Kihniön vuoden yrittäjä: Lomailijalle kaiken pitää toimia sujuvasti

Margit Hellgrénin työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Yrityksen palveluihin kuuluu kaikki, mikä liittyy mökkeihin.

Margit Hellgrén (46) oli reilu parikymppinen, kun hän tuli Pyhäniemeen harjoittelijaksi 1990-luvun alkupuoliskolla. Eri tehtävien kautta hän löysi alakseen kiinteistöhuollon, jossa on palvellut Pyhäniemen asiakkaita 17 vuotta.
Hellgrén oli 29-vuotias, kun hän perusti yrityksensä Aurinkopalvelut. Kiinteistöhuollon ja siivouksen lisäksi tehtäviin kuului aluksi vastaanotto puoliksi ravintolayrittäjien kanssa.
Kiinteistöhuollossa ja siivouksessa työpäivät ovat hyvin vaihtelevia.
– Palveluihin kuuluu kaikki, mikä liittyy mökkeihin. Ihmisten pitää päästä lomailemaan siten, että kaikki toimii, Margit Hellgrén sanoo.
Pyhäniemessä on 47 mökkiä, joista osa on parimökkejä. Huoneistoja on 55 ja vuodepaikkoja 374.
Osakasperheitä on noin 2 100. RCI-vaihtojärjestön kautta Pyhäniemessä käy lähes viikoittain ulkomaalaisia, jotka lomailevat yhä tasaisemmin ympäri vuoden.
– Aikaisemmin venäläiset lomailivat täällä tammikuussa, amerikkalaiset keväällä ja keskieurooppalaiset elo-syyskuussa. Nykyisin käy aika paljon myös israelilaisia, ja kaikkiaan lomalaisia on ollut yli 80 kansalaisuudesta.
Hellgrén pitää siitä, että hän saa työssään puhua aika usein englantia ja saksaa. Kielet kiinnostivat häntä jo nuorena, ja kielten opiskelu oli mielessä, kun hän pääsi ylioppilaaksi Parkanon lukiosta vuonna 1991.
Vaakakupissa painoi kuitenkin vahvasti oma koti ja kihlattu Kihniössä. Niinpä hän oli lukion jälkeen vuoden töissä kunnalla ja lähti opiskelemaan markkinointia ja yritysviestintää Kankaanpäähän Satakunnan ammattikorkeakouluun, joka oli juuri perustettu. Hän valmistui opinahjosta ensimmäisten joukossa liiketalouden ja hallinnon tradenomiksi.

Parhaansa on aina tehtävä

Aurinko Palvelut työllistää 1 huoltomiehen ja 5 osa-aikaista siivoojaa.
Työ on varsin rankkaa. Siivous pitää tehdä viimeisen päälle, sillä lemmikit ovat sallittuja ja osa asiakkaista on allergisia.
– Allergisille ei ole erillisiä mökkejä, eikä se olisi mahdollistakaan. Heidän käyttöönsä olisi rakennettava uusi mökki.
Hellgrén on tarkka, että mökit on siivottu priimakuntoon yksityiskohtia myöten. Hanat kiiltävät ja pyyhkeet on viikattu purjeiksi.
– Täydellisyyteen pitää pyrkiä, vaikka se mahdotonta onkin. Parhaansa on kuitenkin tehtävä.
Pyhäniemen käyttöaste on viime vuosina noussut, ja tämän myötä työmäärä lisääntynyt.
– Minulla on aina ollut hyvät työntekijät, eikä tästä hommasta tulisi mitään ilman heitä, Hellgrén sanoo.
Vaihtopäivinä mökeissä vaihdetaan vuodevaatteet ja pyyhkeet, pestään lattiat, desinfioidaan saunan lauteet, pyyhitään tasot, puhdistetaan takka, tarkistetaan liinavaatteet ja astiat.
– Ja työtä tehdään vauhdilla.
Hellgrén sanoo, että työergonomiaan kiinnitetään erityistä huomiota. Siivoojat vastaavat kukin omasta työvaiheestaan, kuten makuuhuoneesta ja keittiöstä kahden mökin siivouksen ajan, jonka jälkeen tehtävät vaihtuvat. Täten jokainen vuorollaan tekee eri tehtäviä, jolloin myös työasennot vaihtuvat.
Hellgrén on huomannut, että esimerkiksi niska väsyy kattojen ja seinien pyyhkimisessä. Lihaskunnosta ja -huollosta on pidettävä huoli. Hän liikkuu vapaa-aikanaan lenkkeilemällä ja vetämällä kaksi kertaa viikossa zumbaa. Lähinnä latinalaistansseihin perustuva fitness-ohjelma zumba pitää myös selkälihakset kunnossa.

Kihniön Yrittäjät palkitsi Vuoden yrittäjänä Aurinko Palvelut Margit Hellgrén Oy:n.

 

Aurinko Palvelut Margit Hellgrén Oy

  • kiinteistö- ja siivouspalvelut
  • työllistää yrittäjän lisäksi 1 huoltomiehen ja 5 osa-aikaista siivoojaa