemen lomakeskuksen. Konkurssi kuitenkin lopetti koko toiminnan, eikä 'Seipään seksikylä' toteutunut. Keihäsen tilat myytiin pakkohuutikaupassa ja hänet tuomittiin vankeuteen veropetoksesta. Keihänen kuoli vuonna 1995. 

Esitystä pitää mainostaa vielä siksi, että se on halvempi kuin Käenkosken esitys ja hintaan sisältyy vielä kahvit ja pullat. Lisäksi takakatsomossa on sadekatos. Ainoa haitta oli se, että katsomon portaista puuttui ensimmäinen askelma. Piti ensin loikata istuinkorkeudelle päästäkseen jatkamaan portaita ylöspäin. Tämä tuotti varsinkin jalkavaivaisille vaikeuksia. Juuri edessäni näin tapauksen, missä vanhahko herra yritti loikata ylös, mutta kaatuikin selälleen maahan. Oli vain senteistä kiinni, ettei hänen päänsä osunut lavan kulmaan. Toivonkin, että innokkaat rakentajat tekisivät vielä portaisiin ensi askelman, edes johonkin kohtaan, jotta ylös kiipeäminen olisi helpompaa.

Pohjois-Kuru, blogi 30/17

Huomasin, että Itä-Aureessa oli ilmestynyt uusi 100-vuotisjuhlajulkaisu: Pohjois-Kuru vuoteen 2017 - Suomi 100 v.  Kylällä onkin vilkasta toimintaa, varsinkin JussiMatissa vaikuttavien Kivimäen sisarusten ansiosta. Julkaisuun ovat myötävaikuttaneet myös tunnetut historian harrastajat Marjo Heikkilä ja Pekka Kuusela, joiden sukujuuret ovat tällä kylällä.

Marjo Heikkilä on kirjoittanut mielikuvitustarinan AURE 1917. Hän kertoo entisajan matkasta Aureeseen, ensin laivalla Tampereelta Kuruun, sitten kinttupolkuja pitkin kohti Kurun suurinta kylää, jossa asui 1335 ihmistä.  Hän kertoo, miten tuolloin lähti Aureen perukoilta paljon väkeä Ameriikkaankin, kultaa vuolemaan. Tämä aihe  on myös Marjon esitelmän aiheena 29.7. siellä JussiMatissa. - Lähtihän oma Paavo-enonikin Kanadaan, Äijälän ja Pyyningin taloista muutti väkeä "Massan" valtioon (Massachusetts), mm. äitini eno Eeti Pyyninki.

Varsin mielenkiintoinen onkin pitkä tarina Matti Riitijoen Amerikan seikkailuista, jonka on kirjoittanut nuorempaan polveen kuuluva Dan Reed. Tarina lähtee siitä, että 1909 Matin serkku Valtteri Niemi oli säikähtänyt, että hän olisi vahingossa surmannut painiottelussa naapurin pojan. Erikoinen oli nimismiehen neuvokin: "Lähde heti Amerikkaan!". (En löytänyt tietoa, kuka tuolloin oli Kurun nimismiehenä, ehkä hän vain ajatteli säästyvänsä paperisodalta?). Matti lähti heti seuraavana aamuna ja matkusti salanimellä Atlantin yli. 

Matti halusi mukaan kavereitaan Kovasen veljeksiä, jotka myös lähtivät. On tieto, että 30. huhtikuuta 1909 viisi kurulaista poikaa matkusti Cedric-laivalla Liverpoolista Amerikkaan: Matti Riitijoki, Einari ja Jussi Kovanen, J. Wekkanen ja Eeti Pyyninki. Niemi meni tiettävästi eri laivalla. Hänen huolensa oli kuitenkin turha, koska painikaveri oli tullut tajuihinsa. 

Minua kiinnosti tiedot Eeti Pyyningistä, joka oli äitini eno ja jonka olen tavannutkin. Hän meni Massan valtioon, meni siellä naimisiin Emilia Äijälän kanssa. He pitivät kahvilaa Fitchburgissa, lehdessä on heistä kuvakin Belmont Streetin kahvilan edessä. Heille syntyi 1914 Vieno-tytär. (Hän siis oli äitini serkku.) Vieno oli toisella kymmenellä, kun perhe palasi Aureen Pyyninkiin. Kun sitten Pyyningissä oli Iina-äitini kihlajaiset Heikki-isäni kanssa, tapasi isäni Arvo-veli siellä Vieno-neitosen, jonka otti puolisokseen. Näin veljesten vaimot olivat serkuksia. Vienon tytär Ellen syntyi Pyyningissä 1935. Hän on siis minulle sekä serkku että pikkuserkku. Vieno ja Ellen muuttivatkin myöhemmin kotitalooni Lammille. 

Jutussa kerrotaan vielä, että tuo Valtteri Niemi kouluttautui Amerikassa hammaslääkäriksi ja menestyi hyvin. Olen aikaisemmin kertonutkin, että hän tuli kotitalooni Lammille tapaamaan sukulaisiaan. Minä jouduin tielle porttien avaajaksi ja jouduin autossa istumaan hänen syliinsä. 

Valtteri Niemi lahjoitti kaikille Kurun kouluille gramofonin ja levyn, jolle hän oli äänittänyt elämäntarinansa. Levyä piti soittaa kaikissa kuusijuhlissa. Se alkoi: "MInä olen tohtori Walter A. Niemi. Olen syntynyt Kurun Itä-Aureessa...." Valtterin kuoltua ei levyä enää soitettu. 

Muitakin juttuja löytyy kirjasesta. Siellä on Martti Kivimäen muistoja sota-ajalta, samoin Väinö Rikalan muistelmia. Paljon on vanhoja valokuvia, tunnistin mm. kummitätini Jenny Ruusilan.  On myös Pekka Kuuselan kirjoittama tarina metsänhoitaja Björkmanista. 

Monissa kuvissa näkyy nuorisotalo Pirula, joka paloi 1944. Myös olympiamitalisti Tauno Kovasesta on juttu. Pitkä tarina on myös Kurun apteekin vaiheista.

Tässäpä riittää lukemista vielä monelle sadepäivälle.

Hesarista, blogi 29/17

Joskus tulee vilkaistua Helsingin Sanomaakin, vaikka tuo lehti onkin kovin pääkaupunkikeskeinen.

Jo Marskin päivänä 4.6. oli lehdessä juttu aiheesta: Missä kaikkialla Mannerheimin nimeen voi törmätä? Toimittaja oli kerännyt tietoja, missä kaikkialla Suomessa esiintyy Mannerheimintie. Hain lehden, koska täällä Parkanossakin on katu nimeltä Mannerheimintie.  Löytyihän sieltä pari lausetta asiasta.

"Perimätieto kertoo, että sikäläisen Mannerheimintien olisi alun perin nimennyt tietyömaalla työskennellyt räjäyttäjä, joka oli tupakkatauolla todennut, että nimetään tämä Mannerheimintieksi, koska sellainen on Helsingissäkin. Siitä nimi olisi sitten lähtenyt yleistymään, kunnes se oli virallistettu." Historian lukupiirissä vielä todettiin, että tämä tie on jäänyt päällystämättä. koska sen varrella ei asu ketään kunnan 'napahenkilöä'.

Lehdessä on kuva kuitenkin Karvian Mannerheimintiestä.  Se mainitaan olevan vähiten tunnettu. Tien varrella on vain yksi asunto. Koska asukkaan isoisä oli sodassa saanut mitalin panssarijoukoissa, oli hän nimennyt tien Marskin mukaan. Paikka on lähellä Jalasjärven rajaa.  - Myös Kankaanpäästä löytyy Mannerheimintie. Sen löytämiseksi pitää mennä pitkälti Lavian suuntaan. Lehden kartassa on parisenkymmentä paikkaa, joista löytyy Marskin mukaan nimetty kohde.

Sitten vielä löytyi Hesarista juttua Kuru-laivasta. Huomasin, että 21.6. oli suuri tarina otsikolla: Helmi Rasin ja yli sadan muun elämä päättyi Näsijärvellä traagisena lauantaina - nyt Suomen tuhoisinta laivaa myydään 20 000 eurolla. Tuo oli sen verrran koskettava tarina, että tulostin jutun sivustolta

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005261222.html

Vaikka en ole tilaaja, sattui lehdessä olemaan juuri kahden viikon ilmaistarjous nettiartikkeleihin. Vanhemmat kurulaiset muistavat vieläkin tuon päivän, syyskuun seitsemäs vuonna 1929. Mustastalahdesta kyytiin nousi laivan täydeltä väkeä. Laiva lähti klo 15.15. matkaa kesti vain 6 minuuttia Siilinkarin kohdalle, kun aallot löivät laivan yli  ja etukansi täyttyi vedestä. Vesimassa painoi 15 tonnia. Vesi ei päässyt pois, vaan keula painui alas ja potkuri perässä pieksi ilmaa. Nopeasti laiva kallistui ja upposi. 

Uhreista oli eniten kurulaisia, 45 henkilöä, mukana pieniä lapsiakin. Teiskolaisia hukkui 29 ja tamperelaisia 28. Tampereen historiaan perehtynyt Jari Niemelä on koonnut blogiarkistoonsa tietoja tästä epäonnen matkasta. Uhreja oli yhteensä 138, pelastuneita vain 22. Äitinikin on kertonut olleensa uhrien siunaustilaisuudessa Kurun Tammikankaalla, ilmeisesti hänenkin tuttujaan Itä-Aureesta oli uhrien joukossa. Parkanolaisia uhreja oli vain kaksi, Juho ja Hulda Kauppila, jotka on haudattu Parkanoon. 

Kaivoin vielä esille onnettomuudesta kertovan videon, joka on nauhoitettu silloin, kun haaksirikosta oli kulunut 50 vuotta. Silloin oli vielä elossa muutamia onnettomuudesta pelastuneita, jotka kertoivat järkyttävistä kohtaloista. Tuo lehden otsikossa mainittu Helmi Rasi oli nuori tyttö, joka oli kuollut hyttiinsä ilmeisesti hapen puutteeseen. Kun pelastajat avasivat hytin oven, oli siellä tyttö polvillaan rukousasennossa. Videolla myös kertoo kurulainen kirjailija Tauno Peltomäki traagista kohtaloa. Hän oli ollut saattamassa sisartaan laivaan ja jäänyt katselemaan laivan lähtöä Näsinkalliolta. Jo silloin hän oli arvellut, että sisko menehtyi. Uhrien joukossa mainitaankin 1903 syntynyt Mandi Peltomäki, joka silloin oli töissä Tampereella. Muistan, kun 1960-luvulla usein odotin postia samassa tienhaarassa Tauno Peltomäen kanssa. Joskus hän silloinkin muisteli näitä aikoja.

Kuru-laiva muutettiin onnettomuuden jälkeen proomuksi ja sitä käytettiin puutavaran kuljetuksiin. Sitten laivan runko on maannut puoliksi unohdettuna hiekkarannalla Visuvedellä. Vain höyrykone on entisöity ja näytillä Mustalahden satamassa.

Kesäpäivänseisaus, bl. 28/17

Tänään on kesäpäivänseisaus. H-hetki oli juuri aloittaessani klo 7.24, jolloin aurinko paistaa kohtisuorasti kravun kääntöpiirillä ja päivä on pisimmillään. Nyt sitten alkavat päivät lyhetä. Ensimmiset kosketukset tähtitieteen asioihin sain jo 2-vuotiana, kun istuin isoisän sylissä ja yhdessä luettiin almanakkaa. Pappa opetti sieltä: "uusi kuu" ja "mennyt kuu", näin minulle on kerrottu. Ainut muisto minulla on papastani, kun hän oli kuollut helmikuussa 1945 ja lepäsi arkussa pirtin lattialla.

Kun sitten 4-vuotiaana opin allakasta lukemaan, piirtelin usein siellä olevia planeettojen merkkejä paperille. - Opiskeluaika 1960-luvun Turussa palautui taas mieleen, kun sieltä yliopistolta tuli Aurora-lehti. Sitä oli kiva selata. Eräs juttu on kasvatustieteen väitöksestä, jonka mukaan matematiikan tehtävien tulisi mukailla arkielämän tilanteita.

Sitten kerrotaan, miten yliopiston tähtitieteilijät tallensivat Iso-Heikkilän observatoriossa 1930-luvulta lähtien tähtitaivaan kuvia. Prof. Yrjö Väisälän johdolla löydettiin 20 vuoden aikana yli 800 pikkuplanettaa ja 7 pyrstötähteä. Pikkuplaneetat ovat Marsin ja Jupiterin välillä kiertäviä kiviä, koko vaihtelee hiekanjyvästä aina 1000 kilometriin asti. Kuvat tallennettiin 1930-50 -luvuilla käyttäen apuna Schmidt-Väisälän teleskooppia, joka näytti 7 asteen näkökentän. (Väisälä oli itse keksinyt tuon teleskoopin, mutta kun hän ei tuonut keksintöään julkisuuteen, annettiin nimi myöhemmän keksijän Schmidtin mukaan.) Nyt näitä kuvia siirretään digimuotoon, jolloin ne ovat netin kautta kaikkien tutkijoiden käytettävissä.

Piti oikein etsiä Iso-Heikkilän tornin osoite: Pohjantähdentie, joka on n. parin kilometrin päässä Turun rautatieasemalta länteen. Muistui mieleen, miten siellä joskus talviyönä 1964 olin suorittamassa tähtien tunnistamistenttiä. Assistentti osoitti tähteä ja kyseli, mikäs tähti tuo on ja mikä siinä vieressä on. Tentin läpäisy oli edellytys sille, että pääsi tekemään harjoitustöitä. 

Kello oli jo yli keskiyön, kun lähdimme patikoimaan kovassa pakkasessa kohti ylioppilastaloa. Ratikat eivät enää kulkeneet. Asemalle oli pari kilometriä, ja sieltä kaupungin läpi yo-talolle vielä kolme kilometria. Onneksi nakkikioski oli vielä auki Tuomiokirkon torin laidassa.

Muut tähtitieteen harjoitustyöt tehtiin uudemmassa Tuorlan tähtitornissa, n. 10 km Piikkiön suuntaan. Sinne järjestyi kuljetus mukavasti. Samassa opiskeluryhmässä oli Mikko Hovi, joka oli fysiikan professori Väinö Hovin poika. Mikko kuljetti meitä muitakin isänsä Mersulla sinne Tuorlaan. Prof. Väisälä oli jo eläkkeellä, mutta hän innokkaasti esitteli tätäkin laitosta. Hän kertoi, että oli keksinyt maailman tarkimman mittausmenetelmän, joka perustui valon interferenssiin. Tätä menetelmää käytetään myös kolmiomittauksessa ja kartoituksessa. Kun hän sitten palasi bussilla Turkuun, keskustelivat kaikki matkustajat vain mäkihyppääjä Kankkosen maailmanennätyksestä Innsbruckin kisoissa. Ei kukaan tuntenut hänen saavutuksiaan!  Tuorlassahan oli zeniittikaukoputki, joka kuului maailman tarkimpien havaintolaitteiden joukkoon.

Väisälästä on myös kerrottu, että hän piti tähtitieteen suullisia tenttejä venesatamassaan. Samalla kun opiskelijat tervasivat hänen venettään, kyseli hän heiltä tähtitaivaan asioita. Näin tentti sujui ilman jännitystä ja samalla venekin tuli tervatuksi. Väisälä oli innokas purjehtija, joka varmaankin osasi suunnistaa tähtien mukaan.

Kun sitten suoritin tähtitieteen lopputenttiä, sen tarkasti silloinen prof. Liisi Oterma, joka oli ollut Väisälän oppilas ja oli ensimmäinen naisprofessori Turussa. Lisäksi hän harrasti kieliä. Joku sanoikin, että hän osasi vaieta 11 eri kielellä, hiljainen kun oli luonteeltaan. Kuitenkin hän tenttippperia palauttaessaan kävi läpi kaikki tehtävät tarkasti ja esitteli ne asiat, jotka vastauksesta puuttuivat. Luentovihossani minulla on vielä näkyvissä tenttikysymyksiä. En ole varma, oliko tentissä juuri nämä aiheet: Tähtien valokuvaaminen. H-R-diagrammi. Jättiläiset ja kääpiöt. Etäisyyksien määrittäminen aurinkokunnassa. Kierteissumut.

Suoritettuani tähtitieteen alimman arvosanan oli minulla jo kolmen vuoden opiskelun jälkeen riittävästi suorituksia koossa, joten sain valmiiksi luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon. Näin pääsin seuraavana vuonna keskittymään pääaineeseeni, matematiikkaan, josta aloitinkin sitten syksyllä laudatur-opinnot.Kun sitten vuonna 1966 oli enää pro gradu -työ kesken, päätin mennä välillä suorittamaan asepalvelusta. Sen jälkeen jo kokeilin puolitoista vuotta opettajan ammattia Mouhijärvellä. Gradu valmistui vasta syksyllä 1968, jolloin sain Turusta joulun alla fil.kandin paperit. Se oli juhlallinen tilaisuus, jossa olivat läsnä kaikki tiedekunnan professorit.

Eipä taitaisi sujua enää yksinkertainenkaan tähtitieteen lasku. Vihostani löytyi tehtävä: Kauanko kestää ns.porvarillinen hämärä marraskuun 5. päivänä, jolloin auringon deklinaatio on -15o30' ? Jääköön lukijalle mietittäväksi.

Yläri Facebookissa