Torstai-iltana voi olla vesikatkoksia Kihniössä

Kihniön kunnan vesilaitoksen eli keskustan vedenjakelun alueella tehdään huoltotöitä torstai-illasta kello 22 alkaen. Alun perin oli arvioitu, että työt jatkuisivat perjantain aamukuuteen asti. Uusimman arvion mukaan huolto olisi kestämässä noin kello kolmeen aamuyöllä.
Tänä aikana kunnan vesijohtoverkossa voi olla paineen vaihtelua ja vesikatkoksia. Keskeytys ei aiheuta haittaa vedenlaadulle, mutta veden samentumaa tai vastaavaa voi esiintyä.
– Toivomme, että huoltotöistä olisi mahdollisimman vähän haittaa, mutta niitä on pakko tehdä joskus. Nyt esimerkiksi putsataan alavesisäiliö ja vaihdetaan osia pumppuihin, kertoo tekninen johtaja Satu Alajärvi.