”Mus­ta-auk­ko on ai­ka-ava­ruu­den alue, jos­sa pai­no­voi­ma on niin voi­ma­kas, et­tä yk­si­kään hiuk­ka­nen ei­kä säh­kö­mag­neet­ti­nen sä­tei­ly pys­ty pa­ke­ne­maan siel­tä. Ta­pah­tu­ma­ho­ri­sont­ti on mus­taa auk­koa ym­pä­röi­vä raja, jon­ka ta­kaa pa­ke­ne­mi­nen ei on­nis­tu.”

Odo­tin kak­si vuot­ta ja vii­si kuu­kaut­ta sitä oi­ke­aa pro­jek­tia. On­nek­si olen hyvä odot­ta­mi­ses­sa, sil­lä nyt sen löy­sin. En­kä jou­tu­nut edes ”vain tyy­ty­mään” ta­loo­ni. Nyt mi­nul­la on oma koti ja vai­kea pääs­tää ir­ti aja­tuk­ses­ta, et­tä en ole enää ko­di­ton. Muis­tan sen tun­teen, kun kan­noin ta­va­roi­ta­ni va­ras­toon Tam­pe­reel­la. Olin ai­van kau­huis­sa­ni sii­tä, et­tä mi­nul­la ei ole enää ko­tia.

Kah­den vii­kon ku­lut­tua täy­tän pyö­rei­tä vuo­sia ja siir­ryn uu­del­le vuo­si­kym­me­nel­le. Ai­na­kin toi­vot­ta­vas­ti. Siir­ty­mä tun­tuu luon­nol­li­sel­ta ei­kä he­rä­tä tun­te­muk­sia sen kum­mem­min. Yli­pää­tään ikään­ty­mis­tä en niin kau­he­as­ti ole miet­ti­nyt.

Mö­kil­le tul­les­sa huo­ma­sim­me pari viik­koa sit­ten, et­tä met­sää oli mer­kit­ty pit­käl­ti vä­ri­nau­hoin tien­reu­nas­sa. On­ko nyt vuo­ros­sa mök­ki­läis­ten ta­ka­met­sä? Tiem­me al­kuo­sa­han on jo mo­lem­mil­ta puo­lil­ta avo­ha­kat­tu ru­jok­si mei­dän eli­ni­äk­sem­me.

Suo­ma­lai­sen po­li­tii­kan vah­vuus on alus­ta al­ka­en ol­lut vah­va pyr­ki­mys komp­ro­mis­siin, kos­ka mi­kään puo­lue ei Suo­mes­sa yk­si­nään pys­ty muo­dos­ta­maan hal­li­tus­ta. Vaik­ka suo­ma­lai­nen po­li­tiik­ka tun­tuu jun­naa­val­ta, kan­sa­lai­sil­le se näyt­täy­tyy en­na­koi­ta­va­na va­kau­te­na, kun suu­rim­pia muu­tok­sia on se, nou­see­ko mai­don, kes­ki­kal­jan tai ben­san hin­ta puo­lik­kaal­la eu­rol­la.

San­na Ma­ri­nin sa­nat suu­ren suun­ni­tel­man puut­tees­ta te­le­vi­si­o­toi­mit­ta­ja Ma­ria Vei­to­lal­le ava­si­vat so­si­aa­li­sen me­di­an mee­mi­ha­nat pa­ri­sen vuot­ta sit­ten.

Suo­ma­lai­ses­sa jää­kie­kos­sa on viit­tei­tä mie­len­kiin­toi­ses­ta il­mi­ös­tä. Elä­män­työn­sä teh­nei­tä van­han pol­ven joh­ta­jia vai­kut­taa ole­van pa­laa­mas­sa sor­vin ää­reen ja joi­den­kin jopa toi­vo­taan te­ke­vän niin. Mitä se ker­too 2010- ja 2020-lu­vuil­la val­taa pi­tä­nees­tä ur­hei­lu­joh­dos­ta?

Täl­lä ter­veh­dyk­sel­lä on haus­ka aloit­taa ta­va­tes­sa ih­mi­siä Sa­ta­kun­taa tai Pir­kan­maa­ta kau­em­pa­na. Ei kai Par­ka­no ole Sa­ta­kun­nas­sa? Mis­sä se Ylä-Sa­ta­kun­ta edes si­jait­see ja mitä sii­hen kuu­luu, jos­kus ky­sy­tään. Par­ka­no on mo­nel­le kyl­lä tut­tu ase­ma Sei­nä­jo­en ja Tam­pe­reen vä­lil­lä, mut­ta sa­tun­nai­nen ju­na­mat­kus­ta­ja ei vält­tä­mät­tä ole Par­ka­nos­sa py­säh­ty­nyt.

Ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­nen kos­kee suur­ta osaa kun­nis­ta. Sääs­töt yh­dis­te­tään usein vä­hen­tä­mi­seen, te­hos­ta­mi­seen ja kur­jis­ta­mi­seen, mut­ta sääs­töt myös pa­kot­ta­vat mei­dät ajat­te­le­maan ”bok­sin ul­ko­puo­lel­ta”. Mitä uut­ta voim­me luo­da sääs­töis­tä huo­li­mat­ta?

Nyt kyl­lä pe­lot­taa, ja sa­non sen suo­raan. Tun­tuu, et­tä lä­hi­ai­koi­na on jou­tu­nut lu­ke­maan kou­lu­kiu­saa­mi­seen ja nuor­ten vä­li­seen vä­ki­val­taan liit­ty­vis­tä uu­ti­sis­ta enem­män kuin sie­to­ky­ky an­taa pe­rik­si, mut­ta ta­pah­tu­ma­vir­ran kat­kai­se­mi­seen ei ole vie­lä­kään kek­sit­ty rat­kai­sua.

Joka vuo­si pi­de­tään kaik­kien kun­tien ”ko­koon­tu­mi­sa­jot” eli Kun­ta­mark­ki­nat. Olen tuos­sa sa­mas­sa ta­pah­tu­mas­sa sei­so­nut vuo­des­ta toi­seen, logo vaan stän­dil­lä on vaih­tu­nut.

Nau­raa­ko auk­to­ri­teet­ti ja jos nau­raa, min­kä­lai­sel­ta nau­ru kuu­los­taa? Kuis­kii­ko ar­vos­te­lu ja mil­tä se kuis­kies­saan näyt­tää? Pii­lot­te­lee­ko tie­don pi­mit­tä­mi­nen ja mis­sä kaik­ki­al­la se voi­kaan mi­nul­ta pii­lo­tel­la?

Äi­din­kie­le­no­pet­ta­jat ai­ka­naan Par­ka­non ylä­as­teel­la ja lu­ki­os­sa oh­jeis­ti­vat mei­tä lu­ke­maan leh­tien pää­kir­joi­tuk­sia. Tuo­ta oh­jet­ta nou­da­tan yhä. En kui­ten­kaan aloi­ta leh­den lu­ke­mis­ta niis­tä vaan ih­mis­ten syn­ty­mä­päi­vä­haas­tat­te­luis­ta. Elä­män­ta­ri­nat kun kiin­nos­ta­vat mi­nua pää­kir­joi­tuk­sia enem­män.

Mi­nut on ris­tit­ty Mar­jak­si. Kos­ka nimi on en­ne, olen sa­mal­la saa­nut ris­tik­se­ni mar­jan­poi­min­ta­tar­tun­nan. Ei­hän se ole huo­no asia mi­nul­le, mut­ta mie­he­ni saat­taa ol­la tois­ta miel­tä. En­sim­mäi­sen kyp­sän mus­ti­kan il­maan­nut­tua olen me­nos­sa ei­kä mi­nua näy pa­riin kuu­kau­teen. Olen niin tä­pi­nöis­sä­ni maa­il­man isoim­mis­ta mus­ti­kois­ta.

Esi-isäm­me va­el­si­vat tän­ne, kun vä­li­me­rel­li­sek­si läm­men­nyt il­mas­to su­lat­ti jään. Se po­ruk­ka kui­ten­kin jäi vä­hem­mis­töön, kun il­ma al­koi taas vii­le­tä ja tän­ne tuli jouk­ko kyl­mää uh­maa­via ma­so­kis­te­ja.