Teatterikäynti on panostus hyvinvointiin

Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön.

Tuo repliikki on lähtemättömästi jäänyt mieleeni, kun Heikki pyörii näyttämöllä ympyrää ensimmäistä kertaa humalassa olevana Eskona Aleksis Kiven Nummisuutareissa. Siitä näytelmästä alkoi minun teatteriharrastukseni Karvian Nuorisoseurassa, olin seitsemänvuotias lapsiavustaja.

Sen jälkeen olen ollut estradilla näytellen, laulaen, soittaen, puhuen sekä ryhmässä että yksin niin monta kertaa, etten voi laskea. Ja siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi on mukava käydä katsomassa toistenkin valmistamia esityksiä. Nuorisoseura opetti myös käymään teatterissa, sillä yhteisen näytelmäprojektin jälkeen rahoja, jotka jäivät yli seurantalon ylläpitokustannuksista, hyödynnettiin tekemällä yhteinen retki teatteriin.

Taiteen tehtävä on herättää tunteita, ja tässä teatterilla on aivan erityinen asema, koska näyttämöllä on oikeita ihmisiä. Erityisesti tämä korostuu harrastajateatterissa, jossa näyttämöllä riehuva poliisi onkin ihan tavallinen kunnan toimistosihteeri tai lähikaupan kassa. Onhan toki riemu, ilo ja vanhingonilo tunteita muiden joukossa, samoin kuin myötähäpeä.

Teatterissa ja konserteissa tulee virheitä, jokainen esiintyminen on erilainen. Jos haluaa kuunnella virheetöntä musiikkia, kannattaa ostaa levyjä ja jos haluaa nähdä virheetöntä esitystä, kannattaa mennä elokuviin. Tallenteelle on mahdollisuus ottaa uudelleen riittävän monesti. Minä en ainakaan koskaan mene teatteriin katsomaan, osaavatko näyttelijät vuorosanansa ulkoa. Minä ajattelen kesäteatterissa sitä, miten teatteriharrastajat ovat viikkosta toiseen kokoontuneet vapaa-ajallaan harjoittelemaan yhteistä esitystä.

Aina ei ole kivaa. Joskus on takana sellainen työpäivä, ettei jaksaisi lähteä – joskus ei ehkä jaksakaan. Joskus harjoituksetkin takkuavat, vuorosanojen oppiminen tuntuu vaikealta. Mutta teatterista saa mahdollisuuden irrottautua omasta arjesta; saa ihmissuhteita, keskusteluja, mahdollisuuksia näyttää osaamista, mahdollisisuuksia oppia uutta, työkaluja torjua yksinäisyyyttä ja dementiaa. Markku T. Hyypän tutkimusten mukaan vapaaehtoistoiminta, jossa omaa toimintaa – ja jopa hengitystä – rytmitetään muiden tahtiin, lisää eliniän pituutta kahdesta kolmeen vuotta – siis selvästi esimerkiksi yksilöliikuntaa tai kasvissyöntiä enemmän. Kulttuuriharrastus on siis savuttomuuden jälkeen toiseksi paras elämäntapa, ja sitä kesäteatteri nimenomaan on.

Tiedättekö, miten saa kesäteatterista eniten irti?
Heittäytymällä tarinan vietäväksi, elämällä samoja tunteita. Kun naurattaa, niin nauretaan ääneen. Kun itkettää, niin annetaan veden tulla. Näyttämön yli jaetut tunteet ovat tuovat myös katsojalle hyvinvointia. Ja aina kun hienosti omassa roolissa eläytynyt näyttelijä todella onnistuu, palkitaan esittäjä väliaplodein. Se jos mikä kannustaa näyttelijöitä pistämään vielä muutama kierros lisää peliin. Ja se ei onnistu elokuvissa.

Kirjoittaja toimii Nuorisoseurojen Satakunnan aluetyöntekijänä.