Tampereelta, nääs, blogi 19/19

Olen asunut Tampereella oppikouluvuodet 1953-61 ja auskultointivuoden 1971-72,jolloin olin lisäksi tuntiopettajana Normaalikoulussa. Siksi Tampereen historian tutkiminen on mielenkiintoista.

Nyt käteeni osui Tampere-seuran 83. julkaisu Pentti Keskinen: Olipa kerran Tampereella… Elämänmenoa kosken rannalla keisarin kaupungissa. Kerran olen Aleksanterin kirkosssakin kuunnellut rippipappini Erkki Malkavaaran saarnaa. Hän nimittäin rippikouluaikana määräsi tietyn määrän pakollisia kirkossa käyntejä. Tuo kirkko rakennettiin jo 1881 ja nimettiin keisari Aleksanteri II:n mukaan. Rahatoimikamari sai aikaan sen, että jo vuonna 1894 kirkkoa valaisemaan saatiin 155 hehkulamppua.

Kirjasta löytyy kuitenkin rovasti Sandbergin läksytys sähkölaitokselle vuodelta 1896. “Koska eilen tapahtui Jumalanpalveluksessa Aleksanderin kirkossa se kumma, että saarnan aikana sähkö yht’äkkiä sammutettiin ja minä jäin saarnastuoliin ihan pimiään, enkä olisi voinut millään saarnaani pitkittää, jos ei kirkonpalvelija Roos olisi kiiruhtaen tullut virittämään kynttilät palamaan niin minä panen jyrkän vastalauseeni sellaista hävytöntä menettelyä vastaan sähkömiesten puolesta…”

Kirjan lopussa on tarinaa kirkon ristin putoamisesta 27.9.1917 syysmyrskyssä. Silloinhan jo maaliskuussa levisi kaupunkiin kuulopuheita, että keisari olisi syösty valtaistuimelta. Vihattu Suomen kenraalikuvernööri Seyn vangittiin ja kuljetettiin Pietariin.

Kirjassa on pari kuvausta, mitä 8 boforin myrsky sai aikaan kirkolle: ” Kello oli kaksi iltapäivällä, välitunti loppumassa Aleksanterin kansakoulussa. Poikaluokat olivat järjestyneet ovensa eteen jonoihin. Sisällemeno luokittain oli jo alkanut ja kylmissään paikallaan marssiva välituntivalvoja hoputtaa poikia ripeämpään liikkumiseen.  Opettaja Eberhard Kuntosen luokka tömistelee sisään. Vain yksi puuttui, Anderssonin Gunnari. Poika oli unohtunut lumoutuneena tuijottamaan kirkon tornia, joka ilmiselvästi huojahteli myrskyn kourissa.Myrskyn seasta kuuluu pelottava rysähtävä ääni – ja tornin putoaminen on tosiasia.

Alta pois… helkkarissa!  Vasta jälkeenpäin Gunnari hoksaa huutaneensa varoituksen mummolle, jota tuuli vieläkin näyttää juoksuttavan juuri pahimpaan paikkaan…Täti ottaa tiukan etunoja ja lähtee pyrkimään kohti turvallista koti-Amuria .Maassa makaavaa kirkonristiä hän ei ehdi vilkaista.

Gunnar koputtaa koulun oveen. Opettaja istuu paikallaan kateederilla ja katsoo tuimasti:

-Andersson, olet myöhässä!

– Niin kai kun…

-Ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta.

– Niin kai kun..

– Ja selityshän Anderssonilta aina löytyy. Ja mikäkän se tällä kertaa on?

– Kun kirkontorni kaatu ja risti putos…

-Ihanko totta! Noin hyvää selitystä et ole aikoihin keksinytkään. Mars nurkkaan!

-Mutta…

– Ei mitään muttia! Nurkkaan!

Eivätkä siinä selitykset auttaneet. Nurkassa sai Gunnar nyt miettiä maailman menoa.”

Mullistusten aika oli edessä. Suomen itsenäistyminen vielä ennen joulua ja kansalaissota tulevana kevättalvena. Uusittu risti saatiin kirkkoon vasta kesällä 1920.

Itsenäisyyden ajan vaurioita kirja ei kerrokaan. Kirkkohan paloi lähes täysin 1937 ja korjattiin jälleen 1938. Takasivu kertookin, että kirja keskittyy keisariaikaan.  Tutustutaan viisunikkareihin, kohdataan entisajan kaupunkilaisia, mm. Hono-Konsta ja kummituksiakin. Vieraillaan kauppatorin joulumarkkinoilla ja saadaan lanttuhaudan tuoksua.