Parkanon VPK hankki uuden miehistöauton ja mönkijän

Parkanon VPK on tänä vuonna hankkinut käyttöönsä sekä mönkijän että uuden miehistönkuljetusauton. Mönkijä tuli käyttöön jo aiemmin tänä vuonna ja syksyllä käyttöön tuli uusi miehistönkuljetusauto. Uusi auto on entistä pitempi ja korkeampi.

– Uutta hankkiessamme lähdimme siitä, että autossa mahtuu hyvin olemaan sammutusvarusteet päällä. Ja jos tarvitsee pukea pintapelastuspukuja matkalla hälytykseen, niin se onnistuu helposti auton miehistötilassa. Auton perässä on myös hyvin paljon tilaa ja sinne mahtuu trukkilavan pituudelta ja leveydeltä tavaraa, palokunnan yksikönjohtaja Mikko Rytkönen kertoo.

Palokunnan pelastustoimen tehtävien ja palokunnan muun toiminnan ohella autolla kuljetetaan tarvittaessa myös VPK:lle sijoitettuna olevaa viranomaisradioverkon varavirtalähdettä kauemmas.

– Pyrimme auton varusteissa myös huomioimaan, että auto olisi mahdollisimman helppo pitää puhtaana. Yksi auton vaatimus oli myös se, että se olisi neliveto.

Käytännön autovaihtoehtoja oli palokunnalla lopulta kolme ja lopulta Ford Transit tuli valituksi hinnan perusteella.

Miehistöauton rahoituksesta kaksi kolmasosaa palokunta sai katettua vanhan auton myyntihinnalla ja palosuojelurahaston antamalla avustuksella.

Monipuolinen mönkijä

Palokunnan mönkijän hankintaan Parkanon VPK on käyttänyt 30 000 euroa.

– Kokonaisuuteen kuuluvat itse mönkijä, mönkijän peräkärry sekä koko yhdistelmän kuljetuskärry. Mönkijän peräkärryssä kulkee vesisäiliö, jossa on vettä 750 litraa, Rytkönen kertoo.

Pelastustoimen perinteisten sammutustehtävien lisäksi mönkijää voidaan käyttää myös kadonneiden etsinnässä.
Rytkösen mukaan palokunta on kyennyt molempiin hankkeisiin, kun se on rahoittanut hankkeita sammutuskorvauksista ja eikä ole maksanut jäsenilleen korvauksia.

VPK:n omien hankintojen lisäksi Parkanon paloasema saa vielä loppuvuodesta uutta kalustoa, kun pelastuslaitoksen hankkima uusi säiliöauto valmistuu koritehtaalta.