Lars Sten­bäc­kin sa­noit­ta­ma vir­si 288, Sil­mäi­si eteen Jee­sus, on suo­ma­lai­sen hen­gel­li­sen ru­nou­den klas­sik­ko. Se oli alun pe­rin osa ru­no­sar­jaa Soin­tu­ja ja il­mes­tyi pie­tis­ti­ses­sä viik­ko­leh­des­sä Evan­ge­liskt Vec­kob­lad 23.9.1839.

Ker­ran eräs saar­na­mies huu­si suu­ren kau­pun­gin to­ri­a­lu­eel­la osoit­ta­en maas­sa ole­vaa isoa hat­tua: ”Se elää, se elää.” Ute­li­aat ih­mi­set ke­rään­tyi­vät kat­so­maan, mis­tä on ky­sy­mys. Het­ken pääs­tä saar­na­mies nos­ti ha­tun maas­ta, ja sen al­ta pal­jas­tui Raa­mat­tu. Voim­me aja­tel­la, et­tä kei­no saa­da ih­mi­set pai­kal­le oli eri­koi­nen, mut­ta vies­ti oli ja on tot­ta, Raa­mat­tu elää.

Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­kaa las­keu­tu­mi­nen tuh­ka­kes­ki­vii­kon kaut­ta pää­si­äis­tä edel­tä­vään paas­toon. Paas­to­nai­ka tar­koit­taa yk­sin­ker­tais­ten elä­män­ta­po­jen, it­se­kiel­täy­myk­sen ai­kaa.