Muu­ta­ma viik­ko sit­ten me lät­kä­fa­nit elim­me jän­nit­tä­viä ai­ko­ja jää­kie­kon 4 Na­ti­ons Face-Of­fin pa­ris­sa. Me­huk­kaan Ruot­si-voi­ton jäl­keen me­nin kat­so­maan Yo­u­Tu­bes­ta ot­te­lun huip­pu­het­kiä, sil­lä kyl­lä­hän Ruot­sin voit­ta­mi­sel­la par­haat vas­taan par­haat -tur­nauk­ses­sa kel­paa ma­kus­tel­la vaik­ka use­am­paan ot­tee­seen!

Do­nald Trum­pin ar­vaa­ma­ton ja piit­taa­ma­ton toi­min­ta on pa­kot­ta­nut Eu­roo­pan ryh­dis­täy­ty­mään no­pe­as­ti puo­lus­tuk­ses­saan.

En juu­ri kos­kaan kiin­nit­tä­nyt sii­hen huo­mi­o­ta nuo­rem­pa­na. Sil­loin kä­si­tyk­se­ni ajas­ta oli muu­ten­kin ihan eri­lai­nen: olin kuo­le­ma­ton, niin kuin per­hee­ni ja ys­tä­vä­ni ja su­ku­lai­se­ni­kin, elin kor­kein­taan huo­mi­sis­sa kou­lu­päi­vis­sä tai en­si ke­sän hu­vi­puis­to­ret­kis­sä, mi­nul­la oli kaik­ki ai­ka maa­il­mas­sa ja niin kau­he­as­ti te­ke­mis­tä, har­ras­ta­mis­ta ja leik­ki­mis­tä, ei­kä sil­ti kii­re yh­tään min­ne­kään.

Suur­ten muu­tos­ten en­sim­mäi­set mer­kit ha­vai­taan usein vä­hi­tel­len. Osa ha­vait­see ne her­kem­min, ja osa tar­vit­see ai­kaa va­kuut­tu­ak­seen. Kuu­lun jäl­kim­mäi­seen ryh­mään. Pääs­sä­ni on ex­cel, ei ide­a­hau­to­mo.

Täs­sä re­mon­tin kes­kel­lä tu­lee mie­tit­tyä kai­ken­lais­ta. Vaik­ka en puhu asi­ois­ta, ovat ne sil­ti ole­mas­sa. Ot­ta­vat oman ai­kan­sa. Odot­ta­vat mi­nua mu­kaan­sa. Tu­le­vat pala ker­ral­laan. Suo­ri­tan tätä ta­loa täs­sä vain. Hai­kai­len it­se­ni pe­rään.

Pari viik­koa sit­ten oli penk­ka­rei­den ai­ka. Tut­tuun ta­paan abi­tu­rient­te­ja kul­je­tet­tiin pit­kin Par­ka­noa kuor­ma-au­tol­la, jon­ka lai­toi­hin oli pii­rus­tuk­sin loih­dit­tu na­se­via huo­mi­oi­ta lä­hel­tä ja kau­kaa. Tu­lin hy­väl­le mie­lel­le abi­tu­rient­tien tou­hu­ja seu­ra­tes­sa­ni.

Oli ke­sä­sun­nun­tai. Huo­ma­sin kä­si­var­res­sa­ni pu­nai­sen ym­py­rän ja sen kes­kel­lä mus­tan pis­teen. Punk­ki­ko sii­nä on? En iki­nä ai­kai­sem­min ol­lut sel­lais­ta näh­nyt. Mö­kil­lä ei ol­lut punk­ki­pih­te­jä. Ap­teek­ki­kin oli kiin­ni.

Telk­ku, telk­ka, telk­ka­ri, töl­lö, töl­lö­tin, nä­kö­ra­dio, too­sa, vas­taa­no­tin. Huit­tis­ten mur­teel­la jopa sont­loo­ra. Rak­kaal­la lap­sel­la on mon­ta ni­meä. Toki enää ei ihan lap­ses­ta ole ky­sy­mys, sil­lä te­le­vi­si­on ko­e­lä­he­tyk­set al­koi­vat Suo­mes­sa jo 70 vuot­ta sit­ten. Asi­al­la oli teek­ka­rien te­le­vi­si­o­ker­hon TES-TV. En­sim­mäi­nen lä­he­tys näki päi­vän­va­lon 24.5.1955.

Pa­haa aa­vis­ta­mat­to­ma­na as­tuin lä­hi­ju­nas­ta Van­taan Ki­vis­tön ase­mal­la ke­vääl­lä 2019. Pie­nen ker­ros­ta­lo­kak­si­on asun­to­näyt­töön oli vain ki­ven­hei­ton mat­ka, ja ku­ten muut­kin muu­ta­man vuo­den ta­kai­sen asun­to­mes­su­a­lu­een ym­pä­ril­le ra­ken­tu­neet ker­ros­ta­lot, myös nyt esi­tel­tä­vä talo oli uu­si. It­se asi­as­sa ai­van tu­li­te­rä.

Al­ka­nut­ta vuot­ta EU:ssa on hal­lin­nut vah­vas­ti se, mitä At­lan­tin toi­sel­la puo­lel­la ta­pah­tuu. Maa­nan­tai­na pre­si­dent­ti Do­nald Trump nou­si val­taan, ja EU:ssa odo­te­taan yhä, mitä hän ai­koo.

Tör­mä­sin jos­kus Ins­tag­ra­mis­sa pos­tauk­seen, jos­sa eräs so­me­vai­kut­ta­ja avau­tui hän­tä häi­rin­nees­tä so­si­aa­li­sen me­di­an il­mi­ös­tä, jos­sa "huo­no hy­vin­voin­ti" saa enem­män po­si­tii­vis­ta huo­mi­o­ta kuin päi­vi­tyk­set, jois­sa kes­ki­ty­tään "hy­vään hy­vin­voin­tiin". Täl­lä tar­koi­tet­tiin kuu­lem­ma sitä, et­tä kun joku ja­kaa so­mes­sa omis­ta vai­vois­taan tai huo­lis­taan, hei­hin suh­tau­du­taan yleen­sä em­paat­ti­ses­ti, kan­nus­ta­vas­ti ja ko­vas­ti tsemp­pe­jä toi­vo­tel­len.

Jut­te­lin työ­ka­ve­rei­den kans­sa juh­la­pe­rin­teis­tä. Osa oli juh­laih­mi­siä, osa taas pi­tää pe­rin­tei­tä pääl­le lii­mat­tui­na ja jopa te­ko­haus­koi­na. Tuli hy­myi­lyä koi­rien jou­lu­lah­jois­ta ja jou­lu­mu­sii­kin kuun­te­lus­ta mar­ras­kuus­sa.

Vuo­si vaih­tui. Ajan ku­lu­mi­nen saa miet­ti­mään ajan tar­vet­ta. Tar­vit­sen ai­kaa si­säis­tääk­se­ni asi­oi­ta. Tar­vit­sen ai­kaa pääs­täk­se­ni omaan ryt­mii­ni, ol­lak­se­ni omas­sa ryt­mis­sä­ni. En pys­ty toi­mi­maan sel­ke­äs­ti il­man ajan tuo­maa var­muut­ta asi­oi­hi­ni.

Vuo­si 2024 on en­sim­mäi­nen Par­ka­nos­sa viet­tä­mä­ni ko­ko­nai­nen vuo­si lä­hes 40 vuo­teen. Nyt voi vä­hän tar­kas­tel­la, on­ko pa­luu ol­lut sitä, mitä sen odot­ti ole­van. ”Lä­hes tul­koon mut­tei ai­van”, roh­ke­ni­sin sa­noa. Syy pie­neen odo­tus­ten täyt­ty­mät­tö­myy­teen ei kui­ten­kaan ole Par­ka­nos­sa it­ses­sään vaan enem­män­kin mi­nus­sa.

Lap­sen­lap­sem­me ovat usein tul­leet jou­lun al­la Mum­mu­vaa­ri­laan vii­kon­lo­puk­si, jot­ta hei­dän van­hem­pan­sa voi­si­vat rau­has­sa val­mis­tel­la jou­lua. Vii­me vuon­na sil­loin 7-vuo­ti­as pik­ku­mies pyy­si mi­nul­ta jo­tain pak­sua lan­kaa, jos­ta hän voi­si vir­ka­ta ton­tul­le peit­teen. ”Tont­tu kun on niin pik­kui­nen, noin 30 sent­tiä, et­tä se pa­le­lee.”