Noora Törmä aloitti Pyhäniemen ravintolayrittäjänä vuonna 2015, jolloin tämä kuva on otettu.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Kaksimetriä korkeasta aidasta ei isompikaan koira hyppää yli. Lumi Lepistö (etualalla), Satu Hoffren, Sanna Lehto ja Minna Yli-Kujala laittoivat sijoilleen 400 metriä aitaa koirapuuhamaan ympärille.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Riki Honkanen paransi kiekonheittoennätystään Alavudella 76 sentillä.
Kalle Kyösti
Suomen Tekojää on hieronut konkurssipesän kanssa kauppaa Kosmes Oy:n hallista. Tekojää on myös varannut kiinteistön vieressä olevan rakentamattoman tontin.
Marko Huhta
Jyllinkosken voimalapato Honkajoella puretaan syyskuun loppuun mennessä.
Niina Kivioja
Life Revives -hankkeen aluekoordinaattori Lotta Mäkinen kertoo, että Karvianjoen suurin ongelma raakkujen kannalta on pohjan tukkiva kiintoaines.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Parkanon rautatieaseman kokonaismatkustajamäärä kasvoi edelleen.
Jukka Huikko
Runoilija Silja Järventausta kertoo kirjoittamisen vaativan keskittymistä ja malttia olla sisällä työn ääressä. Toisaalta kirjoittamista tukee se, että välillä tekee jotain ihan muuta: pyöräilee, käy näyttelyissä ja teatterissa, maalaa tai tanssii.
Laura Jokisalo
Tällainen sinilevälautta väritti Nerkoonjärven rantaa tiistaina.
Johanna Hölli-Koskipirtti
Kankaanpään kirkkoherra Mika Kyytinen.
SPR Kihniö-Parkanon ystävävälittäjä Paula Kauranen katsoo, ketkä koulutetuista ja hakijoista sopvat yhteen.
Maarit Lehto-Alatalo
Tuukka Soikkeli aikoo jatkaa opintojaan yliopistossa. Mielessä siintää luokanopettajan ammatti.
Maarit Lehto-Alatalo
Lakkiaispäiväänsä viettävä Tuukka Soikkeli kirjoitti ylioppilaaksi Schildtin lukiosta Jyväskylästä. Parkanolaislähtöinen ylioppilas yhdisti opiskeluun urheilun ja jakoi urheilulinjan opinnot neljälle vuodelle.
Karvian Jäkäläkankaan tuulipuisto valmistui viime vuonna. Mäntykankaan hanke sijoittuu sen lähialueille.
Maarit Lehto-Alatalo
Mäntykankaan tuulivoimaosayleiskaava etenee. Karvian kunnanhallitus käsitteli lähelle Jäkäläkankaan tuulivoimapuistoa kaavailtavan tuulivoimahankkeen lausuntopyyntöä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
En liene ainut, jolla on piisannut tavaamista sen suhteen, että mitä kaikkea Parkanon kaupunginhallitus lopulta esittää talouden sopeuttamiseksi.
Heikki Pettinen
Karvian teknisen johtajan virkaan tuli 18 hakemusta. Kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja kutsui 5 hakijaa haastateltavaksi. Haastattelut pidetään maanantaina 10. kesäkuuta.
Karhu vieraili ahkerasti Karttiperän roskiksilla vielä muutama päivä sitten.
Mikko Keskinen
Karttiperän aluejätepisteellä roskiksia tonkineesta karhusta ei ole ainakaan poliisille ilmoitettu enää havaintoja.
Kristillisdemokraattien, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama liittouma on valmis myös henkilöstövähennyksiin. Kuvassa vasemmalta kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Reijo Ojennus (kd) sekä kaupunginhallituksessa istuvat Heikki Mettomäki (kok) ja Jari Sammatti (ps).
Kaupunginhallituksen viime kokouksessa puitiin kysymystä kaupungin henkilöstön mahdollisista supistuksista. Asia kuului osaltaan kaupungin talouden sopeutusohjelmaan, jonka hallitus lähetti valtuuston käsiteltäväksi (YS 26.5.2024).
Kauppias Jari Kuusijoensuu toteaa paikkakunnalla olevan monta ruokakauppaa, ja kaikilla on toiminnassaan erilaiset painotukset. Hänen kaupassaan kärkenä on palvelutiski.
Maarit Lehto-Alatalo
Kauppias Jari Kuusijoensuulla on tavallista kiireisempi kevät- ja kesäkausi. Työsarka on lisääntynyt, kun K-supermarket Parkanossa tehdään tulevina kuukausina mittava remontti. Kiinteistön omistaa Kesko, joka myös tekee suurimman osan remontista. Myymäläkalusteista vastaa kauppias.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
T5: 1. Aada Risulahti 10,56, 2. Fanni Salomäki 11,28, 3. Eerika Kaunisharju 11,70, 4. Netta Raitaluoma 12,24, 5. Nelli Hautaluoma 12,45, 6. Aleksandra Kallioniemi 12,46, 7. Neela Ylikoski 13,27, 8. Sienna Alvari 14,08, 9. Alina Lahti 17,29, 10. Aliina Pukaralammi 17,73, 11. Lilja Vehkapuru, 12. Alina Joukanen 18,78, 13. Jemina Kuronen 27,20, 14. Helmi Norolahti 29,72, 15. Martta Salminen 33,04, 16. Hertta Salomäki 34,91.
Karvian opettajakunta kokoontui perustamaan ammattiyhdistystä Mustajärven rannalle Vesa Leppälän huvilalle. Läsnä oli 25 opettajaa.
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa jälleen yhteistoimintaneuvottelut.
Maarit Lehto-Alatalo
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa palveluverkon muokkaamiseen liittyvät yhteistoiminta-neuvottelut.
Asianajotoimisto Roschier on lähestynyt parkanolaisia ja ikaalilaisia yrityksiä pyytäen osakasluetteloita. Tiedustelut vaikuttavat liittyvän muun muassa Leppäkosken taannoiseen yhtiökokoukseen.
Jukka Huikko
Suomen suurimpiin ja kuuluisimpiin asianajotoimistoihin lukeutuva Roschier Oy on lähestynyt useita Parkanossa ja Ikaalisissa toimivia osakeyhtiöitä ja pyytänyt näiltä osakastietoja.
Joonatan Ylilammi Torron SM-osakilpailun alkuerässä. Karvialaisen perässä pölyä nostattavat Hyvinkään Urheiluautoilijoiden Mika Kauhanen (25) ja Akaan Moottorimiesten Sami Naukkarinen (158).
Vesa Rauhala
Karvian Urheiluautoilijoiden ja Moottorikerhon Joonatan Ylilammin rallicrosskausi jatkui SM-sarjan avauksella Torron radalla Karviassa sekä kansainvälisen RallyX-sarjan kahdella osakilpailulla Kouvolan Tykkimäessä. Tekniikkamurheet kiusasivat kummallakin radalla, mutta pisteitä kertyi silti kohtalaisesti.
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa tai kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
– Eeeihän me ny sahtia tartteta, valehreltiin me kiälet pitkinä. – Ihan vaan muuten poikettiin kuuleen että kuinka sulla hurisee…
Vaasan hallinto-oikeus asettui päätöksessään Kekkilä Oy:n kannalle ja katsoi, että turpeennostolupa tulee myöntää Niininevalla myös Keidaslampea ympäröivälle alueelle.
Parkanon kaupunginhallitus puoltaa uudessa lausunnossaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Kekkilä Oy:n turpeenottolupaa Niininevan alueelle, jonka aluehallintovirasto karsi pois elokuussa 2021 myöntämästään luvasta.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Toukokuun puolivälissä julkaistiin tieto Parkanon K-Supermarketin remontista (YS 15.5.2024). Kesko ja kauppias Jari Kuusijoensuu päivittävät kauppaa remontissa, jonka arvo nousee useisiin miljooniin euroihin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Klaus Myllymäen (kesk) kommentit Leppäkoskesta (AL 14.5.2024) olivat omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä Parkanon kaupungin linjasta Leppäkoskea johtoa, vastuita ja omistusjärjestelyitä koskien.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
T5 1. Fanni Salomäki 2.09,86, 2. Aada Risulahti 2.11,03, 3. Lahja Yli-Karhula 2.47,70, 4. Netta Raitaluoma 2.57,24, 5. Eerika Kaunisharju 3.00,26, 6. Aliina Pukaralammi 4.08,58, 7. Martta Salminen 4.40,56.
Maarit Lehto-Alatalo
Katriina ja Mikko Leppäselle Parkanoon syntyi tyttövauva 14. toukokuuta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Vauvan mitat 3 045 grammaa ja 50 cm.
Mari Kallio
Merja Martiskainen Parkanosta on valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta, pääaineenaan saksan kieli ja kulttuuri.
Arttu Haavisto selvitti tiensä Taitaja-kisan finaaliin, vaikka opiskelee alaa vasta ensimmäistä vuotta. Hän aikoo osallistua kisaan myös ensi vuonna.
Skills Finlandin kuvapankki / Katja Rinta-Porkkunen
Karvialainen Arttu Haavisto sijoittui kuudenneksi Taitaja2024-finaalissa Kuopiossa viime viikolla. Haavisto opiskelee metsäkoneen kuljettajaksi oppisopimuksella ensimmäistä vuotta Ulvilassa Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.