Sekalaisia juttuja, bl. 35/19

Kirjoittelenpa kylmänä pakkasaamuna, mitä mieleen juolahtaa. Oli hyvä, että toimitus julkaisi edellisen blogini myös Lukijalta-palstalla. Olen siitä saanut kiitosta muiltakin Satakunnankadulla asuvilta.

Kapea tieSain puhelinsoiton entiseltä oppilaaltani. Hän oli kapealla Mäkiviinikankadulla joutunut väistämään traktorilla vastaantulijaa niin reunaan, että pari postilaatikkoa oli rikkoutunut säpäleiksi. Toinen niistä oli juuri minun keväällä ostamani laatikko. Huomasin, että hän oli jo eilen asentanut tilalle uuden laatikon. Välitän tästä kiitokseni.

Kaidan tien kulkijoille kirjoitan tähän asetuksen vuodelta 1929: “Jos tie on niin kaita, että toisen vastaantulijoista välttämättömästi täytyy tieltä syrjäytyä, niin väistäköön jalkamies ratsumiestä, ratsumies ajavaa, polkupyörä muuta ajoneuvoa, kärryt vaunuja, pienemmät vaunut isompia, tyhjä ajoneuvo ja ajoneuvot, joissa on väkeä, kuormaa ja pienempi kuorma isompaa.

Kapean sillan päässä odottakoon se, jota ensin on merkillä tai huudolla varotettu, kunnes toinen on päässyt yli. Joka kulkee tasaisella tiellä, väistäköön sitä, joka tulee alas mäkeä, ja jyrkässä mäessä pitää sen, joka ylöspäin kulkee joko viivähtää mäen alla taikka syrjäytyä. Jos jommankumman täytyy tien ahtauden vuoksi peräytyä, niin peräytyköön se, jolla on lyhyempi peräytymismatka taikka joka muuten voi sen helpommin tehdä.”

Tässä samalla kommenttia myös päivän Aamulehdessä kirjoittavalle Tikkaselle, joka moittii kantatietä 65 välillä Virrat – Ylöjärvi. Tiehän on nyt tasainen ja viivasuora. Toista oli 1950-luvulla, kun kierrettiin kaikki Parkkuun mutkat ja mäet. Kurun kirkonkylässäkin oli Kosken mäki ja Mekkoholman mäki, jotka vaativat busseissa ja kuormureissa ykkösvaihdetta.

Vihkitodistus. Sivustolla Pohjois-Kurun kuvia on useita vanhoja valokuvia, jotka jo alkavat hautautua niin syvälle, että tekstiä saa vierittää kauan, ennenkuin tulee vastaan esim. serkkuni Ellen Laukkasen antamat kuvat. Kopioin yhdestä kuvasta vain tekstin. Itä-Aureesta meni 1900-luvun alkupuolella paljon väkeä Amerikkaan ‘kultaa vuolemaan’. Niin lähti esim. äitini eno Eeti Pyyninki ja samasta kylästä myös Emilia Äijälä. Heidät vihittiin Fitchburgissa 1914, mistä on seuraava vihkitodistus:

Wihki-Todistus

Täten todistetaan, että Eeti Matinp. Pyyningi ja Emilia Matintytär Äijälä

kesäkuun 28 p, 1914 on vihitty Pyhään Avioliittoon Fitchburgissa, Mass. [=osavaltio Massachusetts]

Jumalan ja maan lakien mukaan. Läsnä-olevat seuraavat Todistajat

Mathilda M Groop, Henry Groop. Wihki Andreas Groop, Suomal Ev.L. Pastori

Pariskunnalle syntyi siellä seuraavana vuonna tytär Vieno. Perhe muutti Suomeen vasta, kun Vieno oli 14-vuotias. Hänestä tuli äitini lapsuudenystävä. Kun vanhempani vihittiin Pyyningissä 1932, tapasi isäni veli Arvo siellä tuon äitini serkun Vienon ja meni tämän kanssa naimisiin. Heidän tyttärensä Ellen on siis minulle isäni puolelta serkku ja äitini puolelta pikkuserkku.

Aamulaulu. Kun avasin radion aamulla, sieltä kuulin ensimmäisenä laulun, jonka nimi sanottiin olevan Hauskaa matematiikkaa. Tuo nimihän sai höristämään korvia. Sanoista jäi mieleen seuraavat kohdat:

ilot kerrotaan ystäville, surut jaetaan kavereiden kesken…

Siinähän noita peruslaskutoimituksia tuli, vaan kun ei sanottu mitään derivoinnista eikä integroinnista!