Olim­me lä­he­tys­työs­sä Tan­sa­ni­as­sa usei­den vuo­sien ajan. Koim­me mo­nen mon­ta ker­taa, kuin­ka Ju­ma­lan var­je­lus oli läs­nä juu­ri noi­na het­ki­nä. Olem­me ko­ke­neet myös Suo­mes­sa ol­les­sam­me Ju­ma­lan var­je­lus­ta.

Voi ol­la, et­tem­me ai­na edes huo­maa, kuin­ka mei­tä on var­jel­tu.

Nyt näin ko­ro­na-ai­kaan ru­koi­lem­me var­je­lus­ta, et­tem­me sai­ras­tui­si. Mei­dän on lupa teh­dä näin.

Ru­koi­lem­me­han jo Her­ran siu­nauk­ses­sa­kin: Her­ra siu­nat­koon mei­tä ja var­jel­koon mei­tä. Olem­me­ko py­säh­ty­neet ajat­te­le­maan, mitä se to­del­la tar­koit­taa mei­dän elä­mäs­säm­me?

Kun olim­me lä­he­tys­työs­sä, oli olo­suh­teet huo­mi­oon ot­ta­en jo­kai­sel­le mat­kal­le läh­det­tä­es­sä ru­koil­ta­va var­je­lus­ta. Ker­ron täs­sä yh­den ta­pauk­sen noil­ta Af­ri­kan vuo­sil­ta.

Olin lä­het­ti­to­ve­ri­ni kans­sa mat­kal­la hä­nen au­tol­laan. Mat­ka tait­tui mu­ka­vas­ti pu­hel­len ja oli hyvä pu­hua oi­kein omal­la äi­din­kie­lel­lä. Työ­kie­li oli meil­lä mo­lem­mil­la swa­hi­li.

Tiet oli­vat tuol­loin vä­lil­lä tosi huo­nos­sa kun­nos­sa. Var­sin­kin sa­de­ai­ka­na oli han­ka­luuk­sia. Tie­työ­tä oli myös mo­nin pai­koin ja ai­na jo­tain kor­jail­tiin.

Tuo­na päi­vä­nä aje­lim­me ihan rau­hal­li­ses­ti eteen­päin, kun­nes näim­me edel­läm­me aja­van ison, kel­tai­sen, pit­kän tie­työ­ko­neen. Luu­lim­me, et­tä kus­ki an­taa meil­le tie­tä, kun se ajoi si­vuun. Kai­kek­si yl­lä­tyk­sek­sem­me tuo kone kään­tyi oi­ke­al­le juu­ri mei­dän eteen. Tan­sa­ni­as­sa­han on va­sem­man­puo­lei­nen lii­ken­ne.

Mei­dän sil­mien edes­sä tun­tui ku­lu­van ikui­suus, kun tuo kel­tai­nen ajo­pe­li kään­tyi eteem­me. Työ­to­ve­ri­ni pol­kai­si tie­tys­ti jar­rut poh­jaan. Jee­sus au­ta, oli vain huu­lil­lam­me. Säi­käh­dys oli suu­ri.

Kun tuo ”kel­tai­nen vaa­ra”, ku­ten sitä jäl­keen­päin ni­mi­tim­me, oli men­nyt ohi ja ky­ke­nim­me pu­hu­maan, ka­ve­ri­ni tuu­ma­si: Nyt ei mah­tu­nut kuin en­ke­lin sii­pi mei­dän ja tuon toi­sen kul­ku­neu­von vä­liin. Olim­me to­del­la kii­tol­li­sia, et­tä Ju­ma­la var­je­li mei­tä tuos­sa vaa­ra­ti­lan­tees­sa. Sa­noo­han sana myös, et­tä Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn var­jel­la si­nua kai­kil­la si­nun teil­lä­si. Pit­kän ai­kaa koin hy­vin epä­miel­lyt­tä­viä tun­tei­ta, kun näin noi­ta kel­tai­sia työ­maa­ko­nei­ta.

Tar­vit­sem­me Her­ran siu­naus­ta ja var­je­lus­ta. Kai­kis­ta suu­rin siu­naus on elä­mäs­säm­me, et­tä olem­me saa­neet syn­tim­me an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tuo siu­naus on nyt läs­nä elä­mäs­säm­me ja myös sil­loin, kun läh­dem­me täs­tä ajas­ta. Elä­mäm­me voi päät­tyä hy­vin­kin pian. Val­mis­tau­du­taan tuol­le iä­i­syys­mat­kal­le.

Kun um­mis­tam­me sil­mäm­me vii­mei­sen ker­ran, voim­me tur­vau­tua syn­tiem­me an­teek­si­an­ta­jaan Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Näin me myös var­jel­lum­me ka­do­tuk­sen kau­heu­del­ta.

Sa­nan­las­ku myös sa­noo: Her­ran siu­naus rik­kaak­si te­kee. Voin sa­noa omas­ta elä­mäs­tä­ni, et­tä olen saa­nut elää rik­kaan elä­män. Ei ole ol­lut niin­kään tätä ajal­lis­ta, mut­ta si­säi­ses­ti olen ol­lut ri­kas ja olen edel­leen­kin.

Toi­vot­ta­vas­ti sinä lu­ki­ja­ni voit myös ko­kea Ju­ma­lan siu­naus­ta ja var­je­lus­ta elä­mäs­sä­si. Me em­me väl­ty vai­keuk­sil­ta­kaan, mut­ta Ju­ma­lan kans­sa ne on hel­pom­pi kes­tää.

Siu­naus­ta ja var­je­lus­ta elä­mää­si.

Ar­mi Ta­ka­la

Par­ka­non Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta