Blogit

Kesäpäivänseisaus, bl. 28/17

Tänään on kesäpäivänseisaus. H-hetki oli juuri aloittaessani klo 7.24, jolloin aurinko paistaa kohtisuorasti kravun kääntöpiirillä ja päivä on pisimmillään. Nyt sitten alkavat päivät lyhetä. Ensimmiset kosketukset tähtitieteen asioihin sain jo 2-vuotiana, kun istuin isoisän sylissä ja yhdessä luettiin almanakkaa. Pappa opetti sieltä: "uusi kuu" ja "mennyt kuu", näin minulle on kerrottu. Ainut muisto minulla on papastani, kun hän oli kuollut helmikuussa 1945 ja lepäsi arkussa pirtin lattialla.

Kun sitten 4-vuotiaana opin allakasta lukemaan, piirtelin usein siellä olevia planeettojen merkkejä paperille. - Opiskeluaika 1960-luvun Turussa palautui taas mieleen, kun sieltä yliopistolta tuli Aurora-lehti. Sitä oli kiva selata. Eräs juttu on kasvatustieteen väitöksestä, jonka mukaan matematiikan tehtävien tulisi mukailla arkielämän tilanteita.

Sitten kerrotaan, miten yliopiston tähtitieteilijät tallensivat Iso-Heikkilän observatoriossa 1930-luvulta lähtien tähtitaivaan kuvia. Prof. Yrjö Väisälän johdolla löydettiin 20 vuoden aikana yli 800 pikkuplanettaa ja 7 pyrstötähteä. Pikkuplaneetat ovat Marsin ja Jupiterin välillä kiertäviä kiviä, koko vaihtelee hiekanjyvästä aina 1000 kilometriin asti. Kuvat tallennettiin 1930-50 -luvuilla käyttäen apuna Schmidt-Väisälän teleskooppia, joka näytti 7 asteen näkökentän. (Väisälä oli itse keksinyt tuon teleskoopin, mutta kun hän ei tuonut keksintöään julkisuuteen, annettiin nimi myöhemmän keksijän Schmidtin mukaan.) Nyt näitä kuvia siirretään digimuotoon, jolloin ne ovat netin kautta kaikkien tutkijoiden käytettävissä.

Piti oikein etsiä Iso-Heikkilän tornin osoite: Pohjantähdentie, joka on n. parin kilometrin päässä Turun rautatieasemalta länteen. Muistui mieleen, miten siellä joskus talviyönä 1964 olin suorittamassa tähtien tunnistamistenttiä. Assistentti osoitti tähteä ja kyseli, mikäs tähti tuo on ja mikä siinä vieressä on. Tentin läpäisy oli edellytys sille, että pääsi tekemään harjoitustöitä. 

Kello oli jo yli keskiyön, kun lähdimme patikoimaan kovassa pakkasessa kohti ylioppilastaloa. Ratikat eivät enää kulkeneet. Asemalle oli pari kilometriä, ja sieltä kaupungin läpi yo-talolle vielä kolme kilometria. Onneksi nakkikioski oli vielä auki Tuomiokirkon torin laidassa.

Muut tähtitieteen harjoitustyöt tehtiin uudemmassa Tuorlan tähtitornissa, n. 10 km Piikkiön suuntaan. Sinne järjestyi kuljetus mukavasti. Samassa opiskeluryhmässä oli Mikko Hovi, joka oli fysiikan professori Väinö Hovin poika. Mikko kuljetti meitä muitakin isänsä Mersulla sinne Tuorlaan. Prof. Väisälä oli jo eläkkeellä, mutta hän innokkaasti esitteli tätäkin laitosta. Hän kertoi, että oli keksinyt maailman tarkimman mittausmenetelmän, joka perustui valon interferenssiin. Tätä menetelmää käytetään myös kolmiomittauksessa ja kartoituksessa. Kun hän sitten palasi bussilla Turkuun, keskustelivat kaikki matkustajat vain mäkihyppääjä Kankkosen maailmanennätyksestä Innsbruckin kisoissa. Ei kukaan tuntenut hänen saavutuksiaan!  Tuorlassahan oli zeniittikaukoputki, joka kuului maailman tarkimpien havaintolaitteiden joukkoon.

Väisälästä on myös kerrottu, että hän piti tähtitieteen suullisia tenttejä venesatamassaan. Samalla kun opiskelijat tervasivat hänen venettään, kyseli hän heiltä tähtitaivaan asioita. Näin tentti sujui ilman jännitystä ja samalla venekin tuli tervatuksi. Väisälä oli innokas purjehtija, joka varmaankin osasi suunnistaa tähtien mukaan.

Kun sitten suoritin tähtitieteen lopputenttiä, sen tarkasti silloinen prof. Liisi Oterma, joka oli ollut Väisälän oppilas ja oli ensimmäinen naisprofessori Turussa. Lisäksi hän harrasti kieliä. Joku sanoikin, että hän osasi vaieta 11 eri kielellä, hiljainen kun oli luonteeltaan. Kuitenkin hän tenttippperia palauttaessaan kävi läpi kaikki tehtävät tarkasti ja esitteli ne asiat, jotka vastauksesta puuttuivat. Luentovihossani minulla on vielä näkyvissä tenttikysymyksiä. En ole varma, oliko tentissä juuri nämä aiheet: Tähtien valokuvaaminen. H-R-diagrammi. Jättiläiset ja kääpiöt. Etäisyyksien määrittäminen aurinkokunnassa. Kierteissumut.

Suoritettuani tähtitieteen alimman arvosanan oli minulla jo kolmen vuoden opiskelun jälkeen riittävästi suorituksia koossa, joten sain valmiiksi luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon. Näin pääsin seuraavana vuonna keskittymään pääaineeseeni, matematiikkaan, josta aloitinkin sitten syksyllä laudatur-opinnot.Kun sitten vuonna 1966 oli enää pro gradu -työ kesken, päätin mennä välillä suorittamaan asepalvelusta. Sen jälkeen jo kokeilin puolitoista vuotta opettajan ammattia Mouhijärvellä. Gradu valmistui vasta syksyllä 1968, jolloin sain Turusta joulun alla fil.kandin paperit. Se oli juhlallinen tilaisuus, jossa olivat läsnä kaikki tiedekunnan professorit.

Eipä taitaisi sujua enää yksinkertainenkaan tähtitieteen lasku. Vihostani löytyi tehtävä: Kauanko kestää ns.porvarillinen hämärä marraskuun 5. päivänä, jolloin auringon deklinaatio on -15o30' ? Jääköön lukijalle mietittäväksi.

Reissumies, blogi 27/17

Viime viikolla jäi kuulematta lehtemme "Näpyt laulaa" -konsertti. Syynä oli se, että kuvataideyhdistys Umbra oli järjestänyt taideleirin Ilmajoelle juuri samalle viikolle. Kun vaimo halusi mukaan tälle leirille, niin lähdin mukaan kuljettajaksi. Samallahan sieltä sai itsellekin joitakin elämyksiä, vaikka en leirin 'pakkotyöhön' osallistunutkaan.

Leiri pidettiin historiallisessa Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Se sijaitsee n. 5 km Ilmajoen keskustasta Koskenkorvan suuntaan. Opiston esittelyä ja valokuvia löytyy sivustolta  www.epopisto.fi  Opistolla on vanha päärakennus, joka on valmistunut jo 1895. Sen juhlasalissa saivat kurssilaiset ahertaa. Vetäjänä oli Kihniön yläasteen entinen rehtori J. Matikainen, joka oli minulle tuttu jo yhteisistä kertausharjoituksista joskus 1980-luvulta. Näitä harjoituksia pidettiin Tampereella, mutta vierailtiin myös Ellivuoren suunnalla ja Parkanossakin Käenkosken saunalla. On jäänyt mieleen, miten karttaharjoituksissa Matikainen käytti piipunvartta karttakeppinä. Vielä lähes kahdeksankymppinen Matikainen jaksoi innolla olla mukana opastamassa piirtäjiä aamusta iltaan. Mieleen tuli ajatus, että salin oven päällä olisi pitänyt olla kyltti 'Arbeit macht frei'. 

Tuli mieleen, että entinen Parkanon ylä-asteen rehtori U. Lammi oli myös kotoisin Ilmajoelta. Myös seuraava rehtori Leena Pihlajanmaa oli ilmajokelaisia. Tämä tuli ilmi, kun juttelimme opiston talonmiehen kanssa. Hän sanoi olevansa Leenan serkku ja Leena oli hänen lapsuudenkaverinsa. Minun aikani kuluikin mainiosti seutuun ja ympäristöön tutustuessa kauniiden säiden vallitessa. 

Opistoa kiersi hyvä lenkkipolku, pituus 800 metriä. Polun varrella oli mm. linnunpönttöesittelu. Telineessä oli useita kymmeniä erimallisia pönttöjä, joissa kaikissa oli nimilaput, mille linnulle ne sopivat. Tämä edellytti vain linnuila suomen kielen lukutaitoa, jotta ne osaavat valita oikean pöntön. No, onhan opistossa monenlaisia kielikursseja kesäisinkin. Ehkäpä linnutkin kuulevat opetusta avoimista ikkunoista? Sitten oli laavu, jossa oli grillausmahdollisuus. Etäämmällä oli myös pieni savusauna, jonka luona oli myös ulkopöytä. Saunaa oli käytettykin, seinät olivat täysin noessa ja maalattian ja seinän välissä oli n. 10 sentin ilmarako. Majoitusrakennuksia oli useita, me saimme huoneen rakennuksesta K. Näytti olevan aakkosten hallinnassa vielä oppimista: rakennukset oli merkitty kirjaimin A, B, C, D, E, F, G, H ja K. Keskellä rakennuskompeksia oli pieni lammikko kaarisiltoineen. Uusi rakennus oli nimeltään Liakka-talo, entisen rehtorin nimen mukaan. Siellä oli suuri ruokala ja kirjastokin. Kirjaston sanomalehtiä edustivat vain Lalli ja Pohjalainen. 

Paikkakunnan historiasta oli runsaasti kirjoja. Etsin eräästä kirjasta Pojanluoman kylän taloja. Muistui mieleeni, että olin joskus löytänyt Ilmajoki-lehdestä nro 52/1951 jutun nimeltä Muistojen hattaroita, missä Antti-niminen henkilä Ilmajoelta kertoi muistoja vuodelta 1901, kun hän oli kotitalossani Kurun Lammilla metsätöissä. Hän oli lähtenyt Pojanluoman kylän Huhtasen torpasta jokea myöten hevosella etsimään töitä kruunun maalta Kurusta ja saanut majapaikan kotitalostani. (Tuo juttu on Parkanonkin kirjastossa teoksessa Puntasjärven seudulta Suutarinkoskelle, tekijöinä Ulla ja Eeva Kota-aho, sivuilla 16-17.)

Sitten vilkaisin matematiikan kirjoja. Niitä oli peräti neljä: kaksiosainen teos nimeltä Tieteiden kuningatar, joka oli minulla itsellänikin, ja pari hakuteosta. Satuin myös kuulemaan opiston esittelyä, missä esittelijä luetteli eri kursseja. Mainitsin, että tästä listasta puuttuvat täysin nuo tärkeät pitkän matematiikan kurssit. Viittasin uutiseen, että pitkän matematiikan lukijat pääsevät helposti jatko-opintoihin tällä alalla. Omien entisten oppilaidenkin joukossa on 'tohtoreita, maistereita melkein jokainen'. Onneksi kirjastossa oli pari tietokonetta, joilla pääsi tutustumaan muihin lehtiin ja kirjoihin. 

Paluumatkalla sai ihailla laajoja peltoaukeita, joita suurilla traktoreilla hoidettiin. Hämmästelin ajaessa, että autoni kello ja päivyri olivat täysin seonneet täällä lakeudella. Päivyri kertoi, että elettäisiin jo elokuuta ja kello oli neljän paikkeilla, vaikka oikea aika piti olla yli kymmenen. Vasta sitten, kun pääsimme Parkanon puolelle, siirtyi kello itsestään oikeaan aikaan. Kellon pitäisi ottaa aikatiedot satelliitin kautta. Heräsi epäilys, oliko sielläpäin ilmassa joitakin muita 'vakoilusatelliitteja' jotka sekoittivat auton kellon ja päivyrin?

Entäpä Umbran saavutukset? Viimeisenä iltana Matikainen järjesti taulujen esittelyn. Kaikki saivat runsaasti kehuja ja kiitoksia. Ehkä vielä pääsemme näitä tauluja ihailemaan, kunhan Umbra järjestää näyttelyn. Ongelmana tuntuu olevan sopivan näyttelytilan löytyminen. 

Päiväkäskyjä, bl. 26/17

Ensi sunnuntaina on taas liputuspäivä. Puolustusvoimien lippujuhlan päiväksi on valittu Mannerheimin syntymäpäivä. Marskin syntymästä tuleekin jo 150 vuotta. Mieleeni kuitenkin palautuu ajankohta 75 vuotta sitten, jolloin itse Hitler saapui onnittelemaan 75-vuotiasta marsalkkaa. Vanhoissa filmeissä on näytetty, miten lentokoneen laskeutuessa pyörien laakerit savusivat ja liekit leimahtivat näkyviin.

Olen jo edellä blogissani 24/17 kertonut, että samaisena päivänä ilmestyi kirja Lotat ja isänmaan historia, Mannerheim ja isänmaani. Siteeraan tähän kirjasta vielä lisää tuon ajan henkeä. Kirjassa nimitetään jatkosotaa nimellä "pyhä sota". Se varmaankin tulee siitä, että Mannerhein käytti nimeä päiväkäskyssään 29.6.1941. Siteeraan sitä tässä:

"Suomen sotilaat! Kunniakas talvisotamme päättyi katkeraan rauhaan. Rauhanteosta huolimatta vihollisemme on pitänyt maatamme häikäilemättömien uhkailujensa ja jatkuvien kiristysten kohteena, mikä yhdessä rikollisen kiihoitustyön kanssa yksimielisyytemme murskaamiseksi on osoittanut, että vihollinen ei ollut alunperin tarkoittanutkaan rauhaa pysyväiseksi. - Tehty rauha oli vain välirauha, joka nyt on päättynyt.

Te tunnette vihollisen. Te tiedätte sen jatkuvat tarkoitusperät kotiemme, uskontomme ja isänmaamme hävittämiseksi ja kansamme orjuuttamiseksi. Tämä sama vihollinen ja sama uhka on nyt rajoillamme. Ilman aihetta se on röyhkeästi hyökännyt rauhassa elävän kansamme kimppuun ja pudottanut pommeja eri puolille maata. Isänmaan tulevaisuus vaatii teiltä uusia tekoja.

Kutsun teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan.

Aseveljet! - Seuratkaa minua vielä viimeinen kerta - nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen. G. Mannerheim"

Sitten vielä tuo kuuluisa "miekantuppipäiväkäsky", se on päivätty 10.7.1941.

"Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen, ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala ovat vapaat. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuviin naisiin.

Kaksikymmentä vuotta ovat Aunus ja Viena odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala kunniakkaan talvisodan jälkeen autiona odottanut aamun sarastusta.

Vapaussodan taistelijat, talvisodan mainehikkaat miehet, urhoolliset sotilaani: uusi päivä on koittanut, Karjala nousee, riveissänne marssivat omat pataljoonat, Karjalan vapaus ja suuri Suomi välkkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloa ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Krjalan heimolle antamani lupaus.

Sotilaat: Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.  Mannerheim"

Kirjan painatuksen aikoina sota jatkui vielä kiivaana. Kirjan loppukappale, ennen Isänmaan virttä, on seuraava:

Kotirintama on kestävä uljaasti kaikki pyhänkin sodan koettelemukset. Suur-Suomea ei luoda vain sotarintamalla, vaan yhtä suuressa määrin kotirintamalla. Mannerheimin kuningasajatus Suur-Suomesta, jossa koko Suomen heimo asuu, on toteutumisensa kynnyksellä.

Mannerheim ja vapaussota, Mannerheim ja talvisota, Mannerheim ja pyhä sota  - mikä valtava kappale Suomen kauneinta historiaa, käsittäen vuodet 1917-1942, neljännesvuosisadan, jonka aikana Mannerheim, vapaussankari, on sulautunut Suomen kansaan. Hän on yhtä hyvin saloseudun pienen poikasen ja tyttösen satukuningas kuin tehtaantyöläisen ja ylioppilaan rakastettu ylipäällikkö, tiedemiehen ja valtiomiehen työtoveri ja jokaisen Suomen naisen ja miehen vapaussankari. Suomalaisen vapauden ja itsenäisyyden aate keskittyy aina Mannerheimin henkilökuvaan. Hän on johtanut kansamme 'Idän jättiläisen' vallasta kerta toisensa jälkeen vaatimattomana, työteliäänä ja suurena suomalaisena miehenä.

Kirjassa on myös suuri joukko isänmaallisia runoja. Valitsen malliksi Eino Leinon runon Valtakunnan marssi, jota enää ei juuri kuule esitettävän:

On Pohjolan porteilla maa ja kansa, ne nostaa hallaiset hartiansa

päin Turjan tähtiä, Ruijan rantaa, se Kuolan, Aunuksen kuormat kantaa,

mut kuullen Inkerin itkut armaat, sen tuskaa paukkuvat paadet harmaat.

Löi leimaus ääriltä talven taivaan, se sattui kahlitun kansan vaivaan,

nous Suomen valkea valtakunta kuin korven kontio kesken lunta,

kuin jättiläisenä jään ja hallan nous maasta armeija kansanvallan.

Vaikk' on sen astala armain aura, kun lyö sen kalpa, ei kansat naura,

kun sarkasankarit ryhtyy ryntöön, käy ketjuun jääkärit niinkuin kyntöön,

ja kaikki kaikuvat kirkonkellot, kun kutsuu maamiestä kuolon pellot...

Srk:n ohjelmaa, blogi 25/17

Parkanon seurakunta yllätti monipuolisella ohjelmatarjonnalla.

Jo toukokuun alussa tuli kutsu tänä vuonna 70 tai 75 vuotta täyttäneille. Juhlat pidettiin liputuspäivänä 9.5. Saimme vaimoni kanssa muhkeat kakkukahvit. Tilaisuudessa esiintyi murrerunoilija Markku Huhta. Hän esitteli lähinnä Pohjanmaalta peräisin olevia lausahduksia. Myös valokuvat otettiin. Sotaa-ajan lapset, vuonna 1942 syntyneet muodostivat melko pienen joukon. Enemmistö oli 1947 syntyneitä, jotka jo olivat suurta ikäluokkaa.

Ilmoittauduimme sitten Kultaisen iän kerhon retkelle, joka oli 23.5. Ensin menimme Karviaan, missä tutustuimme lahjatavaroita pullollaan olevaan liikkeeseen, jokaa mainosti itseään sanoilla Moon Karviiasta!  Monipuolinen käsityöliike oli kyseessä ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Kun en osaa Karvian murretta, tulee nimestä Moon mieleen vain englanninmielinen kuutamo-sana. Ruokapaikka löytyi hieman syrjemmältä, nimeltään Loma-Raiso. Siellä tilan haltijat esittelivät kohdetta ja sen historiaa. Hämmästytti, että he olivat kunnostaneet vanhan rappiotilan upeaksi ruokailu- ja majoituskohteeksi. Korsusaunassa oli hulppeat tilat, vesi tuli omalla paineellaan suihkulähteeseen. Yläkerrassa oli majoitustiloja, vieraille tarjottiin aamupala vanhassa navetassa. Mekin saimme maukkaan lounaan. 

Sitten matka jatkui vielä Niinisalon sotilaskotiin, jossa tutustuttiin Sotilaskotiyhdistyksen monipuoliseen toimintaan. Yhdistyksellä on monia jaoksia aina hengellistä elämää myöten. Saimme kahvit kodikkaassa takahuoneessa. Muistui mieleeni, että olin ollut samassa huoneessa edellisen kerran 50 vuotta sitten. Silloin tammikuun 9. päivänä siellä tarjottiin kahvit sen kunniaksi, että meidät kokelaat ylennettiin vänrikeiksi, minkä jälkeen meidät kotiutettiin.Vanhemmat sisaret muistelivat myös paikkakunnan merkkihenkilöä, Martta Seviota, joka puolisonsa kanssa oli myös paljon  vaikuttanut yhdistyksen toimintaan. Taas tuli mieleeni, että ollessani opettajana 1960-luvun lopulla Kankaanpään Yhteslyseossa, eli ns. "Sevio-opistossa", pidettiin eläkkeelle jäävälle Sevio-pariskunnalle läksiäisjuhlat juuri Niinisalon upseerikerholla, jossa sain olla läsnä. Myöhemmin vielä kirjoitin yhdessä Martan kanssa sukumme historiaa ja käytin Sevioita kotitalossani Kurun Lammilla, jossa myös Martan isä, Iivari Alanen oli syntynyt.

Mukana oli myös Leena Perälä, joka ketroi toiminnastaan Niinisalossa sotilaiden valokuvaajana. Muistelen, että minunkin aliupseerikoulun aikainen kuva oli Leenan ottama. Tällä kuvalla on siis jo ikää 51 vuotta. Paluumatkalla Leena kertoi, miten hän nuorena tyttönä joutui kävelemään Niinisalosta Parkanoon Vilhoa tapaamaan, kun myöhästyi linja-autosta. Hän ei huomannut, että paikallisjunakin olisi vielä tullut illalla Niinisalosta Parkanoon. - Siihen taas lisäsin, että mainittu Martta Sevio lähti viemään Hellikki-tytärtään potkukelkalla Alaskylästä Kankaanpäähän joskus 1930-luvulla. Jäistä kelkkakeliä riitti vain pienen matkan. Loppumatkalla tie oli sulanut sorapintaiseksi. Mutta sisukkaasti Martta vain työntrli kelkkaansa perille asti.

Sitten tulen vielä seurakunnan Helatorstain tilaisuuteen. Tilaisuuden ajankohta osui kunnioitetun presidenttimme Mauno Koiviston hautajaispäiväksi. Tässä juhlassa oli kuitenkin kaksi aihetta. Kihniön kirkkoherra Mauri Pihlajamaa esitteli Lutherin työtä, koska vietämme reformaation 500-vuotisjuhlaa. Pihlajamaathan työskentelivät Parkanossakin. Mauri totesi, että hänen entistä työhuonettaan ei enää ole. Samoin koulu, jossa Leena Pihlajamaa oli pitkään rehtorina, on nyt purettu maan tasalle ja pohjakalliotkin räjäytetty pois. 

Toinen esitys myös oli kiinnostava. Eläkkeellä oleva rovastimme Erkki Hirvi esitteli ja julkaisi kirjansa Iloa ja innostusta, Parkanon seurakunnan olemuksesta ja toiminnasta 1970 - 2017. Tässä kirjassa tulee sujuvasti esille seurakuntamme tapahtumat tuona aikana, jolloin itsekin olen Parkanossa vaikuttanut. MInä tulin lukioomme 1972 ja Erkki tuli Parkanoon töihin 1973. Hän toimi aluksi myös tuntiopettajana samassa koulurakennuksessa, missä minä opetin lukioluokkia. Muistan, kun ruokailimme samassa pienessä opettajainhuoneessa, jolla oli se tarkastajan antama lempinimi "Aleksis Kiven kuolinmökki". Alakerran keittiöstä keittäjät kantoivat opettajille ruoan, luokkiin noutivat järjestäjät ruoan ämpärillä.

Puheessaan Erkki mainitsi, että tekstin korjailu jälkeenpäin saattaa vain huonontaa lopputulosta, "kuten paikalla olevat kokeiden korjaajat Heikki Lammi ja Heikki Pentti hyvin tietävät." Koska olen todellakin joutunut korjailemaan suunnattomat määrät koepapereiden virheitä, voisin vielä lopuksi todeta, mitä pikkuvirheitä ensilukemisella osui silmään. 

Hakaluuksia tuottavat ennen muuta lyhenteet. Niiden käytöstä on selvät ohjeet, esim. netistä löytyy lyhenneluettelo lehdestä Kielikello 4/2009. Toinen hyvä lähdeteos olisi Terho Itkosen Uusi kieliopas (tarkistanut ja uudistanut Sari Maamies 2000). Miten lyhennämme sanan evankelisluterilainen? Erkki Hirvi käyttää monia versioita: sivulla 12 on ev.-lut. , sivulla 53 lukee ev-lut. ja sivulla 64 lukee ev.lut.  Mainittujen lähteiden mukaan tuo viimeinen ev.lut. on oikea muoto. Asian tekee hankalaksi varmaan se, että joidenkin yhdistysten vanhoissa, alkuperäisissä muodoissa saattaa esiintyä vielä jokin toinen muoto. 

Sitten monista lyhenteistä puuttuu perään kuuluva piste. Kirjassa on sanat muun muassa lyhennetty mm ilman pistettä. Tämä lyhennys tarkoittaa sanaa millimetri. Myös lyhennys jne kuuluisi merkitä pisteen kera jne. Lyhenne niin sanottu vaatii pisteen perään, siis ns. 

Myös valinta ison ja pienen alkukirjaimen välillä on joskus hankalaa, varsinkin yhdyssanoissa. Jos sanan alkuosa on erisnimi, pitää käyttää väliviivaa, kuten sanassa Lapin-matka. Sivulla 20 jäin ihmettelemään pitkiä yhdyssanoja: Yhteisvastuukeräysasiat ja yhteisvastuukerääjät. Miksi toinen on isolla alkukirjaimella ja toinen pienellä? Itse kirjoittaisin molemmat pienellä. Jos taas sana Yhteisvastuu jostakin syystä tulkittaisiin erisnimeksi, pitäisi käyttää yhdysviivaa. Näitä yhdys- tai väliviivoja on olemassa kolmea eri pituutta, eikä kaikilla koneilla edes pysty jokaista viivamerkkiä kirjoittamaan. 

Enpä arvostele enempää. Kirja on sinällään mainio jatke Martta Sevion jo vuonna 1951 kirjoittamaan Parkanon seurakunnan vaiheita -teokseen, jota hän vuonna 1971 hieman ehti täydentää Parkanon ja Kihniön kirjaan. Erkki ja Anneli ansaitsevat suuret kiitokset tästä vaivannäöstä!

Lotta-Svärd, bl. 24/17

Kirjakerhon kesäkuun kirja on Lotta-Svärd - Käytännön isänmaallisuutta (Pohls, Latva-Äijö). Siinä on 450 suurta sivua tekstiä. Kirja esittelee järjestön historiaa ja toimihenkilöitä koko ajalta 1921 - 44. Järjestöhän perustettiin 1921 samalla kun suojeluskuntajärjestökin. Rauhansopimus 1944 taas edellytti molempien järjestöjen lakkauttamista. Kirja esittelee johtohenkilöitä, mm. Helmi Arneberg - Pentti, Fanni Luukkanen, Hilja Riipinen,.. loputtomiin.

Oma isäni oli aikoinaan innokas suojeluskuntamies - monista ampumakilpailuista saaduista palkintolusikoista on jäljellä enää pari. Hänen Martta-sisarensa taas oli lottana rintamallakin, missä tapasi tulevan miehensä. He viettivät häitä kotitalossani sota-aikana, minun ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen.

Vaimoni äiti, Martta Siltala, taas palveli sotavuosina nuorten talkoopäällikkönä Parkanossa. Häneltä jääneistä kirjoista ehkä arvokkain on kirja Lotat ja isänmaan historia I, alaotsikko Mannerheim ja isänmaa, kirjoittanut Katri Laine. Kirjaa näyttää olevan vielä netissäkin myynnissä, hinta vaihtelee välillä 8 - 20 euroa.

Kirja on omistettu Sotamarsalkka Mannerheimille, ja se onkin päivätty Marskin 75-vuotis-päivälle 4.6.1942. Kohta siis Marskin syntymästä tulee 150 vuotta, siksi lienee paikallaan esitellä kirjasta tarkemmin. Johdantoluvussa kerrotaan, miksi pikkulotille on opetettava isänmaan historiaa. " Pikkulottien ikä vaihtelee välillä 8 - 17 vuotta. Toiset eivät ole saaneet minkäänlaista historianopetusta vielä.." Sitten on viitteitä, miten opetus tulisi järjestää. Ehkä Parkanon Päivölässäkin koulutettiin pikkulottia sota-aikana?

Kirjan esikuvahahmona on Mannerheim, hänen kunniakseen esitetään pidettäväksi Mannerheim-iltoja, joissa on mukana myös isänmaallisia runoja. Niitä löytyykin paljon - tekijöinä mm. Eino Leino, Lauri Pohjanpää, V.A.  Koskenniemi, Yrjö Jylhä, J.L. Runeberg, Z. Topelius. Sieltähän löytyykin sopivia runoja kesällä pidettävään Eino Leinon päivän tilaisuuteen!

Kirjasta löytyy kaikki päiväkäskytkin. Kirjan kappaleet ovat seuraavat:

1. Mannerheimin lapsuus ja nuoruus 1867-89

2. Mannerheimin valmennus Venäjällä 1889-1917

3. Mannerheimin armeija syntyy 1903-18

4. Ylipäällikkönä ja valtiohoitajana 1918-19

5. Mannerheim heimokansojen auttajana 1918-22

6. Mannerheim ja kansan eheyttäminen 1918-39

7. Hyisenä henkii Itä 1931-39

8. Mannerheim ja talvisota 1939-41

9. Vapaussankarin sankarikansa 1939-41

10. Isänmaa nousee tuh(k)asta 1939-41

11. Mannerheim vie poikansa kolmanteen vapaussotaan 1941

12. Päin Äänisjärveä, Vienanmerta!

Kirja on painettu hetkellä, jolloin sodan tappioita ei vielä oltu koettu. Loppusivulla todetaan: " Mannerheimin kuningasajatus Suur-Suomesta, jossa koko Suomen heimo asuu, on toteutumisen kynnyksellä... Vielä on sota kesken, mutta jokainen suomalainen mies ja nainen luottaa siihen, ettei Jumala ole turhaan ohjannut kansaamme kolmen suuren sodan koettelemusten halki yhden miespolven aikana."

Kirja sanoo: " Lotta Svärd Keskusjohtokunta uskoo, että runojen avulla saadaan lottien isänmaan historian opiskeluun se isänmaallinen tunnepohja, josta kasvaa voimakkain puolustustahto ja uhrimieli."

Kun vielä eilen, kaatuneiden muistopäivänä, siunattiin suuri määrä tuntemattomia vainajia haudan lepoon, voisin tähän kirjoittaa osan V.A. Koskenniemen runosta Vainajain marssi:

Me olemme kunniavahti vuossatoin nukkuvain,

me olemme korkein mahti yli toden ja unelmain.

Meit' taistelusta syöstä ei tainnut kuolokaan.

Ylös vuosisatain yöstä me nousemme rintamaan.

------

Kirjan lopussa on sotaa ihannoiva Runebergin runo Sotilaspoika:

Mun isäin oli sotamies, ja nuori, kauniskin, jo viisitoistavuotidna hän astui rivihin.

Uutta on se, että tässäkin runossa on peräti 8 säkeistöä! Jatkan ehkä vielä runojen tarkastelua Marskin syntymäpäivän ja E. Leinon päivän aikoihin.

 

Yläri Facebookissa