On sa­not­tu, et­tä so­ta­rin­ta­mal­la ei ole ateis­te­ja. Sil­lä eh­kä on tar­koi­tet­tu sitä, et­tä kun hätä on riit­tä­vän suu­ri, niin jo­kai­nen ih­mi­nen et­sii tur­vaa jos­ta­kin suu­rem­mas­ta, kor­ke­am­mas­ta. Ju­ma­las­ta. It­se en on­nek­si ole jou­tu­nut so­dan kau­hu­ja ko­ke­maan, mut­ta isä­ni haa­voit­tui rin­ta­mal­la va­ka­vas­ti, kuo­le­ma kävi lä­hel­lä. Hä­nel­tä ja hä­nen to­ve­reil­taan lap­ses­ta as­ti kuu­lin jo­ta­kin niis­tä vai­heis­ta, vaik­ka ei isä so­das­ta juu­ri pu­hu­nut. Mut­ta us­ko Ju­ma­laan oli hä­nel­le elä­män kan­ta­va voi­ma. Oli var­mas­ti myös sii­nä het­kes­sä, kun hän teki it­sel­leen ki­ris­tys­si­teen jal­kaan.