Olen me­net­tä­nyt mo­lem­mat pik­ku­vel­je­ni kym­me­nen kuu­kau­den si­säl­lä. Mark­ku nuk­kui pois vii­me vuo­den lo­pus­sa ja Pau­li lo­ka­kuun lo­pus­sa. Mo­lem­mat vei syö­pä.

Vel­je­ni oli­vat to­del­la tai­ta­via kä­sis­tään – oli­vat­han he maa­il­man par­haak­si len­to­ko­ne­puu­se­päk­si mai­ni­tun Ta­pa­ni Ala-Rä­min poi­kia. Olen heil­le mo­lem­mil­le kii­tol­li­nen avus­ta, jon­ka sain pe­rus­ta­es­sa­ni hoi­to­loi­ta Po­riin, Hel­sin­kiin ja Tur­kuun. Vuon­na 1986 Jä­mi­jär­vel­tä os­ta­mas­sa­ni maa­ta­los­sa, jota sis­ko­ni Tii­na per­hei­neen ny­ky­ään asuu, on vah­vas­ti nä­ky­vis­sä vel­jie­ni ja isäm­me kä­den jäl­ki.

Mark­ku syn­tyi Jä­mil­lä 1953. Var­hais­lap­suus ku­lui Jä­min kan­kail­la leik­kien, ja naa­pu­rin toi­sen len­to­ko­ne­puu­se­pän po­jas­ta Jar­mos­ta tuli eli­ni­käi­nen ja pa­ras ka­ve­ri "Jul­le". 1960-lu­vun alus­sa per­heem­me muut­ti omaan ta­loon lä­hel­le Kaup­pi­lan kou­lua, ja siel­lä Mark­ku­kin sai aloit­taa kou­lu­tien­sä.

Mar­kul­la oli tai­pu­mus ihan pie­nes­tä pi­tä­en jou­tua kai­ken­lai­siin ha­ve­rei­hin, ja 19-vuo­ti­aa­na hän ajoi mo­pol­la au­ton al­le vam­mau­tu­en niin, et­tä va­pau­tui ar­mei­jas­ta.

En­sim­mäi­nen työ­paik­ka oli tie­ten­kin Jä­mil­lä, jos­sa puu oli jo pal­jol­ti vaih­tu­nut la­si­kui­tuun. Teh­das­kin muut­ti kes­kus­taan isom­piin ti­loi­hin. Len­to­ko­nei­den li­säk­si val­mis­tet­tiin muun mu­as­sa lin­ja-au­to­jen ko­re­ja, mas­to­ja ja iso­ja säi­li­öi­tä muun mu­as­sa Nes­teel­le.

Ajan myö­tä Mark­ku al­ler­gi­soi­tui niin hart­sil­le, et­tä jou­tui vaih­ta­maan alaa. Hän opis­ke­li Tam­pe­reel­la työ­ka­lu­val­mis­ta­jak­si, mut­ta alan töi­tä ei ol­lut tar­jol­la. Jä­mi­jär­ven kun­nal­le hän teki muun mu­as­sa kiin­teis­tö­jen kor­jaus­töi­tä ja Nii­ni­sa­lon rat­sas­ta­jil­le ra­ken­nus­töi­tä.

Elä­män­kump­pa­nin­sa Vir­pin Mark­ku löy­si 1980-lu­vun lo­pul­la, ja pari asui Ikaa­li­sis­sa kym­men­kun­ta vuot­ta. He os­ti­vat lap­suu­den­ko­tim­me Jä­mi­jär­vel­tä vuon­na 1998, ja siel­lä Vir­pi asus­taa edel­leen, nyt vain kis­sat seu­ra­naan.

Jul­le-ys­tä­vä muis­te­lee mo­nen­lai­sia haus­ko­ja ta­pah­tu­mia vuo­sien var­rel­ta. Par­hai­ta muis­to­ja on se, kun he yh­des­sä ai­na sor­sas­tuk­sen al­ka­es­sa kier­si­vät ym­pä­ri Mer­ti­ö­jär­veä. Kimp­pa­lot­toa teh­tiin joka vii­kon­lop­pu vii­mei­seen as­ti, vaik­ka Jul­le­kin asui työn­sä vuok­si 10 vuot­ta Po­ris­sa.

Pau­li syn­tyi omas­sa ko­dis­sam­me 1965. Olin sil­loin 14-vuo­ti­as ja otin äi­dil­li­sen ot­teen pie­neen vel­jee­ni, joka tum­mi­ne ki­ha­roi­neen val­loit­ti kaik­kien sy­dä­met. Pau­li kävi Kir­kon­ky­län kou­lua, vaik­ka vä­lil­lä olei­li­kin muu­al­la – ker­ran sy­tyt­ti met­sä­pa­lon­kin, kos­ka ha­lu­si näh­dä ihai­le­man­sa pa­lo­au­ton. Pau­lin met­kut ker­toi­vat kor­ke­as­ta älyk­kyys­ta­sos­ta.

Ase­vel­vol­li­suu­ten­sa poi­ka suo­rit­ti si­va­ri­na Tik­ka­kos­ken pa­lo­a­se­mal­la – kuin­kas muu­ten. Pau­li­kin työs­ken­te­li isäm­me lu­ji­te­muo­vi­teh­taal­la. 1980-lu­vun lo­pul­la hän teki ja asen­si keit­ti­ö­ka­lus­tei­ta Ma­san Puus­sa Po­ris­sa ja asui Lee­na-sis­kon luo­na Re­po­saa­res­sa.

Äi­tim­me kuo­li vuon­na 1991, ja lap­suu­den­ko­dis­tam­me tuli kol­hoo­si, jos­sa asui kol­me lä­hi­su­vun jä­sen­tä puo­li­soi­neen, yk­si vau­va, isä, Mark­ku, Pau­li ja vii­si koi­raa, jois­ta osa grey­houn­de­ja. Pau­lin lem­pi­har­ras­tus oli koi­rien kas­va­tus, ja hän saa­vut­ti­kin voit­to­ja no­pe­al­la "Ryn­kyl­lään".

Vuo­si 1998 muut­ti Pau­lin elä­män, kun Mari tuli ku­vi­oi­hin. Jä­mi­jär­vel­lä syn­tyi vuon­na 2000 Mira-tyt­tö, jon­ka kum­mi­tä­ti­nä saan ilok­se­ni ol­la. Par­ka­nos­sa syn­tyi Niko-poi­ka vuon­na 2002.

Ava­sin ke­vääl­lä 2000 ison kirp­pa­rin Par­ka­noon, ja Pau­li tuli sin­ne töi­hin. Per­he muut­ti Par­ka­noon, jos­ta he os­ti­vat oman ko­din vuon­na 2002. Pau­li kävi myös ra­ken­nu­sa­lan kou­lun sekä kurs­sit hit­sauk­ses­ta. Hän työs­ken­te­li met­sä­hom­mis­sa ja teki kiin­teis­tö­a­lan huol­to­töi­tä.

Ke­vääl­lä 2011 ava­sin taas mie­he­ni kans­sa kirp­pa­rin Par­ka­noon ja Pau­li tuli meil­le töi­hin. Hän oli erit­täin pi­det­ty asi­ak­kai­den kes­kuu­des­sa, kos­ka oli ai­na val­mis pal­ve­le­maan pie­nis­sä­kin asi­ois­sa. Vii­mei­set vuo­ten­sa Pau­li oli JK-kirp­pa­ril­la ja jat­koi töi­tä vii­mei­seen jak­sa­mi­seen as­ti.

Mar­ja "Mar­ra" Ala-Rämi