Yrjö Jylhän elämä, blogi 32/19

Lainasin kirjastosta Panu Rajalan uutuusteoksen Erään soturin loppu – Runoilija Yrjö Jylhän tarina. Panu Rajala on aikaisemminkin (2009)  kirjoittanut Vesa Karosen kanssa teoksen: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Nyt kuitenkin marraskuun viimeisenä päivänä tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta. Sen kunniaksi on kirjailija, professori Panu Rajala tehnyt uuden, vaikuttavan romaanin Taipaleenjoen sankarista, runoilija Yrjö Jylhästä, joka lähtee viimeiselle taksimatkalle  Helsingistä veljensä luo Turkuun jouluaattona vuonna 1956 päättäneenä siellä ampua itsensä sotilaspistoolilla.

Katsotaanpa hieman Wikipedian tietoja tästä runoilijasta. Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 yksitoistalapsisen perheen kahdeksantena lapsena. Hän innostui nyrkkeilystä ja keihäänheitosta ja saavutti lyseoaikanaan Tampereen koulujen välisen keihäänheittomestaruuden. Hän pääsi ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta 1922 ja suoritti asevelvollisuutensa Porin rykmentissä. Hän opiskeli Turussa ja Helsingissä, mutta ei suorittanut tutkintoja.

Kirjallinen ura alkoi jo oppikouluaikana Tulenkantajien ryhmässä, ensimmäinen runoteos Ruoskanjäljet ilmestyi 1926. Jylhän lyriikalle on tyypillistä rytmin ja loppusointujen taitava käyttö sekä aiheiden jylhyys, synkkyys ja elämänpessisismi. Hän oli naimisissa Kirsti Svenssonin kanssa. Suhde oli myrskyisä ja kuluttava, sillä hänen täytyi kokonaan kustantaa vaimonsa elämä. Kirsti Svensson kuoli 1943 ja Yrjölle jäi muistoksi sukupuolitauti.

Jylhä palveli talvisodassa komppanianpäällikkönä Taipaleen rintamalohkolla. Välirauhan aikana hän julkaisi tunnetuimman runokokoelmansa Kiirastuli (1941).

Tässä Panu Rajalan uudessa kirjassa Rajala eläytyy Jylhän elämän viimeisen viikon tapahtumiin. Jylhä on juuri saanut tekijäpalkkiot Runoja-teoksesta ja kuluttaa ne taksimatkaan tarjoten taksinkuljettajallekin lounaan ja monia ryyppyjä ravintoloissa. Hän muistelee myös tuttavaansa Olavi Paavolaista, jonka sotamuistojen kirja Synkkä yksinpuhelu oli juuri ilmestynyt. Päivälliskutsuilla hän tapaa myös humanistitieteiden professori Tauno Nurmelan, jonka kanssa hän on yhdessä runoja lausunut. Sivulla 121 kerrotaan: “Aika vekkuli tämä Tauno Nurmela, rusetti kaulassa ja ilkamoiva hymy huulilla. Romaanisten kielten professori on ylennyt jo yliopiston vararehtoriksi.”

[Tähän väliin otan omiakin muistoja Tauno Nurmelasta. Hän oli jo Turun Yliopiston rehtorina, kun minä menin Turkuun opiskelemaan. Olin saanut ylioppilastutkintolautakunnalta ensimmäisen vuoden opiskelustipendin. Saamassani kirjeessä luki: Ilmoittautumisproseduurin alkuvaiheessa on tämä kirje annettava tiedoksi yliopistoon. Mennessäni syksyllä 1961 opiskelemaan, piti uusien opiskelijoiden käydä kättelemässä rehtoria ja kirjoittaa nimi oppilasluetteloon. Otin tuolloin tämän YTL:n kirjeen mukaani ja tarjosin sitä rehtori Nurmelalle. Hän vastasi, ettei hän tunne pikkuasioita ja käski viedä kirjeen kansliaan. Eteisaulassa olikin tuo kanslia ja siellä otettiin kirje vastaan. – Olin Kalevan lukiossa tottunut siihen, että siellä rehtori Seppälä hoiti itse kaikki kanslia-asiat eikä erillistä kaslistia ollut lainkaan.]

Palataan sitten Jylhän tragediaan. Kirjan lopussa hän pohtii tappamisen eettisiä oikeuksia. Hän muistelee, miten hän oli yöllä yllättäen kohdannut vihollisen. Asian selvittämiseksi on kirjaan otettu runo “Kohtaus metsässä.” Kiirastuli-runoihin sisältyy myös runo Kaivo, jota on paljon siteerattu. Kun joku pyytää haavoissaan pientä vesitilkkaa, lähtee toveri sitä noutamaan. Käy kuitenkin niin, että vedenhakija saa matkalla surmansa ja haavoittunut pyytää edelleen kuiskaten vesitilkkaa.

Joulukuun 30. päivä 1956 Väinö-veli sitten löytää oven takaa Yrjön, joka on ampunut itseään ohimoon pistoolilla. Yrjöllä oli ollut ase aina mukanaan, kaiken varalta. Pöydällle oli jätetty avattuna Kiirastuli, jossa oli näkyvissä runo “Näky”.

Joulun aikaan on paljon esitetty myös runoa Pyhä yö, joka alkaa sanoilla “Oli muuan Jooseppi Kirvesmies..” ja päättyy säkeistöön

“Ja Suomen korpien yllä hohti nyt tähti kirkkaampi muita, ja me kaikki käännyimme sitä kohti, ja meidät kaikki se kotiin johti, se tähti suurempi muita.”