Gaudeamus igitur, blogi 33

Osallistuin 9 vuoden tauon jälkeen jälleen lukion kevätjuhlaan. Näin huomaa paremmin, mitä muutoksia juhlamenoihin on tullut. Olihan niitä, vaikka pääpaino on tietenkin lakkien ja stipendien jakaminen. Ylioppilaiden tulo sujui nyt juhlamusiikin siivittämänä. Kuultiin Pomp and Circumstance, jonka aikana juhlavieraat saapuivat hitain askelin arvokkaasti. Toinen parannus oli lopussa oleva opettajien kättely. Ylioppilaat poistuivat jonossa ja kättelivät eturivissä olevat opettajat kiitokseksi. Tarja-rehtori selvisi urakastaan mainiosti. Puheen jälkeen hän jakoi todistukset ja ryhmän ohjaaja antoi lakin. Ennen, kun itse olin tässä tehtävässä, harjoittelimme etukäteen sitä, että oppilas kääntyy täyskäännöksen vasempaan, eli yleisöön päin, kääntyessään kohti opettajaa. Aina kuitenkin on muutamia, jotka jännittävät tilaisuutta niin, että kääntyvät väärin päin, kasvot seinää kohti. Tällä kertaa oli kolme väärin päin kääntyjää. Lisäksi yksi unohti kätellä opettajaa lakin saannin jälkeen.

Toinen huomion kohde on se, miten lakin päähän painaminen tapahtuu sotilaallisen samanaikaisesti. Tv-uutisiin asti pääsi koulu pääkaupunkiseudulta, missä lakki painettiin päähän jo ennen kuin käsky kuului. Sitten laulettiin vanha latinankielinen juomalaulu: Gaudeamus igitur. Huomio kiinnittyi myös jaettujen stipendien runsaaseen määrään. Tämä vaihe kesti lähes puoli tuntia, kun aina piti odottaa oppilaan tuloa paikaltaan ja poistumista takaisin, ennen kuin seuraava nimi ilmoitettiin. Ennen oli stipendejä vähemmän ja niiden jakaminen sujui samalla kertaa todistuksen kanssa. Uuden ylioppilaan sana oli juhlan parasta antia. Teemu Kuusijoensuu kertoi omakohtaisia koulumuistojaan varsin elävästi ja kiinnostavasti. Myös vaihto-oppilas puhui sujuvasti suomen kielellä ja kertoi päässeensä jopa mopoauton kyytiin. Niitä kun ei suuressa Ameriikan maassa sallita.

Jäin odottamaan riemuylioppilaan puhetta. Yllätys oli se, että nämä 50 v. sitten lakin saaneet eivät olleet laisinkaan juhlassa mukana. Voisin mainita, että Ikaalisten lukiossa oli yhtä lukuunottamatta kaikki riemuylioppilaat paikalla, yhtenä heistä Parkanossakin rehtorin virkaa hoitanut Antti Rajakorpi. Pohjois-Satakunta -lehti julkaisi myös katkelmia riemuylioppilaan ansiokkaasta puheesta. Ehkä ensi vuonna on Parkanossakin odotettavissa parannusta asiaan?

Juhlan jälkeen oli vielä ohjelmassa ylioppilaiden käynti sankarihaudalla. Siellä on perinteisesti laskettu ruusu maljakkoon. Kun olin opettajana Kankaanpäässä 1970, muistan, että siellä ylioppilas piti puheen myös sankarihaudalla. Varmaankin tämä tapa oli jäänyt elämään siellä Veikko ja Martta Sevion vaikutuksesta. Niin, todellakin Martta Sevio oli puheen mestari. Kun vierailin hänen luonaan, kysyi hän: onko siellä Parkanossa tulossa mitään juhlatilaisuutta, mihin voisin tulla puhumaan? Toive toteutuikin, kun tuli Alaskylän koulun 100-vuotisjuhla. Siellä Martta puhui niin pitkään, että välillä piti puhe keskeyttää kahvitaukoon. Väliajan jälkeen puhe taas jatkui.

Kirjoitan vielä ylioppilasriennoista tutun juomalaulun Gaudeamus igitur sanat suomeksi:

Riemuitkaamme, vielä on suonissamme tulta, jälkeen nuoruusajan armaan, jälkeen vanhuusajan harmaan, meidät perii multa.

Missä ovat entiset, vanhat ystävämme, ehkä tähtimaailmoissa, ehkä tuonen kartanoissa, turhaa kyselemme.

Lyhyt elämämme on, loppuun äkin päästy. Kiirehesti kuolo kulkee, meidät ryntäisille sulkee. Eikä kukaan säästy.

Eläköön yliopisto, opin ohjaajatki! Eläkööt sen veteraanit, fuksit, civikset, beaanit, kukoistakoot ratki!

Eläköön myös neitoset, keijut kaunokaiset, emännätkin hellät oivat, ahkerasti askarivat, töissään taitavaiset.