Kiusaaminen ainoa vakava asia, josta Duudsonit haluavat puhua

Jarno ”Jarppi” Leppälä ja Hannu-Pekka ”HP” Parviainen kertoivat vierailunsa alussa ryhmän taipaleesta ja unelmista ja totesivat sitten, kaikki olisi jäänyt tekemättä, jos he olisivat kiusanneet toisiaan.

Duudsoneiden Hannu-Pekka ”HP” Parviainen piti kädessään paperia, rutisti sen palloksi ja yritti sitten palauttaa sen alkuperäiseen muotoonsa.
– Sanat ja teot voivat jättää pysyviä jälkiä. Mieti, miten puhut toisesta ihmisestä ja miten käyttäydyt toista ihmistä kohtaan.
Parviainen ja Jarno ”Jarppi” Leppälä olivat lähteneet Runebergin päivänä aamuviideltä Helsingistä kohti Pohjois-Pirkanmaata ja Kihniön yhtenäiskoulua. Vierailun tarkoitus oli koulukiusaamisen vastustaminen.
– Kiusaaminen on ainoa vakava asia, josta haluamme puhua. Se on päinvastoin sitä, mitä me haluamme edustaa. Kiusaaminen ei hyödytä ketään, eikä sillä saavuta kukaan mitään. Ei kiusattu eikä kiusaaja.
Duudsonit ovat tunteneet toisensa yli 25 vuotta eli kouluajoista lähtien. Parviaisen ja Leppälän mielestä koko ryhmää ei olisi olemassa, jos sen neljä jäsentä olisivat kiusanneet toisiaan. Näin ollen heidän unelmansakin olisivat jääneet toteuttamatta.
Duudsoneilta löytyy silti omakohtaista kokemusta koulukiusaamisesta. Jarno Laasala joutui aikanaan kiusaamisen kohteeksi, ja Jukka Hildén taas otti kiusaajan roolin aloitettuaan uudessa koulussa. Sittemmin Hildén pyysi anteeksi kiusaamiltaan ihmisiltä. Tuhansista tekemistään asioista koulukiusaaminen on kuitenkin ainoa, jota hän katuu.
– Äiti neuvoi aikanaan, että kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, Parviainen tiivisti.
Lopuksi Duudsonit ja oppilaat allekirjoittivat Meidän luokassa ei kiusata -sopimuksen.

Kampanjointi alkoi kirjasta

Ennen oppilaille esiintymistä kaksikko kertoi Duudsoneiden kampanjan koulukiusaamista vastaan alkaneen vuonna 2011, jolloin ilmestyi Duudsonit: jekkukirja -teos.
– Pohdimme silloin, että jotkut voivat käsittää jekut väärin. Jekuilla on omat sääntönsä, ja jekuttaminen on oltava kaikille osapuolille hauskaa. Jekku ei ole kiusaamista.
Duudsonit ovat vieneet koulukiusaamisen vastaista sanomaa pitkin Suomea. Tähän mennessä pohjoisin kouluvierailu on ollut Iissä, etelä-, länsi- ja itä-akselilla maan rajat ovat tulleet vastaan.
Parviainen ja Leppälä totesivat olevansa onnekkaita saadessaan esiintyä koululaisille. Omien sanojensa mukaan heille on muodostunut hyvä yleiskäsitys siitä, miten lapset ja nuoret voivat.
– Itseä fiksumpi sukupolvi on tulossa. Mutta aikuiset saattavat vielä mokata tilanteen.
Duudsoneiden mielestä mokata voi olemalla liian aikuinen ja unohtamalla pilkkeen silmäkulmassa. Lisäksi lasten ja nuorten ideoita ei saisi heti tyrmätä.
– Vanhempien tärkein tehtävä on tukea lasta ja nuorta kasvamisessa ja olla läsnä.

Vanhempainyhdistys järjesti

Duudsonit saapuivat yhtenäiskoululle Kihniön vanhempainyhdistyksen kutsumana.
– Syksyllä oli paljon keskustelu koulukiusaamisesta, ja halusimme kantaa kortemme kekoon, yhdistyksen puheenjohtaja Niina Sillanpää kertoi.
Vierailun järjestelyt alkoivat siis jo tuolloin. Koska Duudsoneiden koululle saaminen vaati varoja, pyysi vanhempainyhdistys sponsorirahoja paikallisilta yrityksiltä. Sillanpään mukaan nämä lähtivät innokkaasti mukaan, ja tukea tuli yli 20 eri taholta.
Duudsonit valikoituivat esiintyjiksi, koska he ovat olleet paljon esillä koulukiusaamisesta puhuttaessa.
– Ryhmä myös vetoaa kohderyhmään ja on heidän silmissään arvovaltainen, Merja Kärkelä sanoi.