Kurun muistoja, blogi 13/19

Sain talven aikana vihdoinkin Kurun mökkini myytyä. Irtaimisto jäi mökkiin, mutta kirjat ja muistiinpanot sain sentään tuotua pois. Niistä löytyy monenlaisia muistoja, joihin on kiva joskus palata. Mökin ostivat vanhempani vuonna 1971 muuttaessaan eläkepäiviksi Tampereelle. Sitä ennen he olivat jo muuttaneet 1967 Lammin talosta lähemmäs kirkonkylää. Isäni serkku nimittäin muutti perheineen Keihään talosta Kangasalle ja haastoi vanhempani sinne jatkamaan talonpitoa. Niinpä he muuttivat karjoineen neljäksi vuodeksi taloon, joka oli ollut isäni äidin synnyinkoti. Siellä minäkin sitten vietin kesäni ja sain valmiiksi jopa gradutyöni  ja valmistuin maisteriksi 1968.

Kun aamuisin menin postia odottamaan, tapasin usein tilan naapurissa kesäänsä viettävän kirjailija Tauno Peltomäen. Toinen postin odottaja oli taiteilija Juhani Nuotto, jolle Keihään tilalta oli annettu vanha riihi kesäasunnoksi.

Kummankaan asumuksessa ei ollut sähköä. Niinpä Tauno Peltomäki poikkesi usein sisälle taloon ajamaan sähkökoneella partaansa. Samalla hän sai kannuunsa tuoretta maitoa, jota äitini aamulla oli lypsänyt. Peltomäki sai aikaan sen, että Kuruun pystytettiin Hirvenhiihtäjät-patsas vuonna 1956. Samana vuonna hän julkaisi vihkosen Runeberg – Kuru, muistojulkaisu. Tämä johtui siitä, että Runeberg oli käyttänyt Hirvenhiihtäjät-runon esikuvana Kurun Pyydysmäen torpparia Matti Hietalaa (s. 1801), Peltomäki oli itse Hietalan jälkeläinen 4. polvessa.

Tuon muistojulkaisun löysin mökiltäni. Siinä on mm. Juhani Nuoton kirjoitus: Runeberg kansanelämän kuvaajana. Sitten esitellään Kurua ‘Runebergin lintuisana kappelina’. Luvussa ‘Runebergia soutamassa’ on kuva Hainarinlahden rannasta, jossa minullakin oli venepaikka ja josta lähtevää polkua olen nimittänyt Runebergin poluksi; hän nimittäin kulki sitä pitkin Vänrikin tuvalle. Sitten on vielä kirjoitus otsikolla ‘Kurua ja kurulaista elämää Runebergin aikoihin’. Vielä esitellään Kurun maalari – Werner Holmberg. Kurulainen Runebergin lähdekin esitellään, joka tosin sittemmin jäi uuden maantien alle. – Tauno Peltomäen elinvuodet olivat 1914 – 1995.

Toinen merkkihenkilö Juhani Nuotto eli vuosina 1914 – 2002. Hän oli opettaja, lausuntataiteilija ja näyttelijä. Hänet muistetaan Kivi-juhlien Nummisuutarin Eskona. Vielä v. 2000 hän kirjoitti omaelämäkerran nimeltä Tuulten kasvatti. Hänen viimeinen Kuru-esiintymisensä oli ilmeisesti musiikki- ja runoilta nimeltä Pitkillä poluilla Keihäslahden vanhalla koululla 6.7.2001. Siinä kuultiin Eino Leinon tekstejä   Juhani Nuoton tulkitsemana ja Granito-kuoro esitti Pentti Tynkkysen säveliä. Ehkä tähän mahtuu vielä löytämästäni kirjasesta tuo runo Pitkillä poluilla:

Polut pitkät mutkikkaat   ovat kulkijalla, epäselvät haarakkaat, kulku sattumalta.

Joskus osuu oikeaan matkojansa kulkeissaan, useasti väärä tie  suunnaltansa vie.

Ken vaan joutuu kulkemaan  salon polkuteitä, häll’ on kyllä matkallaan paljon viihdykkeitä;

polun varret vaihteillaan johdattavat aatostaan; matkan tarkoitus ja pää unheeseehen jää.

Monet kovat koittavat polunkulkijoita: mäet jyrkät, liukkahat, vetelöitä soita;

risu raappaa, pitk’ on tie, toinen toisen sirun vie; myrskyt monet saavuttaa, kaikki kestää saa.

Kevyt on jalka keikuttaa hiekkakankahalla, iloisesti kumahtaa kangas kannan alla.

Lehtimetsän halki on kaita polku verraton. Kuusimetsän kujanen, mik’ on moista sen!

Siellä aatos astelee aina polun myötä; perhosena liitelee tahi tekee työtä,

saapi yhä uutta vaan, suurempaa ei milloinkaan. Siit on polunkulkurin ilot, surutkin.