Kehitys-Parkki sai lisävahvistuksen

Anniina Leppihalme (vas.) on jatkossa vakituisesti Kehitys-Parkin työntekijä. Sari Peltomaa on palannut myös riveihin.

Elinkeinoyhtiö Kehitys-Parkissa on ollut elokuun alusta lähtien kolme vakituista työntekijää. Henkilöstömäärä kasvoi yhdellä, kun Sari Peltomaan äitiyslomasijaisuuden tehnyt Anniina Leppihalme jäi taloon Peltomaan palattua takaisin töihin.

Molempien titteli on kehityskoordinaattori. Lisäksi yhtiössä työskentelee yritysneuvojana Jari Pihlajamäki. Kehitys-Parkin toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa oman työnsä ohella kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma.

Hänen mukaansa yhtiön resursseja vahvistettiin omistajakuntien Parkanon ja Kihniön toiveiden mukaisesti. Kaksi työntekijää ei enää ehtinyt vastamaan yritysten neuvontatarpeisiin, ja pieni toimisto osoittautui haavoittuvaiseksi esimerkiksi sairastapauksissa.

Samassa yhteydessä työntekijöille määriteltiin vastuualueet. Peltomaan vastuualuetta on matkailuelinkeino, Pihlajamäen ja Leppihalmeen muu yritystoiminta.

Heiniluoma korostaa, että vastuualueista huolimatta kaikissa yritysasioissa yhteyttä voi ottaa kehen tahansa, kuten tähänkin asti. Peltomaan heiniä on erityisesti matkailuelinkeino. Hän kertoo, että Kehitys-Parkki on parhaillaan mukana monessa alan projektissa.  Geopark-on vain yksi näkyvimmistä, mutta meneillään on monia muitakin.

– Olemme mukana kotimaan ryhmämatkailun Suoma-kiertueella. Lisäksi selvitämme, miten Green Care -toimintaa voitaisiin hyödyntää maatiloilla, ja työtä teettää myös ensi kesänä Parkanossa pidettävä kansainvälinen metsäterapiatapahtuma. Parhaillaan on meneillään myös viiden yrittäjän koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena on löytää ryhmille palvelupaketteja, Peltomaa listaa ajankohtaisia matkailuhankkeita.

– Parkanossa on nykyisellään vain vähän matkailuyrittäjiä, mutta paljon on niitä, joita alan yrittäjyys kiinnostaa. Hankkeista toivotaan vetoapua heille, Peltomaa toteaa.

Iltaisin kokouksia ja yritystapaamisia

Työvoiman lisäys saa kiitosta Leppihalmeelta ja Peltomaalta.

Leppihalme on työskennellyt Kehitys-Parkissa tammikuusta 2018 lähtien. Iltatöitä on hänen mukaansa paljon, lähinnä kokouksia sekä yritystapaamisia.

Kehitys-Parkin väki toteaa, että yrittäjien aktiivisuus heijastuu suoraan elinkeinoyhtiöön.

Viime Leader-kaudella Parkanon ja Kihniön yrittäjät olivat toimeliaita hyödyntämään EU-rahoja kehittämistarpeisiinsa koko Aktiivinen Pohjois-Satakunta -alueella. Aktiivisuus oli huomattavaa myös valtakunnallisesti. Sama suuntaus jatkuu meneillään olevalla kaudella.

– Teollisuuden ja palvelualojen yritysneuvonnan lisäksi molemmissa kunnissa on nyt halu satsata aikaisempaa määrätietoisemmin matkailun kehittämiseen. Tämä tulee osaltaan Geopark-hankkeesta, joka nostaa alueen tulevina vuosina vahvasti esille, kansainvälisestikin, Jari Heiniluoma sanoo.