Kouluaine, blogi 27/18

Oppikouluni Tampereella alkoi syksyllä 1953. Ensimmäisen vuoden Kalevan yhteiskoulu toimi vuokratiloissa Tammelan kansakoulussa. Vasta seuraavana syksyllä valmistui uusi koulutalo Sorsalammen rannalle. Siellä oli ala-aulassa pieni kioski, missä myytiin koulutarvikkeita. Tuntimuistiinpanoja varten piti kaikkien hankkia mappikansio, jossa oli kullekin oppiaineelle oma osastonsa. Kun kansio alkoi täyttyä, siirrettiin vanhoja papereita sieltä aina arkistokansioon. Niin kertyi kouluaikana kullekin oppiaineelle oma kansionsa. Ne ovat minulla vielä kaikki tallessa. Joskus niistä tulee ihailleeksi kaunista vanhaa käsialaa; olihan kahtena ensimmäisenä vuonna tunti viikossa oikein kaunokirjoitustakin, jossa tätä raapustamista harjoiteltiin mustekynällä.

Lukion toisella luokalla harjoiteltiin jo ylioppilaskirjoituksia varten, jotka nekin piti kirjoittaa mustekynällä. Esiin putkahti tähän aine, joka on kirjoitettu 30.3.1960 luokalla VII C otsikolla

Meri väistyy, maa voittaa alaa

“Vuoren synty on merestä”, sanotaan kalevalaisissa syntysanoissa. Tässä kansanrunojemme laulaja on ollutkin aivan sananmukaisesti oikeassa, sillä nykyajan geologit ovat todellakin havainneet, että vuoret ja mantereet ovat meren helmasta kohonneet.

Nykyajan maailmankuvaa voisi luonnehtia hyvin yhdellä sanalla: dynaaminen. Sellainen on maapallommekin, luonnonlakien mukaan toimiva, itsensä virittävä ja jälleen vetonsa purkava kello. Vuoriston kohoaminen on virittymistä, syntyy ikään kuin jännitystila, joka taas laukeaa: vuoristo rapautuu. “Elämä” mantereidenkin kohdalla on sykintää, tosin hidasta, mutta geologisesti katsoen ehkä nopeaakin.

Mistä sitten maan kohoaminen ja sen sykintä johtuu? Geologi kuvittelee mantereiden kelluvan sulan magmakerroksen päällä kuin jään veden pinnalla. Vuoriston kohdalla mannerlaatta on uponneena syvemmälle magmaan, aivan kuten paksu jää veteen. Tällaista tasapainotilaa kutsutaan isostasiaksi.

Isostasia on kuitenkin tila, jota maapallo tavoittelee, mutta ei kuitenkaan saavuta. Maan päällä tekevät kuluttavat voimat – rapautuminen, tuuli, vesi ja painovoima – jatkuvasti työtään kuljettaen irtainta ainesta paikasta toiseen, lopulta merten pohjiin. Nyt isostasia häiriintyy. Toisin paikoin magman paine kasvaa, toisin paikoin se hellittää. Vihdoin magma painaa mannerlaattaa ylöspäin, tavallisesti jonkin mantereiden reuna- tai välimeren kohdalta. Vuoristo kohoaa ja poimuttuu.

Kun vuoristo nousee yhä korkeammaksi, käyvät myös sitä kuluttavat voimat suuremmiksi. Kulutusvoimiin voi tulla myös uusi tekijä; jää. Korkeista vuoristoista poimuttumiskausien jälkeen voi muodostua jäätiköitymiskeskuksia. Syntyy jääkausia. Jäämassa painaa maata, ja kun jääkausi vihdoin on ohi, onkin helppo ymmärtää jo maan kohoamispyrkimyksen syy: jälleen isostasian häiriö.

Maan sykinnän aika on laskettava miljoonissa vuosissa. On siis selvää, ettei sitä voi tutkia niin kuin mikroskoopilla tutkitaan ameeban elämää. Mutta geologian luoja Lyell on sanonut: “Nykyisyys on entisyyden avain.” Maan historian ‘kivistä kirjaa’ ei voida selailla, mutta siinäkin kaivaa hävityksen toukka käytäviä: jokien kanjoneista on voitu tutkia maan kivijärjestyksiä ja saatu siten selville maankuoren liikkeitä. Kirjan lehdet voivat myös taittua, jolloin kulman alta paljastuu varhaisempaa tekstiä: poimuvuoret ovat kuluneet, ja alta on paljastunut entisajan historiaa. Niinpä Alpeilta on löydetty vesieläinten, kuten trilobiittien ja muiden äyriäisten jäänteitä. Tämä voidaan selittää vain siten, että ne ovat ensin vajonneet ja peittyneet meren syvyyksiin, mistä ne ovat mantereen mukana kohonneet vuorten huipuille, siis jopa kymmenenkin kilometriä ylöspäin.

On tosin selvästikin havaittavaa maan kohoamista. Tuttu esimerkki tästä on Suomen kohoaminen Itämerestä. Se on voimakkainta Pohjanlahden keskivaiheilla, missä sadassa vuodessa maa nousee metrin verran, joten uutta maata voi paljastua pitkältikin, ellei ranta ole jyrkkä. Maan nousun ehtii siis hyvin todeta miespolven aikana, mutta luonnon jättämiä todisteita ovat täälläkin kaukana rannikolta olevat kivikkovyöt, jotka jää on aikoinaan muodostanut rannalle, ja Pohjanmaan savimaa entisenä merenpohjana.

Meri on siis jatkuvasti synnyttänyt uutta maata ja väistynyt itse sen tieltä. Maailman vanhinta mannerta on Fennoskandia Köliä lukuunottamatta. Sitten on syntynyt Itä-Euroopan savitasanko tasaisuuden aikana. Taas on tapahtunut poimuttumisia, jotka ovat synnyttäneet uusia vuoria. Kulutusvoimat ovat hioneet vuoret tasangoiksi. Näin on syntynyt maapallon nykyinen tilanne, maa on vallannut kaksi viidennestä itselleen.

Geologi voi katsella myös tulevaisuutta nykyisyyden ja entisyyden avulla. Lienee turha uskotella hänelle, että kun napajäätiköt sulavat, kohoaa vesi huomattavasti, tai että mantereet ehkä tasoittuvat ja vesi peittää koko maapallon. Nykyään elämme aikaa, jolloin meri antaa tilaa maalle, mutta aikanaan Alpitkin madaltuvat ja saavat hautansa Välimerestä, syntysijoiltaan, ja nousevat vuosimiljardien kuluttua taas uuteen elämään. Näin jatkuu maan ja meren tarina. Maan ‘geologisen kirjan’ loppulehti on samalla sen alkulehti, ja kehitys kiertää dynaamisesti eteenpäin.

–  –  –

Tästä parin tunnin pakerruksesta on silloinen suomen opettajani Pekka Laakso antanut arvosanan 9 1/2 (l). Tuohon aikaan ei vielä puhuttu mitään napajäätiköiden sulamisesta, mikä nykyisin on jo huolestuttava puheenaihe; mitkä alueet joutuvat veden alle ja miten tulvista selvitään. Yllättävän paljon minulla kuitenkin oli geologian taustatietoa käytettävissäni. Parhaiten kuitenkin tunsin selviäväni, jos saatoin käyttää tietoja fysiikasta tai matematiikasta. Sellainen aihe oli seuraavana vuonna preliminäärikokeessa. Ehkä siteeraan sitä toisella kerralla. Ylioppilasaineen jouduin sitten kuitenkin väsäämään luonnontieteestä: Pohjolan eläimet talven kourissa.