Terassi kaipaa uutta baariyrittäjää

Tuomo Heinonen etsii uutta vuokralaista Parren Teranssille.

Keskuskadun varrella sijaitseva Parren Teranssi oli auki tänä vuonna viimeistä kertaa Ravintola Paroonin yrittäjien vetäminä. Terassin ja hirsisen baarirakennuksen omistaja Tuomo Heinonen onkin nyt etsimässä paikalle ensi kesää ajatellen uutta vuokralaista.

– Kyselyitä on tullut, ja kolme tarjousta olen tähän mennessä saanut, hän kertoo.

Sopimusta ei ole vielä syntynyt, sillä kaikki tarjokkaat ovat halunneet tinkiä vuokrahinnasta. Heinonen ei kuitenkaan aio alentaa vuokraa, sillä hän pitää pyyntiään kohtuullisena. Tilat saa vuokralle 380 eurolla kuukaudessa.

Heinonen toteaa, että seuraavankin yrittäjän kannattaa pyörittää anniskeluoikeuksilla olevaa terassibaaria, sillä pelkkä kahvila ei ole riittävän tuottoisa. Hänen mukaansa oheen voisi kuitenkin kehittää uusia toimintamuotoja.

– Sisätilaan mahtuisi pieni kotileipomo. Sellainen puuttuu Parkanosta, Heinonen sanoo.

Leipomon paikka olisi hänen mielestään luontevasti huoneessa, jossa nyt on varastotila.

Heinonen laskeskelee, että ulko- ja sisätilassa on ollut yhteensä noin 80 asiakaspaikkaa. Tästä vain pari pöytää on sisällä, joten asiakkaat istuvat lähinnä terassin puolella. Toiminta on paljolti siis säistä riippuvaista, mutta tähän Tuomo Heinosella on suunnitelma.

– Terassi voitaisiin kattaa kokonaan läpinäkyvällä valokatteella.

Tämä mahdollistaisi terassin käytön tähänastista paremmin myös vaihtelevalla säällä.

Lisäksi Heinonen ideoi, että sisälle saisi lisätilaa vintille. Yläkerta on tarpeeksi korkea seistä, mutta sitä ei ole käytetty, koska siellä ei ole kunnollista lattiaa.

Puute olisi Heinosen mukaan kuitenkin korjattavissa helposti, lankut vain lattiaksi.

Kodinkonekorjaajalle riittäisi töitä

Myös toinen Tuomo Heinosen omistama liikekiinteistö vapautuu uudelle toiminnalle, kun Veikon Kone muuttaa alkuvuodesta Viljakankadulta Kolmoskeskukseen entisen autokaupan tiloihin. Heinonen kertoo etsineensä kodinkoneliikkeeltä vapautuviin tiloihin uutta yrittäjää. Hänen toiveissaan on saada Parkanoon kodinkonehuolto. Tälle palvelulle on Heinosen mukaan todellinen tarve.

– Parkanossa tai naapurikunnissa ei ole nykyään yhtään kodinkonekorjaajaa, hän toteaa.

Heinosen mukaan huollon lisäksi tiloihin kannattaisi ottaa esimerkiksi tarvikemyyntiä ja takuukoneiden myyntivarasto. Hän on varma siitä, että kodinkonehuollon yrittäjyys kannattaisi.

– Töitä täällä riittää, takaan sen.

Tuomo Heinonen on seurannut alan uutisia ja toteaa, että huollon kannalta hyvää lupaa EU:n uusi linjaus; jatkossa kodinkoneiden on oltava korjattavissa.

– Nythän on ollut sellaisia konemerkkejä, joita ei ole pystynyt korjaamaan. Niiden kotelot on liimattu kiinni niin, ettei niitä saa edes auki. On haluttu vain myydä aina uutta, Heinonen toteaa.

Kodinkonehuolto olisi kuitenkin vain yksi toiminto, joka rakennukseen tulisi. Tilaa on muillekin, sillä talon toisessa päässä on seitsemän metriä korkea halli, joka Heinosen mukaan sopisi esimerkiksi teollisuuskäyttöön.