Turpeennostoalue muuttuu kosteikon kautta suoksi

Tero Mustonen (toinen vas.) esitteli Salojennevan kosteikkohanketta ja muutakin Kuivasjärven valuma-alueen kunnostusta.

Salojennevan entinen turvetuotantoalue sijaitsee Karvian puolella Alkkiassa kivenheiton päässä Parkanon rajasta. Vielä vuonna 2017 alueelta nostettiin turvetta, mutta viime kesänä alueelle rakennettiin kosteikko.
Kosteikko sijaitsee Kuivasjärven valuma-alueella. Pro Kuivasjärvi ry:n aktiivi, dosentti Tero Mustonen kertoo, että itse asiassa nyt ollaan Ikaalisten reitin ja Kokemäenjoen vesistön lähtöpisteellä.
Mustonen kutsuu Salojennevaa monitoimialueeksi, joka on kooltaan noin 30 hehtaaria. Tästä alueesta kosteikkoa on noin 7 hehtaaria.
Kuivasjärven valuma-alue on 16 000 hehtaaria. Mustosen mukaan järven kunnon huonontumisen syyt ovat moninaiset. Hän sanoo, että kustannustehokkain keino järven tilan parantamiseksi on tehdä yhdessä maanomistajien kanssa monivaikutteista valuma-aluekunnostusta.
Pääperiaate Pro Kuivasjärvi -yhdistyksessä on että järvi on valuma-alueidensa lapsi.
– Jos järvi voi huonosti tai hyvin, se riippuu aina siitä, kuinka paljon sinne tulee kuormitusta valuma-alueelta, Mustonen tiivistää.

Osuuskunta osti suon kunnostettavaksi

Kuivasjärven valuma-alueilla työtä on tehty useita vuosia, ja Salojennevan kosteikkoalue on järein yksittäinen kohde.
– Salojenneva on erään turveyhtiön entinen turpeennostoalue, jonka alkutila on ollut suo. Suo on ojitettu ja siitä on nostettu polttoturvetta noin 30 vuoden ajan, Mustonen kertoo.
Kun toiminta loppui, yhtiö myi toiminnan loputtua maan Pro Kuivasjärvi -toiminnassa mukana olevalle voittoa tavoittelemattomalle osuuskunta Lumimuutokselle. Salojennevalle tehtiin viime vuonna 7 hehtaarin kokoinen vesiensuojelukosteikko.
Alue on 70-prosenttisesti valmis. Tänä vuonna tehdään vielä ennallistamista kahlaajalinnuille sopivaksi elinympäristöksi.
Kosteikon maanrakennustyöt toteutti urakoitsija Jari Perälä Kihniöstä.

Luonto puhdistaa ilman kemikaaleja

Tulevaisuuden tavoitteita kosteikolle on kolme; alueen täytyy olla tuleva hiilinielu, luonnon monimuotoisuutta tulee palauttaa, ja kosteikon tulee olla vesiensuojelurakenne.
Salojennevalle tulee vesi kolmelta osavaluma-alueelta. Vesi ohjataan uusille kosteikkoalueille ja sen kulkua hidastetaan. Kosteikon laskeutusaltaissa kiintoaine ja ravinteet putoavat pohjalle.
– Vesi puhdistuu luonnon omilla menetelmillä ilman kemikaaleja niin, että noin 70 prosenttia tavarasta jää kiinni. Kun järven kuormitus saadaan tarpeeksi alhaiselle tasolle, se alkaa itse korjata itseään, Tero Mustonen kertoo.
Allas on nyt vielä vakiintumaton. Kuitenkin alueelle on löytänyt tiensä nyt jo useanlajisia vesilintuja. Luonnon oman kehitysprosessin seurauksena eläin- ja kasvilajien määrä kasvaa ja muuttuu. Vuosikymmenten kuluessa kosteikosta tulee vähitellen jälleen suo.

Karviasta Parkanon kautta Pyhäniemeen

Tero Mustonen esitteli Salojennevan kosteikon vaiheita viime lauantaina maastoretkellä, jonka toteuttivat Pirkanmaan ely-keskus ja Suomen Metsäkeskus. Tarkemmin sanoen toteuttajina olivat keskusten hankkeet Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä ja Metsäbiotaloutta kestävästi Pirkanmaalla.
Kosteikolta siirryttiin Parkanon puolelle Kuivasjärven lintutornille ja järven vieressä sijaitsevalle Silomäen monitehokosteikolle. Päivä päättyi Kankarinjärven rannalle Pyhäniemeen. Retken johtivat ely-keskuksen projektiasiantuntija Virve Rinnola ja Metsäkeskuksen projektipäällikkö Jyri Pääkkönen.
Myös matkan aikana linja-autossa kuultiin tietoiskuja. Pirkanmaan ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen esitteli Ikaalisten reitin sähköistä mallikarttasovellusta ja vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Jyri Pääkkönen puhui Metsäkeskuksen mahdollisuuksista tukea metsänomistajia vesiensuojelussa.
Lisätietoja kunnostushankkeista: www.ikaalistenreitti.com, www.facebook.com/ikaalistenreitti, www.metsakeskus.fi, www.lumi.fi.

Niina Kivioja

 

Tuleeko Salojennevasta oikeasti suo jo vuosikymmenissä?

Lauantain maastoretki oli suunnattu metsänomistajille ja muille ympäristöasioista kiinnostuneille. Bussikyyti lähti aamulla Tampereelta, josta autoon hyppäsikin suurin osa retkeläisistä. Mukana oli kuitenkin myös paikallisia, kuten parkanolaiset Eira-Maija Savonen ja Teuvo Levula. Metsäntutkimuslaitokselta, nykyiseltä Lukelta, eläkkeellä oleva kaksikko tietää paljon metsä- ja ympäristöasioista jo aiemman työnsä puolesta, mutta retki toi uuttakin tietoa ja näkökulmaa.
Savonen tapasi ensimmäisen kerran Tero Mustosen, jonka asenne teki vaikutuksen.
– Mustonen ei syytellyt ketään eikä etsinyt syyllisiä, vaan totesi vain, että nyt aletaan tehdä korjauksia.
Mustonen totesi alustuksessaan, että aiempina vuosikymmeninä on tehty luontoa kohtaan paljon syntejä ja pilattu vesistöjä, mutta on turha osoitella enää ketään sormella. Mustonen sanoi myös, että kaikkien nykyistenkin maaseutuyrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa tulee keskustella asiallisesti.

Miksi keskustassa ei ole suojavyöhykkeitä?

Savonen kertoi lähteneensä mukaan kosteikkoretkelle jo senkin vuoksi, että hän kuuluu Parkanon rakennus- ja ympäristölautakuntaan. Hänen mukaansa tällaiset tutustumiskierrokset antavat hyvää lisätietoa luottamustehtävää varten.
Savonen alkoi kierroksen jälkeen pohtia myös ojituksen pitkäaikaisia vaikutuksia vesistöjen kuormittumiseen sekä suojavyöhykkeiden tarpeellisuutta kaupunkien keskustoissa.
– Esimerkiksi Pappilansalmen ympäriltä on raivattu kaikki puskat pois. Metsä- ja maataloudessa on määritelty suojavyöhykkeet, joissa otetaan huomioon ravintokasvit ja jopa varjostuksen vaikutus veden lämpöön. Miksi näin ei tehdä kaupungeissa?
Pusikoita vesistöjen lähellä tarvitsevat Savosen mukaan esimerkiksi pölyttäjähyönteiset ja monet harvinaistuneet pikkulinnut, kuten pajusirkku ja ruokokerttunen.
– En tietenkään sano, ettei ollenkaan saa raivata, mutta kohtuus siinäkin myös kaupunkialueella.

Suo tarvitsee kylmää ja hapetonta

Teuvo Levulaa jäi arveluttamaan, palautuuko Salojenneva todellakin suoksi jo muutamassa vuosikymmenessä.
– Soiden historiassa puhutaan 10 000 vuodesta. Niin kauan on Suomessa jääkaudesta, jonka jälkeen nykyiset suot alkoivat muodostua, Levula toteaa.
Hänen mukaansa tarvitaan ylipäätään tiettyjä olosuhteita, jotta jokin alue muuttuu suoksi.
– Suota ei muodostu paikkaan, jossa hajoaminen ja haihtuminen on voimakasta. Olosuhteiden tulee olla huonot, kylmyyttä, maanhengitys vähäistä eli hapetonta ja karuutta, Levula luettelee.
Jää nähtäväksi, onko Salojenneva tällainen alue. Levula ei kuitenkaan löisi vetoa siitä, että muutoksia näkyy kovin nopeasti.

Niina Kivioja

Juttua on muokattu 9.5. kello 15.33: Osuuskunta Lumimuutos on voittoa tavoittelematon, ei voittoa tavoitteleva, niin kuin artikkelissa aiemmin luki.