Kotitalouksissakin on hyvä varautua häiriötilanteisiin

Vuokko Kuusiluoma, Sanna-Maija Kormano, Jari Heiniluoma, Jarmo Kyösti ja Timo Hokkanen kävivät läpi Aapeli-myrskyn aiheuttamia häiriöitä ja pohtivat, onko kehitettävää vastaaviin tilanteisiin.

Vuoden alun Aapeli-myrskyn jälkimainingeissa käydään kaupungin johtoryhmässä ja toimialoilla läpi varautumista kriisitilanteisiin ja pohditaan, onko ennakoinnissa tarvetta kehittämiseen.
Kaupunki vastaa palvelujensa toimivuudesta kriisitilanteissa, mutta myös asukkaiden on hyvä varautua normaaliolojen häiriötilanteisiin.
Kaupungin valmiuspäällikön tehtävistä vastaa kaupunginsihteeri Sanna-Maija Kormano.
– Kotitalouksien on hyvä ennakoida esimerkiksi pitkäaikaiset sähkökatkot. Leppäkosken Sähkön nettisivuilla on ohjeet, mitä kotoa pitäisi löytyä, kuten taskulamppu, kynttilät ja tulitikut sekä paristokäyttöinen radio, Sanna-Maija Kormano listasi.
Puolustusministeriö on yhteistyökumppaniensa kanssa laatinyt myös kansalaisoppaan Näin selviät pitkästä sähkökatkosta.
Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma totesi, että häiriötilanteita näyttää Parkanossa tulevan vuodenvaihteen tienoilla pyhien aikana. Vuosi sitten uudenvuodenaattona sattui putkirikko ja Vatusen ja Jokiharjun alueella kehotettiin muutaman päivän ajan keittämään vesi ennen käyttöä.
Kormano ja Heiniluoma sanoivat, että myrsky- ja kriisitilanteissa tiedottaminen on haasteellista. Sähköyhtiön tiedotetta jaettiin kaupungin nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kaikilla ei kuitenkaan ole käytössään internettiä, eikä tieto välity.
Kaupunki on sopinut Leppäkosken Sähkön kanssa kriisitilanteita koskevan yhteydenpidon tiivistämisestä.

Sotessa on kriisivalmius arkityössäkin

Perusturvajohtaja Vuokko Kuusiluoma kertoi, että sote-yksiköissä sähköt toimivat suhteellisen normaalisti. Tiettyjen yksiköiden toimivuus varmistettiin myös varavoimalla.
Kuusiluoma totesi, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on jo arkityössä olemassa kriisivalmius.
– Myrsky tarjosi kuitenkin mietittävää normaaliolojen häiriötilanteissa. Lisävaravoiman tarvetta käymme läpi teknisen toimen ja palveluntuottajan kanssa, Kuusiluoma totesi.
Lisävaravoimalla varaudutaan siihen, että ympärivuorokautista hoitoa tarjoavat yksiköt toimivat myös häiriötilanteissa.
Aapeli-myrskyssä kävi ilmi, että uusissa yksiköissä ei ollut kaikilta osin varauduttu sähkökatkoksiin.
Haasteellisin oli Kihniössä pitkään ollut sähkökatkos. Myös sivukylillä sähköä jouduttiin odottamaan.

Evakuointiin oli varauduttu

Kotihoidolla on hyvä tuntemus asiakkaista ja heidän kotioloistaan. Sähköttömyyden ja kotien viilenemisen takia oli varauduttu evakuointeihin.
Kuusiluoma sanoi, että sivukylillä nousi esiin jälleen arvokas voimavara, naapuriapu. Naapurit tiesivät, kenen luona pitää käydä varmistamassa, että kaikki on kunnossa.
Sähkökatkot, liukas keli ja lumentulo nostivat Kolmostien Terveys Oy:ssä valmiustasoa.
– Varauduimme ihmisten siirtämiseen ja majoittamiseen. Palveluvastaavat raportoivat tilannetta tiiviisti, Kolmostien Terveys Oy:n toimitusjohtaja Timo Hokkanen sanoi.
Myrsky olisi voinut aiheuttaa isonkin kaaoksen, mutta sellaiselta vältyttiin. Kotihoidolla oli paljon tehtävää ja lumentulo aiheutti jonkin verran hidastusta.
Aluehallintovirastolle annetaan selvitys normaaliolojen häiriötilanteesta.
– Tämä käytäntö on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Kunnille ja palveluntuottajille voi samalla nousta esiin jotain, mitä ei ole osattu huomioida, Kuusiluoma sanoi.
Valmiussuunnitelma päivitetään jokaisella valtuustokaudella ja vastuuhenkilöiden vaihtuessa. Pelastuslaitoksella on tiedossa johtohenkilöiden yhteystiedot toimialoittain.
Teknisellä toimella on valmiutta nostettu viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vuoden 2011 myrsky opetti paljon, kun puita kaatui kaduille ja teille.
Nyt aurauskalusto oli hyvin liikkeellä, mutta kinostuksista oli jonkin verran haittaa.
Tekninen johtaja Jarmo Kyösti nosti esiin polttoainejakelun merkityksen. Sähkökatkoksen aikana jakelu keskeytyy. Ennakkoon olisi hyvä varata ajoneuvon tankki täyteen.
Kaupungilla on käytössä varavoimaa esimerkiksi paloasemalla, jossa on kiinteän aggregaatin lisäksi muutamia siirrettäviä laitteita. Myös koulukampukselle tulee varavoimajärjestelmä.