Näin ke­vään koit­ta­es­sa mo­nes­sa yh­dis­tyk­ses­sä on vuo­si­ko­kouk­sien ai­ka. Vuo­si­ko­kouk­ses­sa mo­nes­ti yh­te­nä osa­na on esil­lä toi­min­ta­suun­ni­tel­ma. Toi­min­ta­suun­ni­tel­ma teh­dään oh­jaa­maan yh­dis­tyk­sen tu­le­vaa vuot­ta ja sen si­säl­tä­mää toi­min­taa. Se an­taa suun­ta­vii­vo­ja, mi­ten ede­tä tai to­teut­taa yh­dis­tyk­sen ta­voit­tei­ta.

Olen huo­man­nut, et­tä ny­ky­ään on muo­tia har­ras­taa mo­nen­lais­ta it­sen­sä ke­hit­tä­mis­tä, it­se­o­pis­ke­lua ja it­seen­sä tu­tus­tu­mis­ta eri ta­voin. On mind­ful­nes­sia ja eri­lai­sia hen­gi­tys­hoi­to­ja, it­sen­sä ke­hit­tä­mi­sen kurs­se­ja ja oh­jei­ta ja so­vel­luk­sia elä­män hi­das­ta­mi­seen. Ju­ma­la on kui­ten­kin suun­ni­tel­lut täl­lai­sen it­sen­sä ke­hit­tä­mi­sen kurs­sin mei­tä var­ten jo kau­an sit­ten. Sitä kut­su­taan paas­tok­si.

Ker­ron al­kuun pie­nen sa­lai­suu­den. En ole Po­ris­ta ko­toi­sin, mut­ta olen lap­suu­des­ta­ni läh­tien kan­nat­ta­nut jää­kiek­ko­seu­ra Po­rin Äs­siä. Älä kysy mik­si, syi­tä on mo­nia. Jouk­ku­eel­la on muun mu­as­sa upein maa­li­lau­lu, jon­ka ker­to­säe kuu­luu seu­raa­vas­ti: ”Voit­toon as­ti tais­tel­laan, pe­rik­si ei an­ne­ta mil­loin­kaan.”

So­li­naa, so­li­naa,
niin kuin rai­kas­ta vet­tä,
joka ja­non voi sam­mut­taa.
So­li­naa, kuun­nel­kaa:
Läh­de Ju­ma­lan pulp­pu­aa.

Jee­suk­sen jul­ki­nen toi­min­ta sai kään­ne­koh­dan ja Hä­nen va­el­luk­sen­sa koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa Je­ru­sa­le­mis­sa al­kaa. Kris­tus syn­tyi vain yh­den syn­ti­sen vuok­si, Si­nun täh­te­si ja yk­sin rak­kau­des­ta Si­nuun. Ju­ma­lan rak­kaus voit­taa kai­ken ja eri­tyi­ses­ti Hä­nen an­tau­tu­mi­sen­sa ris­tin kuo­le­maan as­ti Si­nun täh­te­si.

Kau­nis, vih­re­än eri sä­vyi­nen ja ha­pe­kas met­sä. Puun­run­ko­jen la­by­rint­ti, lat­vois­ta sii­vi­löi­ty­vä valo, peh­meä sam­ma­lei­nen maa. Met­sä on kirk­ko­ni. Met­säs­sä mie­le­ni rau­hoit­tuu.

“Mi­nun pi­täi­si ol­la ar­mol­li­sem­pi it­se­ä­ni koh­taan”, moni asi­a­kas huo­kai­lee näin työ­huo­nees­sa­ni. Tun­nis­tan sa­man kai­puun. (Matt. 20:1-16)

Tu­le­van sun­nun­tain Raa­ma­tun teks­tit ker­to­vat meil­le kyl­vä­jäs­tä, joka kyl­vää pel­toon­sa hy­vän sie­me­nen. Myös hä­nen vas­tus­ta­jan­sa kyl­vää oman sie­me­nen­sä. Oleel­lis­ta teks­teis­sä on se, et­tä ku­kaan meis­tä ei ky­ke­ne täs­sä elä­mäs­sä ar­vi­oi­maan, ke­nen sie­men on hy­vää ja ke­nen ei.

”Pi­meyt­tä ei voi pois­taa, mut­ta va­loa voi ai­na li­sä­tä.” Näin on to­den­nut kes­ki­tys­lei­ril­tä hen­gis­sä sel­viy­ty­nyt psy­ki­at­ri Vik­tor Frankl.

Ih­mi­sel­lä on siis tai­pu­mus ek­syä Ju­ma­lan suun­nit­te­le­mal­ta po­lul­ta. Pa­luu har­ha­teil­tä on kui­ten­kin mah­dol­lis­ta.

Näin vuo­den al­kuun muis­te­taan kas­tet­ta, ja sun­nun­tai­na ja­et­tiin­kin vii­me vuon­na kas­tet­tu­jen kas­te­lin­nut ta­kai­sin per­heil­le. Kas­te on koko pap­pi­su­ra­ni ol­lut lem­pi­toi­mi­tuk­se­ni, ja sitä se on tä­nä­kin päi­vä­nä.

Jee­sus an­toi lu­pauk­sen, kun hän ke­hot­ti seu­ra­kun­taan­sa kas­ta­maan ”kaik­ki kan­sat” hä­nen ope­tus­lap­sik­seen. Uu­si vuo­si on al­ka­nut, ja on hyvä muis­taa hä­nen an­ta­man­sa lu­paus koko vuo­den ajan.

Jou­lu­val­mis­te­lut ta­pah­tu­vat useim­mi­ten mui­den ar­ki­kii­rei­den lo­mas­sa. Pu­hu­taan­kin niin sa­no­tus­ta jou­lust­res­sis­tä. Kii­ret­tä puk­kaa ei­kä odot­ta­mat­to­miin ta­kais­kui­hin oli­si oi­kein va­raa. Kui­ten­kin usein sat­tuu, et­tä juu­ri vää­räl­lä het­kel­lä niin­sa­no­tus­ti tuu­let­ti­meen len­tää osit­tain pil­kot­tua or­gaa­nis­ta ai­net­ta; säh­kö­kat­ko aa­to­naat­to­na, ajo­neu­vo­rik­ko kes­ken ta­pa­nin­päi­vän aje­lun, no­ro­vi­rus lap­si­per­hees­sä. Mitä näi­tä nyt on.

Sil­loin tei­dän huu­lil­lan­ne on lau­lu niin kuin py­hän juh­lan aat­toil­ta­na ja sy­dä­mes­sän­ne ilo niin kuin niil­lä, jot­ka kul­ke­vat hui­lu­jen soi­des­sa Her­ran vuo­rel­le, koh­den Is­ra­e­lin tur­va­kal­li­o­ta (Jes. 30:29).

Vuo­si sit­ten it­se­näi­syys­päi­vä­nä kuun­te­lin Kih­ni­ön seu­ra­kun­ta­ta­lol­la Ve­te­raa­nin il­ta­huu­don mies­kuo­ron lau­la­ma­na. Sa­mal­la kat­se­lin sei­näl­lä ole­vaa suur­ta ki­vi­tau­lua, jo­hon on kai­ver­ret­tu nuo­ru­kais­ten ni­miä. Nuo­ria mie­hiä, jot­ka an­toi­vat voi­man­sa, unel­man­sa, tu­le­vai­suu­ten­sa, kaik­ken­sa, koko elä­män­sä.