Ra­kas­tat­ko sinä mi­nua enem­män kuin nämä toi­set? Olen­ko minä si­nul­le ra­kas? ky­syy Jee­sus Pie­ta­ril­ta kol­meen eri ker­taan ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Joh. 21:15–19). Hän ky­syy ky­sy­myk­set Pie­ta­ril­ta, joka Jee­suk­sen tuo­mit­se­mi­sen ai­kaan kol­meen eri ker­taan ja jopa va­lal­la van­no­en kiel­si edes tun­te­van­sa Jee­sus­ta (Matt. 26:69–74).

Jee­sus tie­si, et­tä näin tu­lee ta­pah­tu­maan ja hän sa­noi­kin sen Pie­ta­ril­le. Pie­ta­ri ei kui­ten­kaan us­ko­nut, vaan van­noi sa­no­en: vaik­ka kaik­ki muut luo­pui­si­vat si­nus­ta, minä en! (Mark.14:29). Nyt kun Jee­sus ky­se­lee hä­nel­tä ra­kas­ta­mi­ses­ta, Pie­ta­ri var­mas­ti muis­taa hy­vin sekä oman uhon­sa et­tä kiel­tä­mi­sen­sä.

Jee­suk­sen ky­sy­myk­siin Pie­ta­ri ei osaa enää vas­ta­ta muu­ta kuin, et­tä Her­ra sinä tie­dät kai­ken. Sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas. Jee­sus hy­väk­syy hä­nen vas­tauk­sen­sa ja sa­noo hä­nel­le kol­meen ker­taan: kait­se.. ruo­ki.. kait­se mi­nun lam­pai­ta­ni. Pie­ta­ris­ta, ka­las­ta­jas­ta, tuli myö­hem­min seu­ra­kun­nan pal­ve­li­ja, ih­mis­ten ka­las­ta­ja.

Pie­ta­ria ei siir­ret­ty syr­jään sen vuok­si, et­tä hän kiel­si Jee­suk­sen. Eh­kä­pä hän it­se tai muut ope­tus­lap­set al­koi­vat epä­röi­dä Pie­ta­rin tu­le­vaa teh­tä­vää. Jee­sus ei kui­ten­kaan ka­tu­nut Pie­ta­rin kut­su­mis­ta. Jee­sus on us­kol­li­nen, hän ei peru pu­hei­taan. Hä­nes­sä on tur­vam­me kaik­ki­na ai­koi­na.

Pie­ta­rin ta­voin meis­tä jo­kai­nen saa ereh­tyä, teh­dä vir­hei­tä ja ka­tua. Jee­sus tun­tee oman­sa ja an­taa te­kom­me an­teek­si. Hän ra­kas­taa mei­tä, vaik­ka em­me ole sen ar­voi­sia. Hyvä pai­men ja­kaa ilom­me ja su­rum­me ja on niis­sä mu­ka­na.

Jee­sus it­se on hyvä pai­men, joka pi­tää huo­len lam­pais­taan. Ylim­pä­nä pai­me­ne­na hän lä­het­tää ope­tus­lap­sen­sa huo­leh­ti­maan Ju­ma­lan lau­mas­ta. Ju­ma­lan lau­maan kuu­lu­vat kaik­ki us­ko­vat kris­ti­tyt.

Tänä eri­tyi­se­nä ajan­koh­ta­na lau­man jä­se­net ovat ha­jal­laan, ku­kin omas­sa ko­dis­saan, ka­ran­tee­nis­sa tai va­paa­eh­toi­ses­sa eris­tyk­ses­sä. Me em­me voi ko­koon­tua nor­maa­liin ta­paan edes kir­kon­me­noi­hin tai seu­ra­kun­nan ti­lai­suuk­siin. Tois­tem­me luo­na­kaan em­me voi vie­rail­la ku­ten ai­em­min.

Ju­ma­lan rak­kaus ja huo­len­pi­to ei kui­ten­kaan ole muut­tu­nut mik­si­kään. Jee­sus tun­tee mei­dät jo­kai­sen ni­mel­tä, hän nä­kee ja tie­tää mitä me käym­me läpi juu­ri nyt. Kun kuu­lum­me Ju­ma­lan lau­maan, ei meil­lä ole mi­tään hä­tää. Ju­ma­la ra­kas­taa ja pi­tää huo­len omis­taan. Hä­nel­le mi­kään ei ole mah­do­ton­ta.

Me voim­me ra­kas­taa, kos­ka Ju­ma­la on en­sin ra­kas­ta­nut mei­tä.

Mar­ja Tuo­mi

seu­ra­kun­ta­pas­to­ri

Kih­ni­ön ev.lut. seu­ra­kun­ta