En­si sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­ta (Mark. 1:29-39) jäi mie­lee­ni pyö­ri­mään Si­mo­nin ja hä­nen to­ve­rin­sa sa­nat Jee­suk­sel­le: Kaik­ki et­si­vät si­nua. Olem­me­ko kaik­ki et­si­jöi­tä? Sil­lä vain sil­loin voi ko­kea löy­tä­mi­sen ilon. Us­kon, et­tä ih­mi­se­lol­le on tyy­pil­lis­tä jat­ku­va et­si­mi­sen ja löy­tä­mi­sen vuo­rot­te­lu.

Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti löy­tyy Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­ta. Teks­ti ker­too Jee­suk­sen pa­luus­ta ko­ti­kau­pun­kiin­sa Na­sa­re­tiin ja hä­nen siel­lä pi­tä­mäs­tään saar­nas­ta.

En­sin­nä tah­don kiit­tää ku­lu­nees­ta vuo­des­ta. Vaik­ka vuo­teen kuu­lui pal­jon­kin ko­e­tus­ta, si­nun kä­sis­sä kaik­ki kui­ten­kin oli. Jopa ko­ro­na-vi­ruk­ses­sa­kin on sa­lat­tu tar­koi­tuk­se­si ja vii­sau­te­si, vaik­ka se ai­heut­ti ki­pua ja kuo­le­maa­kin. Ai­na­kin se on muis­tut­ta­nut, et­tei kaik­ki ole ”ih­mi­sen kä­des­sä” täs­sä elä­mäs­sä. Suu­ri siu­naus on ol­lut myös asua tääl­lä Suo­mes­sa ja maa­seu­dul­la, mis­sä kul­ku­tau­dit­kin huo­nom­min rie­huu, mis­sä toi­sis­tam­me huo­leh­di­taan, sa­noin, töin ja ru­kouk­sin. Toi­von­kin al­ka­vaan vuo­teen yhä Si­nun siu­naus­ta­si, ko­ro­nal­ta suo­jaa meil­le kai­kil­le.

Jo­kin ai­ka si­ten pen­goin kaap­pia et­sien jo­tain tär­ke­ää pa­pe­ria. Kä­tee­ni osui van­ha leh­ti­lei­ke, jos­ta seu­raa­va kat­kel­ma:

Jou­lu­e­van­ke­liu­mis­sa (Luuk. 2:1–14) ker­ro­taan en­sim­mäi­ses­tä jou­lus­ta, Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­las­ta, maan pääl­lä. Sii­nä juh­las­sa oli mu­ka­na tai­vaan ja maan asuk­kai­ta. En­ke­lit edus­ti­vat tai­vas­ta ja pai­me­net ih­mis­kun­taa. Jee­suk­sen syn­ty­mä­het­kel­lä pai­me­net sai­vat näh­dä suu­ren kirk­kau­den. En­ke­li pu­hui heil­le ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. Hei­dän koh­taa­man­sa kirk­kaus oli suu­rem­paa kuin kaik­kien liek­kien ja va­lo­jen kirk­kaus. Se oli Her­ran kirk­kaut­ta, kirk­kaut­ta, joka val­lit­see tai­vaas­sa.

Kan­san­pe­rin­tees­sä Tuo­maan päi­vä­nä 21.12. on jou­lu­val­mis­te­lui­den ol­ta­va val­mii­na. Kink­ku pais­tet­tu­na ja kuu­si tu­vas­sa. Vas­ta Nuu­tin päi­vä 13.1. päät­tää jou­lu­na­jan. Var­hai­sin ni­mi­päi­vä­san­ka­ri on ope­tus­lap­si Tuo­mas, epäi­li­jä. Nyt hä­nen merk­ki­päi­vän­sä ju­lis­taa jou­lu­rau­haa ja ilo­sa­no­maa Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä kai­kil­le us­kos­saan vah­voil­le ja epäi­li­jöil­le­kin.

En­sin al­kuun pie­ni muis­te­lo ys­tä­väs­tä­ni Paa­vo Rii­ko­ses­ta, joka tääl­lä Kih­ni­öl­lä jos­kus 1970-lu­vul­la piti yh­des­sä Leo Joen kans­sa lei­re­jä Va­paa­kir­kon tor­vi­soit­to­kun­nal­le. Paa­vo pu­hal­te­li ai­koi­naan am­ma­tik­seen pa­suu­naan ar­mei­jan tor­vi­soit­to­kun­nas­sa, jos­ta siir­tyi lauk­ku­teh­taan edus­ta­jak­si.

Mitä si­nul­le tu­lee mie­leen ad­ven­tis­ta? En­sin­nä se on var­mas­ti jou­lu­no­do­tuk­sen ai­kaa, eli muis­tut­taa lä­hes­ty­väs­tä jou­lus­ta, suu­res­ta va­lon juh­las­ta pi­mey­den kes­kel­lä. Sii­hen liit­ty­vät nel­jä ad­vent­ti­kynt­ti­lää, jot­ka yk­si­tel­len syt­ty­vät lä­hes­tyt­tä­es­sä jou­lua.

Kuu­lem­me lä­hes päi­vit­täin ase­tet­tu­jen sa­lauk­sien pet­tä­mi­ses­tä, tie­toa on pääs­syt vää­ril­le ta­hoil­le. Tai­vas­ten val­ta­kun­ta on Ju­ma­lan sää­tä­mäl­lä ta­val­la pi­tä­väs­ti sul­jet­tu maa­il­man vii­sail­ta ja yh­tä var­mas­ti avat­tu nöyr­ty­vil­le Jee­suk­sen ris­tin­työs­sä. Täs­tä pää­tök­ses­tä Jee­sus ylis­ti Ju­ma­laa (Matt. 11:26).

Tuo­mi­o­sun­nun­tain myö­tä kirk­ko­vuo­si päät­tyy ja viik­koa myö­hem­min aloi­tam­me en­sim­mäi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain myö­tä uut­ta. Kirk­ko­vuo­den vii­mei­nen sun­nun­tai, jota kut­su­taan myös Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den sun­nun­taik­si, jää usein var­sin vä­häl­le huo­mi­ol­le. Moni ko­kee, et­tä on ai­van tois­ta läh­teä kirk­koon lau­la­maan yh­des­sä Hoo­si­an­na ja sy­tyt­tä­mään en­sim­mäis­tä ad­vent­ti­kynt­ti­lää.

Tu­le­van sun­nun­tain pääl­le­kir­joi­tuk­se­na kirk­ko­vuo­des­sa on an­teek­si­an­to. An­teek­si­an­non seu­rauk­se­na avau­tuu meil­le kes­ki­näi­nen rak­kaus. Raa­ma­tus­sa an­teek­si­an­to on kes­kei­sim­piä ja se on Kris­tuk­sen ris­ti­kuo­le­man an­si­o­ta.

On­ko py­häin­päi­väs­tä tul­lut kaik­kein mer­ki­tyk­sel­li­sin pyhä meil­le? Jou­lun sa­no­man pääl­le on ka­saan­tu­nut niin pal­jon muu­ta ”kuor­ru­tus­ta”, et­tä se al­kaa jo ka­do­ta. Pää­si­äis­tä al­kaa taas ol­la jo vai­kea ym­mär­tää, vaik­ka sii­nä on joka päi­väl­le sa­no­man­sa ja sii­hen täh­tää kaik­ki kris­til­li­ses­sä us­kos­sa. Hel­lun­tai lie­nee jo ka­dot­ta­nut mer­ki­tyk­sen­sä ny­kyih­mi­sel­le.

Olim­me lä­he­tys­työs­sä Tan­sa­ni­as­sa usei­den vuo­sien ajan. Koim­me mo­nen mon­ta ker­taa, kuin­ka Ju­ma­lan var­je­lus oli läs­nä juu­ri noi­na het­ki­nä. Olem­me ko­ke­neet myös Suo­mes­sa ol­les­sam­me Ju­ma­lan var­je­lus­ta.

Ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tit ker­to­vat ”Jee­suk­sen lä­het­ti­läis­tä". Jee­sus ju­lis­ti, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lah­ja ja hän lu­pa­si tä­män lah­jan kaik­kein syn­ti­sim­mil­le­kin. Jee­sus lä­het­tää oman­sa maa­il­maan to­dis­ta­maan täs­tä ar­mos­ta ja pal­ve­le­maan ih­mi­siä hä­nen ni­mes­sään.

”Mä olen kuul­lut tä­män. Luu­li­sin et­tä ol­laan pu­hut­tu kou­lus­sa us­kon­non­tun­nil­la.” huik­ka­si seu­raa­va.