Sota-aikojen muistoja, bl.35/17

Korjaanpa aluksi viime blogiin tulleita virheitä. Yksi syntymäaika oli väärältä vuosisadalta. Vilho Einar ei ole voinut syntyä 1987 vaan 1887. Sitten on pariin kohtaan tullut väärä etunimi. Toivo Jalosen etunimi on vaihtunut Taistoksi. (Ehkä ajatuksissa soi Malmstenin laulu Taistoihin tiemme kun toi..., mikä sai nimenkin vaihtumaan.) Kerroin, että Toivo Jalonen oli asevelvollisena Terijoella PPP1:ssä. Tämän Polkupyöräprikaatin kunniamarssi oli Härmän marssi, joka tässä yhteydessä kannattaisi kuunnella YouTubesta. Sen löytää Googlesta hakusanoilla "PPP1, Härmän marssi, Youtube" tai suoraan osoitteesta

www.youtube.com/watch?v=tth3oNeYXsi

Samalla näkee tämän yksikön historiaa. Samaan pötköön voisi vielä kuunnella vaikkapa Vöyrin marssin ja Jääkärimarssin, joiden kuvitus ja sanat ovat varsin vaikuttavia.

Tilasin Vantaan Antikvariaatista kirjan Suvun suuri kertomus - Muistitietoa itsenäisen Suomen vaiheista, toimittanut Pauliina Latvala (2001). Siitä löytyy kaksi Parkanoon liittyvää muistelmaa. Heikki Virtanen on kirjoittanut äitinsä Lyyli Virtasen kertomusta: Punasta ja valkosta Parkanossa  sekä Naiset kotirintamalla. Hieman samoja asioita on ollut myös 1998 ilmestyneessä Virtasen kirjassa Äitini - romantikko ja unennäkijä. Tästä kirjasta löytyi kuitenkin jotain, mistä ennen en ole nähnyt mainintoja. Siteeraan muutaman rivin.

Sivulla 24 kerrotaan Päivölän kokouksesta 1918, missä sovittiin, että ei ryhdytä sotilaallisiin toimiin eikä ahdistella siviiliväestöä. Lopuksi laulettiin Aleksi Tuomiojan ehdotuksesta "Juokse porosein". Sitten jatkuu: Kuitenkin eräs ruotsalainen metsänhoitaja vei vanhan miehen, Harjusen, innokkaan punasen, Porin maantien varteen metsään ja ampui hänet siellä, vaikka Harjunen oli polvillaan ollen pyytänyt armoa. Paikkakuntalaiset tuomitsivat jyrkästi tämän tapauksen. (Sanat 'punanen' ja 'valkonen' on kirjoitettu ilman i-kirjainta.)

Sitten sivulla 29 Lyyli Virtanen muistelee enonsa, Anselm Saarijärven murhaa. Hän oli Kurusta varakkaan talon isäntä. (Myöhemmin tässä Saarijärven talossa asui isäni serkku Martti Alanen, jonka lapset olivat kansakoulukavereitani Kitusen koulussa.) Lyyli kertoo:

Serkkuni Karppisen Lyyli ja minä päätimme lähteä pääsiäislauantai-iltana hevosella kahden. Sinne oli melkoinen matka Parkanon kirkolta, ensin valtamaantietä pitkin noin 10 km (ehkä enemmänkin, Länsi-Aureeseen asti?), ja loput matkaa metsätietä pitkin. Oli kelirikon  aika, tie oli kivinen ja luminen, jäinen ja vetinen. Se oli uhkarohkea matka, kun Kurun puolella oli vielä punasia mahdollisesti metsässä piileskelemässä... Pimeän tullessa saavuimme lähelle erästä kaansakoulua, pyysimme sieltä yösijaa ja saimme. (Olisiko ollut Länsi-Aure vai Luode, Riuttanenkin on mahdollista?) Aamulla varhain jatkoimme matkaa Saarijärven taloon. Kyllä oli järkyttävä näky, jonka kohtasimme. Suuri päärakennus oli joutunut täydellisen hävityksen kohteeksi. .. Menimme parin kilometrin päähän sahan luo, jonka eno oli rakennuttanut. (Paikka on Saukkokosken mylly.) Oli suuri kasa kiväärihylsyjä paikassa, mihin hänet oli ammuttu... Enoa oli kehoitettu lähtemään syntymäkotiinsa Hirvimäkeen. Hän oli laittanut hyvän hyvyyttään omalle torpparilleen mökin talon  läheisyyteen peltojen päähän. Tämä torppari yhdessä turkulaisten raakalaisten kanssa oli tehnyt tämän verityön.  Aikaisemmin punaset olivat jo tulleet keskellä yötä ja kysyneet rahaa, jolloin eno oli antanut 10 000 markkaa, joka hänellä sattui olemaan.  (Muistan, kun Martta Seviokin tiedusteli minulta tämän murhan motiivia, mutta en ole löytänyt mitään syytä.)

Sirrytään sitten talvisodan aikaan. Sivulla 95 on otsikot 'Enneuni suruviestistä' ja 'Tervetuliaisjuhla muuttui surujuhlaksi'. Siitä seuraava muisto:

Alaskylän kansakoululle tuli siirtolaisia silloin suuri joukko. Ehdotin sisarilleni ja Alaskylän emännille, että järjestetään tulojuhla heille. Emännät leipoivat kaakut ja pullat ja suunnittelimme ohjelmaa. Minä (Lyyli) lupasin pitää tervehdyspuheen, Martta juhlapuheen ja Inkeri lupasi huolehtia musiikista ja laulusta. Katoimme pitkän pöydän ja levitimme sille valkean liinan, kahteen vaasiin kuusenoksia ja kotoa toin valkean hyasintin. Sitten tuli Inkeri ja Martta sisään. Martta joutui ihan kauhun valtaan ja sanoi: Minkä tähden panitte kuusenoksia pöytään ja hyasintin? Tästähän tuli nyt ihan hautajaiset.

Ohjelma alkoi. Istuimme pöytään ja pidin tervehdyspuheen. Sitten Martti-veljeni vaimo Grteta tuli sinne kesken kaiken ilmoittamaan, että veljemme Reino oli kaatunut rintamalla. Se oli kauhea isku. Siitä tuli kumminkin surujuhla... Martta piti juhlapuheen kaikesta huolimatta.. Puhe oli niin vaikuttava, ettei kukaan voinut olla itkemättä.  Reino oli kaatunut Taipaleenjoella tammikuun 13. päivänä 1940... - Siinä oli minun uneni, jonka jo Turussa näin, täydellisesti toteutuneena. Kun ruumis tuotiin kirkolle, oli vainajalla yllään valkea lumipuku, jonka olin jo unessa nähnyt. 

Tulee myös mieleeni Martta Sevion oma kertomus, miten hän kappelissa pesi molempien veljiensä ruumiit, haki talvipakkasella ensin pankkiiri-sisarensa luota vettä, jonka ämpärissä kantoi kappeliin. Esko-veli kaatui 12.3.1040, kun sota päättyi seuraavana  päivänä.

Yläri Facebookissa