Kihniö

Kolmikymppinen kirjasto saa lainausautomaatin ja uuden asiakaspalvelutiskin

Tänä vuonna 30 vuotta täyttäneessä kirjastorakennuksessa ei ole vielä kertaakaan tehty suuria uudistamistoimenpiteitä, mutta ensi vuonna tähän tulee muutos. Yksi kunnan investointikohteista on nimittäin kirjaston asiakaspalvelunpisteen ajantasaistaminen ja lainaus- ja palautusautomaatin hankkiminen. Rahaa uudistamistöihin on varattu 20 000 euroa, joista 6 000 euroa on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston aiemmin tänä vuonna myöntämää kehittämisavustusta. – Lainaus- ja palautusautomaatti on […]

Kihniöön 750 000 euroa teiden korjaamiseen

Kihniöön on tulossa valtion ensi vuoden budjetissa 750 000 euroa kahden maantien parantamiseen. Ratikyläntietä kunnostetaan 300 000 eurolla ja Koskenkyläntien kantavuutta parannetaan 450 000 eurolla. Kysymys on niin sanotuista joululahjarahoista eli ennen joulua jaettavista ylimääräisistä avustuksista, joista hallituspuolueet ovat päättäneet. – Kun rahasta neuvotellaan, on vääntö kovaa, mutta joka vuosi on sopimukseen päästy, Kihniön tietarpeita esillä pitänyt sinisten kansanedustaja […]

Samuli Herrala on Kihniön Vuoden Urheilija

Kihniön sivistyslautakunnan valitsemat Vuoden urheilija, Vuoden liikkuja ja Vuoden seuratyöntekijä paljastettiin jälleen itsenäisyyspäivän juhlassa. Vuoden urheilija on maailmanmestari Samuli Herrala. Herrala kuului Suomen viisihenkiseen joukkueeseen, joka voitti kultaa Counter-Strike: Global Offensive eli CS: GO -pelissä. Finaalissa kaatui Ruotsi. Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton (IeSF) alainen kisa käytiin marraskuun alussa Taiwanissa. Vuoden liikkujana palkittiin Ilona Hammo. Lautakunnan […]

Olavi Ojala on yksi Linnan 1700 juhlavieraasta

– Vai Linnahan ne meinaavat viedä. Posti toimitti kihniöläiselle sotaveteraani Olavi Ojalalle mieluisan kirjekuoren marraskuun alussa. Kuoresta löytyi kutsu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle. Ojalan saattajana toimiva tytär Anja Polvi ei ollut vielä ehtinyt nähdä omaa kutsuaan ennen kuin Ylestä tuli soitto. – Sieltä pyydettiin valokuvia tunnistamista varten ja kysyttiin minun pukuni väriä. Itse kutsukirjekuoresta löytyivät niin tarkemmat […]

Yrittäjäporukka pystyttää Kihniön raitille joulutorin

Kihniön joulutoria puuhaa aktiivinen yrittäjäporukka, johon kuuluvat Satu Haveri, Hanna Mäenpää ja Markus Lepistö. Kukin heistä toimii yrittäjänä vanhan osuuskaupan pihapiirissä. Lepistö on M-Marketin kauppias, Haveri psykoterapia- ja koulutuspalveluyrittäjä ja Mäenpää antiikki- ja vintageputiikin pitäjä. Samaisen aukion keskelle nousee joulutori viikon päästä perjantaina eli samana iltana joulunavaustapahtuman kanssa. Myyjiä varten pystytetään kaksi matkailuyhdistykseltä lainaksi saatua […]

Kihniön vuoden yrittäjä: Lomailijalle kaiken pitää toimia sujuvasti

Margit Hellgrén (46) oli reilu parikymppinen, kun hän tuli Pyhäniemeen harjoittelijaksi 1990-luvun alkupuoliskolla. Eri tehtävien kautta hän löysi alakseen kiinteistöhuollon, jossa on palvellut Pyhäniemen asiakkaita 17 vuotta. Hellgrén oli 29-vuotias, kun hän perusti yrityksensä Aurinkopalvelut. Kiinteistöhuollon ja siivouksen lisäksi tehtäviin kuului aluksi vastaanotto puoliksi ravintolayrittäjien kanssa. Kiinteistöhuollossa ja siivouksessa työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. – Palveluihin kuuluu […]

Siskosten luontomaalauksia esillä Puumilan tuvassa

Petra Hulkkosella on helppo tehtävä, kun hän valikoi mieluisimman työn siskonsa Mira Koskisen taiteesta. Hän suorittaa tehtävän Puumilan tuvassa, jossa sisarusten taidenäyttely on esillä. Mira Koskisen musteella tekemä suomalainen luontomaisema miellyttää hänen siskoaan erityisesti. –Pidän mustavalkoisista töistä. Tässä on Suomen luonto ja paljon yksityiskohtia, joista löytyy jokaisella katselukerralla uutta, Petra Hulkkonen sanoo. Mira puolestaan valikoi […]

Saksa vähän vaikeampaa kuin englanti, mutta kieliä kannattaa opiskella

Kihniön yhtenäiskoulussa alkoi tänä lukuvuonna valinnaisen A2-kielen opiskelu puolenvuosikymmenen tauon jälkeen, kun 4. luokan oppilasta muodostui peräti 9-henkinen saksan ryhmä. Peräti on varsin sopiva sana, sillä koulussa käyvän 4. luokan koko on 14 oppilasta. Saksaa opiskeleekin siis noin 63 prosenttia ikäryhmästä. Koko valtakunnan tasolla valinnaista A2-kieltä opiskelee noin joka neljäs oppilas. Määrä on laskenut huomattavasti […]

Influenssarokotteet tulivat myöhässä, mutta niitä riittää kaikille

Kihniöläinen Helena Risku ja hänen lähisukunsa ottivat rokotuksen vakavaa influenssaa vastaan Kihniön neuvolassa. Kaikkiaan rokotuksen otti 14 lähisukulaista. – Miehelleni tehtiin kantasolusiirto Meilahdessa ja siellä suositeltiin, että kaikki läheiset ottavat influenssarokotuksen, Helena Risku sanoo. Hänen miehensä on sairautensa takia altis vakavalle influenssalle. Influenssarokotteen ottaminen oli tärkeää myös Helena Riskun 6 kuukauden ikäisen tyttärenpojan Petteri Rantalan takia. […]

Löytöeläinhoitolaan vain muutama ilmoitus kulkukissoista

Suomen eläinsuojeluyhdistyksen mukaan maassa on 20 000 kissaa vailla kotia. Kihniössä Kujalan löytöeläinhoitolassa ei ole tällä hetkellä yhtään löytökissaa. – Kihniössä jotkut kissanomistajat kyselevät joskus onko heidän lemmikkiään tuotu meille, mutta tosi harvoin tulee ilmoituksia irrallaan kulkevista kissoista. Valitettavan harvoin myös kateissa olevia kissoja löytyy, Minna Yli-Kujala sanoo. Parkanosta on tullut muutamia puheluita yksikseen kulkevista kissoista, mutta […]