Kirja Artturi Tiurasta, blogi 23/19

Viime lauantaina ostin Kurun markkinoilta uutuuskirjan, joka julkaistiin juuri 14.7. Kirja on Pirkko-Liisa Kastarin laatima teos Artturi Tiura, Linja-automiehen elämä ja autot.

Katsotaanpa, mitä kirjan takasivu kertoo tiivistelmänä: ” Kurulainen liikenneneuvos Artturi Tiura (1908-1991) aloitti linja-automiehenä vuonna 1928, vain 20-vuotiaana. Hänen värikäs liikennöitsijän uransa jatkui yli puoli vuosisataa. Enimmillään Tiuralla oli 35 linja-autoa ja 75 ihmisen henkilökunta.

Kuru oli koko ajan Tiuran liikenteen keskuspaikka. Hän loi jo 1930-luvulla parkanolaisille, kihniöläisille, virtolaisille ja ruovetiläisille linja-autoyhteydet Kurun kautta Tampereelle. Sotien jälkeen hän laajensi Ylöjärvelle ja Teiskoon.

Artturi Tiura oli vannoutunut Wiima- ja Volvo-mies. Hän kokeili muutamaa muutakin merkkiä, mutta palasi aina ostamaan Volvoja. Länsi-Linjat Oy osti A. Tiura Oy:n vuonna 1979.”

Kirjoittajasta kerrotaan seuraavaa: “Kurulaissyntyinen fil.tri. Pirkko-liisa Kastari tuntee tutkimuksensa kohteen erinomaisesti. Kastari kertoo Tiurasta ihmisenä ja yrittäjänä, mutta myös kuljettajien , rahastajien ja asentajien työstä. Kirjassa on tiedot noin sadasta ja kuvat noin 40 Tiuran autosta. Kaikkiaan kuvia on puolentoista sataa, lähes kaikki ennen julkaisemattomia.”

Kun ennen tehtiin Tampereen matkat laivoilla, aloitti Tiura jo 1930-luvulla jääliikenteen talviaikana Kurusta Tampereelle. Auton perään asennettiin suuri kirkkoreki, jotta saatiin lisätilaa kasvavalle matkustajamäärälle.

Kun tuli sota-aika, piti antaa kahdeksan autoa sotaan, jotka tulivat romuina takaisin. Talvisodan alusta on sama kertomus, jonka olen kuullut isältänikin. Miehet kokoontuivat Toikon taloon, josta tamperelaiset kuskit tulivat hakemaan miehiä. Nämä eivät selviytyneet mäkisillä teillä täydessä lastissa. Miehet joutuivat työntämään autoja ja Tiura pantiin kuljetusten pomoksi.

Huonot tiet olivatkin ongelmana vielä silloinkin, kun itse kuljin Tiuran autoissa, ensin vuodesta 1949 alkaen Kitusen kansakoulun ja Lammin tiehaaran välillä, sitten vuodesta 1953 alkaen oppikoulumatkoilla Tampereelle vuoteen 1961 asti. Tampereen suuntaan tuli Virroilta klo 17 aikoihin Erkki Wahlmanin ohjaama nokallinen bussi, joka sunnuntaisin aina oli täpötäysi. Tampereelta taas lähti lauantaisin klo 15 uutta mallia oleva nokaton bussi, jota ohjasti Eero Nurmi. Se oli aina myös täynnä, mutta usein pääsin istumaan edessä olevan työkalulaatikon päälle, joka oli aivan tuulilasissa kiinni. Siinä näin hyvin kuljettajan työskentelyn kelirikkoisilla Parkkuun teillä. Jos joutui takaosaan, oli siellä virtolaisia juoppoja viinapullojen kanssa mölyämässä.

Kerran nämä bussit kohtasivat jyrkän Kitusen mäen alla. Oli liukas keli ja jyrkkään mäkeen ei saatu riittävää vauhtia. Auto pysähtyi. Kuski avasi sivulasin ja antoi auton rullata taaksepäin kiihtyvällä vauhdilla. Matkustajatkin ällistelivät: näin lujaa ei ole ennen menty takaperin. Toinen yritys antoi kovemman vauhdin ja mäki nousi ylös.

Toinen muisto on kelirikkoajalta Eromäen suoralta, pari kilometriä ennen kotini tiehaaraa. Siinä oli kuorma-auto painuneena tien sivuun, oli varmaan väistänyt toista autoa. Ohi ei mahtunut ajamaan. Kohta tuli kuitenkin vastakkaisesta suunnasta toinen linjuri, joka siis oli menossa Tampereen suuntaan. Niin oli linjurit kahden puolen tätä liejuun uponnutta autoa. Mitäpä sitten muuta kuin autojen vaihto. Kumpikin bussi tyhjennettiin ja matkustajat sekä tavarat siirrettiin kuorma-auton ohi toiseen autoon. Myös kuljettajat vaihtoivat paikkoja. Sitten lähti kumpikin linja-auto peruuttamaan, kunnes löytyi sopiva kääntöpaikka. Virroille menevä auto joutui peruuttamaan tuon 2 km juuri Lammin tiehaaraan, jossa se pääsi kääntymään. Jäin samalla autosta pois. Veljeni oli minua vastassa henkilöautolla. Hän kertoi ensin ihmetelleensä, kun auto oli myöhässä. Vielä suurempi ihme oli, kun auto tulikin takaperin! Myös Kuruun menevä auto joutui peruuttamaan lähes saman matkan  Leppämäen tiehaaraan, jossa vasta kääntäminen onnistui.

Vastaavia tarinoita on kirjassakin paljon. Viimeinen luku on omistettu kaskuille, joita niitäkin tästä automiehestä on säilynyt runsaasti. Kerrassaan monipuolinen teos!