En juu­ri kos­kaan kiin­nit­tä­nyt sii­hen huo­mi­o­ta nuo­rem­pa­na. Sil­loin kä­si­tyk­se­ni ajas­ta oli muu­ten­kin ihan eri­lai­nen: olin kuo­le­ma­ton, niin kuin per­hee­ni ja ys­tä­vä­ni ja su­ku­lai­se­ni­kin, elin kor­kein­taan huo­mi­sis­sa kou­lu­päi­vis­sä tai en­si ke­sän hu­vi­puis­to­ret­kis­sä, mi­nul­la oli kaik­ki ai­ka maa­il­mas­sa ja niin kau­he­as­ti te­ke­mis­tä, har­ras­ta­mis­ta ja leik­ki­mis­tä, ei­kä sil­ti kii­re yh­tään min­ne­kään.