Saako juhlayleisö tulla konserttiin kengät jalassa?

Riiarinna-kuoro konsertoi sunnuntaina Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa, joka tunnetaan kengättömänä kouluna. Kengättömyys tarkoittaa sitä, että oppilaat ja opettajat riisuvat ulkokengät jalasta rakennukseen tullessaan ja ovat sisätiloissa joko sisäjalkineissa tai sukkasillaan.

Saako konserttiin tulla kengät jalassa, rehtori Jenni Annala?

– Kyllä saa. Riiarinnan konsertti pidetään auditoriossa eli Wrede-salissa, ja yleisö tulee tilaisuuteen pääovesta. Rakentajan sopimusehdoissa todetaan, että vieraat voivat olla kengät jalassa silloin, kun he tulevat pääovesta auditorioon ja liikkuvat ainoastaan aulassa ja ruokalassa. Rakennuksen toiminnallisuus ja yleisöystävällisyys on tärkeä periaate. Ei voi olettaa, että ihmiset ovat juhlapukeissa sukkasillaan tai suojapussit kenkien päällä. Yleisötilaisuudet ovat yleensä iltaisin ja viikonloppuisin. Siistijöiden työaika on varhain aamulla, joten lattiat ovat tilaisuuksien jälkeen puhtaat oppilaiden tullessa kouluun.

Koskeeko kengättömyys iltaisin rakennusta käyttäviä harrasteryhmiä?

– Kyllä koskee. Harrasteryhmät käyttävät opetustiloja, joihin tullaan eri sisäänkäyntien kautta. Silloin kengät jätetään aina jalkineille ja ulkovaatteille varattuun eteistilaan. Opetussolujen lattiamateriaali on kokolattiamatto-tyyppinen, ja sen puhtaanapito edellyttää kengättömyyttä. Päiväsaikaan kengättömyys koskee kaikkia, koska oppilaat liikkuvat kaikissa rakennuksen tiloissa. Opetustilojen tapaan kengättömyys koskee aina myös liikuntasalia.