Kirjastossa kuuluu nyt hyvin kuulolaitteellakin

Mikko Haho esittelee verkkosivua, josta tammikuussa näkee myös Parkanon kirjaston kuuluvuudeltaan parhaat paikat. Tommi Kähkönen, Ari Törmä, Asko Reentie ja Matti Taanila seuraavat.

Parkanon kirjasto muutti uusittuihin tiloihinsa liki kaksi vuotta sitten, mutta vasta viime viikolla tilat tulivat valmiiksi huonokuuloisten kannalta. Silloin asennettiin kirjaston induktiosilmukkaan vahvistimet, joten silmukkaa hyödyntävät kuulolaitteet toimivat nyt tiloissa suunnitellulla tavalla.
Induktiosilmukasta on apua myös ihmiselle, jolla ei kuulolaitetta vielä ole. Palvelutiskistä voi lainata vastaanotinta ja kuulokkeita, joilla pystyy kuuntelemaan järjestelmän vahvistamaa ääntä.
Induktiosilmukka asennettiin kirjastoon jo siinä vaiheessa, kun tilat remontoitiin. Vahvistimien hankinta ei kuitenkaan onnistunut ensimmäisen yrityksen kanssa, joten silmukan käyttöön otto viivästyi. Toisella yrittämällä onnistui paremmin, tarjouskilpailussa toteuttajaksi valikoitui oululainen Qlu Oy.
– Kokonaisuuteen kuuluu sekä vahvistimien asennus että järjestelmän laatukartoitus. Tutkimme, kuinka induktiosilmukka toimii eri osissa kirjastotiloja. Tuloksena on kuuluvuuskartta, joka on nähtävillä sekä täällä kirjastossa että verkkopalvelussa www.kuulokuvat.fi, yrittäjä Mikko Haho Qlu:sta kertoo.
Kuuluvuuskartta näyttää, missä kohtaa tiloja induktiosilmukan kuuluvuus on erinomainen, missä hyvä tai heikko, ja missä paikoissa on suoranaisia häiriöitä. Näin kuulolaitteen käyttäjä pystyy esimerkiksi yleisötilaisuudessa hakeutumaan oikealle paikalle. Verkkopalvelussa on kartat esimerkiksi Tampere-talon saleista, koska kuuluvuus on hyvä tietää, kun ostaa lipun etukäteen.

Moni tarvitsisi kuulolaitetta

Vahvistimien asennuksen teki Qlu:n yhteistyökumppani Laatukuuluu. Sen toimitusjohtaja Ari Törmä muistuttaa, että tutkimusten mukaan 13 prosenttia suomalaisista työikäisistä on kuulolaitteen tarpeessa.
– Olen ollut 2 vuotta näissä hommissa. Olen hämmästynyt, miten huonosti näin iso ihmisryhmä otetaan huomioon julkisten tilojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Kuulolaitteen käyttäjät kokevat helposti, että eivät ole tervetulleita ja jäävät kotiin. Pahimmillaan tämä johtaa syrjäytymiseen.
Yksi syy asiantilaan epäilemättä on, että huonokuuloiset eivät itse pidä ongelmasta melua. Kuulolaitetta saatetaan hävetä, kuten silmälaseja joskus puoli vuosisataa sitten.
– Onneksi Parkanossa kuuloyhdistyksen aktiivit Asko Reentie ja Matti Taanila pitävät asiaa esillä, Törmä kehuu.
Hän huomauttaa, että rakennusmääräyksissä äänensiirtojärjestelmiä on edellytetty kokoontumistiloihin jo vuodesta 1987. Viime vuonna valtioneuvosto antoi asetuksen, joka vahvistaa määräystä.
Mikko Hahon mukaan ongelma on, ettei rakennusten suunnittelijoilla riitä ammattitaito kuulolaitetta käyttävien huomioon ottamiseen. Parkanon uuteen koulukampukseenkin jää paljon parantamisen varaa.
– Puolitoista kuukautta sitten olisi voitu vielä tehdä paljon, kun lattiamateriaaleja ei ollut asennettu. Olisi saatu huippuhieno systeemi.

Hameenhelmasta kiinni opettajaa

Mikko Haho puhuu kuulovammaisten oikeuksista tulisieluisesti eikä ihme, sillä hän on itse kokenut, miten rempallaan asiat ovat.
– Olen vuosimallia 1970. Minut olisi laitettu kuulovammaisten kouluun, mutta en halunnut sinne, vaan menin Siikajoella tavalliseen kyläkouluun. Siihen aikaan ei vielä puhuttu integroidusta opetuksesta.
Jos opetetut asiat eivät muuten selvinneet, hän otti opettajan hameenhelmasta kiinni ja sai hänet selostamaan uudestaan. Tilanne on noista ajoista Hahon mukaan muuttunut valitettavan vähän.
– Minulla on monta lasta. Kun menin vanhempainiltaan, niin kuulin vain 30 prosenttia siitä, mitä opettaja puhui.