Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio jatkaa sekä valtakunnallisen riistaneuvoston jäsenenä että Satakunnan alueellisen riistaneuvoston puheenjohtajana alkavan kolmivuotiskauden ajan.
Arto Papunen
Joni Lentovaara (ps.) nousee vielä valtuutetuksi heinäkuun loppuun saakka ulottuvalla valtuustokaudella.
Arto Papunen
Toimintakeskus Pajulinnun asiakkaat ovat tänä keväänä istuttaneet Rantakodon pihaan puita, pensaita ja monivuotisia koristekasveja. Vasemmalta Sinikka Selin, Timo Rikala, Tero Koskela ja Susanna Rahkola.
Niina Kivioja
Vuosikorjauksena toteutettiin siunauskappelin betonitiilikaton puhdistaminen.
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Mari Kallio
Mari Kallio
Mari Kallio
Tiia-Maria Venninen aikoo viettää kesää rennosti perheensä ja kaveriensa kanssa. Kesätöiden aika on vuoden kuluttua.
VR palautti koronan takia peruttuja vuoroja takaisin liikenteeseen. Kysynnän kasvaessa loputkin vuorot tullaan vielä palauttamaan. Vuoroissa on vielä poikkeuksia, joten aikataulujen suhteen kannattaa olla tarkkana.
© VR Group, Janne Mikkila
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Koska pessimistisimmissä loppukesää koskevissa sääutisissa on jo uumoiltu helteiden menneen, niin toimitus listasi elokuva- ja tv-sarjavinkit kesän mahdollisten tulevien sadepäiville.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Männäviikolla tämän lehden kolumnipalstalla käsiteltiin toimituksiin kohdistuneita vaikuttamisyrityksiä. Ennen nykyistä sähköpostin, somen ja kaikesta suivaantumisen aikaa oli hyvinkin tavanomaista, että toimittajia syötettiin ja juotettiin yltäkylläisesti mukavien juttujen toiveessa.
Hellejakso sujui Kotokaaressa hyvin. Ainoastaan kesäkukat kärsivät, joten niitä jouduttiin istuttamaan uudestaan. Koronan takia Kotokaaren henkilökunnalla on edelleen maskipakko ja vierailut sisätiloihin ovat kielletty toistaiseksi. Kuvassa lähihoitaja Terhi Savioja ja hoiva-avustaja Mari Majuri.
Kesäkuun helteet olivat kovaa aikaa etenkin ikäihmisille. Vanhemissa hoivakodeissa olot saattoivat olla hyvinkin tuskalliset sekä henkilökunnalle että asukkaille. Karviassa uudessa Palvelukoti Kotokaaressa asukkaat ja henkilökunta selvisivät hellejaksosta kuitenkin hyvin. Yrittäjät Tiina Ylikoski ja Tiina Hiltunen kertovat, että sisätiloissa oli sopivan viileää ilmastoinnin ansiosta. Heidän mukaansa lämpötila pysytteli 20–22 asteessa.
Kotikonnuilla -podcastin toisessa jaksossa aiheena on Karvian murre. Jaksossa vierailevat Karviankylästä kotoisin olevat siskokset Sanni ja Kaisu Mustajärvi. Podcastin alussa käydään läpi siskosten elämää ja kuulumisia: Korona-aikana kyläilyt tuttavien luona ovat jääneet vähemmälle. Sanni Mustajärvi kuitenkin kertoo, että ehti juhlistaa 90-vuotissyntymäpäiviään juuri ennen koronarajoituksia.
Karvian kunta on laittanut kunnansihteerin viran hakuun. Hakemuksien viimeinen jättöpäivä on 15. elokuuta.
Karvian kunta hankkii leasing-sopimuksella 75 Chromebook-tietokonetta yhtenäiskoulun oppilaille. Hankinnan kokonaishinta on 18 900 euroa.
Iida Törmä haluaa olla töissä koulujen alkamiseen asti. Jääkiekkoa harrastava Törmä aloittaa elokuussa opinnot Parkanon lukion urheilupainotteisella linjalla.
Parkanolainen Iida Törmä (16) on työskennellyt Hamsterin pihapiirissä sijaitsevalla jäätelökioskilla kesäkuun alusta lähtien. Kesäpesti jatkuu heinäkuun loppuun asti.
Vilma Mäenpää työskentelee koko kesän Hyvinvointipalvelu Kärkkäinen Oy:n palveluksessa. Kari Kärkkäisen mukaan nuoria haki kesätöihin aikaisempia vuosia enemmän. Vt. kaupunginsihteeri Maria Niiranen koordinoi kaupungin kesätyösetelin hakua ja käsittelyä.
Yritykset ovat tänä vuonna hakeneet Parkanon kaupungin kesätyöseteleitä entisten vuosien tapaan, viime vuoteen verrattuna jopa jonkin verran enemmän.
Parkanon Vahojärvelle tulevat lammaspaimenet lomailevat vuokralla punaisessa mummonmökissä. Noora ja Edvard Mäkinen paijaamassa lampaita, joilla viime viikolla ei ollut pääkaupunkilaisia paimenia.
Riesa-Petteri ja kaksi Möhköä kavereineen nauttivat ihmisten seurasta ja rapsutuksista. Tänä kesänä lammaskatras pääsee monien uusien käsien paijattavaksi, kun vahojärveläisen pihapiirin punaisessa mökissä vaihtuvat lammaspaimenet.
Tämän kuvan sinilevä on kuvattu Sulkuejärvellä heinäkuussa 2014.
Sulkuejärvessä on havaittu sinileväkasvustoa eikä uimista suositella. Terveystarkastaja Hanna Anttila otti torstaina 25. kesäkuuta näytteet Hakatien ja Kihniöntien varrella olevilta rannoilta.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Parkanolaiset yritykset ovat tehneet hyvää työtä jakaessaan tietoa teollisuuden ammatti- ja työmahdollisuuksista. On järjestetty vanhempainiltoja toisen asteen yhteishakuun valmistautuvien koululaisten vanhemmille ja koululaisetkin ovat käyneet yritysvierailuilla.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Koronarajoitusten väljennyttyä on Parkanon ravintolamaailma puhjennut kukkaan kuin krookukset keväthankien alta. Vielä viime syksynä näytti siltä, että 1970-luvun kiivaiden keskioluen vastustajien tavoitteet olisivat käymässä toteen vuosikymmenten jälkeen, kun kaupungin keskustassa ei aika ajoin anniskeltu oluttuopposta lainkaan. Toki sellaisen saattoi tilata Shellillä, jota kuitenkin on vaikea pitää varsinaisena anniskeluravintolana.
Parkanon tekninen lautakunta hyväksyi juhannuksen alla Leijonapuiston maanvuokrasopimuksen Lakeland Wild Oy:n kanssa. Kolmevuotisella sopimuksella yritys vuokraa 0,3 hehtaarin alan rakennuksineen ja laitteineen, eli kahviloineen ja minigolfkenttineen. Vuosivuokra on 300 euroa ensimmäiseltä vuodelta ja 500 euroa kahdelta seuraavalta.
Parkanon kaupungin vuokrataloyhtiö löysi ostajan Aureen rivitalolle.
Heikki Pettinen
Parkanon kaupungin vuokrataloyhtiö on myynyt Aureessa olevan Kuruntien rivitalon Pirkanmaan Investointi Oy:lle. Omistaja vaihtuu 1. heinäkuuta alkaen.
Uusia lukiolaisia on tulossa Kaarnaan ainakin 43.
Laura Jokisalo
Paikka toisen asteen oppilaitoksiin piti ottaa vastaan viimeistään viime torstaina 25. kesäkuuta. Tuohon takarajaan mennessä yhteensä 43 uutta opiskelijaa oli vahvistanut paikkansa Parkanon lukiossa.
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Kesäkuun 21. päivä oli kesäpäivänseisaus, jolloin päivä oli pisimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla. Lyhyimmillään päivä on talvipäivänseisauksena 21. joulukuuta.
Parkanon kunnanvaltuustolla oli kokous viime perjantaina. Keskeisimmäksi ja sitkeimmäksi asiaksi muodostui päätöksenteko yhtymisestä kuuden kunnan anomukseen, että kunnat siirrettäisiin Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin.
Karvian valtuustosalia jäähdyteltiin kokouksen aikana ylimääräisillä pöytätuulettimilla.
Karvian valtuustosalin lämpötila hipoi kirjaimellisesti hellelukemia, kun valtuutetut sinetöivät viime vuoden raskaasti tappiollisen tilinpäätöksen.
Salomaan parkkipaikan laajennuksen yhteydessä alueelle tehtiin paikoitus matkailuautoille. Yöpyminen on rajoitettu yhteen yöhön, mikä on osoitettu kylteillä.
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston Salomaan pysäköintialuetta on laajennettu ja alueelle on rakennettu matkailuvaunualue. Laajennus valmistui viikkoa ennen juhannusta.
ITE-taiteilija Tauno Vuorenniemen tekemä lasikuituinen hirvi on Parkanossa heinäkuun ajan.
Parkanon ITE Hirveetä -näyttelyn näyttävin vieras saapui paikoilleen torstaina iltapäivällä. Herra Hirvi on sastamalalaisen ITE-taiteilija Tauno Vuorenniemen isokokoinen lasikuituteos.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.