Siparila Oy yhdistyy virolaisyhtiön kanssa

Parkanossakin toimiva Siparila ja virolainen Thermory yhdistyvät. Kuvassa vasemmalla Thermoryn toimitusjohtaja Johann Sulling ja Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Parkanossa tuotantoyksikön omistava Siparila Oy yhdistyy virolaisen Thermoryn kanssa. Yhdistymisellä arvioidaan olevan merkittäviä vaikutuksia muun muassa Parkanon yksikön toimintaan, kun Siparilan tuotteille avautuu ovia kansainvälisille markkinoille.

Käytännössä yhdistyminen tapahtuu siten, että Thermory ostaa Siparilan osakkeista 63 prosenttia. Nykyiselle omistajalle ja toimitusjohtajalle Juha Sojakalle jää 37 prosentin siivu. Työntekijät säilyvät Siparilan työntekijöinä.

Siparila Oy on pintakäsiteltyjä paneeleita valmistava puunjalostusyritys. Yhtiö on perustettu vuonna 2003 ja sillä on Parkanon lisäksi tuotantolaitokset Kajaanissa, Myllykoskella sekä pääpaikassa Vaajakoskella. Yhtiön palkkalistoilla on 130 henkeä, joista 25 Parkanossa.

Thermory on puolestaan vuonna 1997 Virossa perustettu maailman johtava kemikaalivapaa puunjalostusyritys. Yhtiö valmistaa lämpökäsittelymenetelmän avulla massiivipuulattioita ja -terasseja, vuorilautoja sekä saunamateriaaleja. Thermoryllä on noin 550 työntekijää. Tuotantolaitoksia on Virossa, Suomessa ja Valko-Venäjällä. Yhtiöllä on myyntitoimistot Yhdysvalloissa.

Uusi yhtiö toimii globaaleilla markkinoilla. Liikevaihdon arvioidaan nousevan yli 100 miljoonan euron. Siparilalle suurin hyöty on, että sen tuotteet pääsevät Thermoryn jakeluverkostoon.

– Thermory vie tuotteitaan 50 maahan. Pohjoismainen puu pystyy korvaamaan monilla markkinoilla käytettyjä kovapuulajeja, jotka on kaadettu uhanalaisista trooppisista metsistä, Thermoryn toimitusjohtaja Johann Sulling kertoo.

Siparilan brändi ja nykyinen toimintamalli siis säilyvät.

– Kiinnostus pohjoismaista puutavaraa kohtaan on suurempaa kuin koskaan. Yhteistyön avulla liitämme yhteen kummankin yrityksen parhaat puolet. Thermoryn osaamisen lämpöpuutuotteiden valmistuksessa ja meidän tietotaitomme puutuotteiden pintakäsittelystä. Yhdessä pystymme tarjoamaan vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja rakentamiseen kansainvälisille markkinoille, lisää Juha Sojakka, joka jatkaa Siparilan toimitusjohtajana.

Info: Siparila Oy Parkanossa

Karttiperäntien yksikössä tuotetaan sisustuspaneeleita ja listoja.

Työskentelee 25 henkeä ja uusia työntekijöitä etsitään parhaillaan.

Sisustuspaneeleiden myynnin arvioidaan kasvavan merkittävästi yrityskaupan seurauksena.

Siparila osti Parkanon höyläämön 2012, minkä jälkeen yhtiön tuotevalikoimaa on kehitetty muun muassa tunnettujen suomalaismuotoilijoiden kanssa.