Tu­ris­ti ky­syi ker­ran lap­pa­lai­sel­ta po­ro­mie­hel­tä, mil­loin rus­ka al­kaa la­pis­sa? Po­ro­mies vas­ta­si tu­ris­til­le: Rus­ka al­kaa La­pis­sa syys­kuun 10. päi­vä kel­lo 12.00.

Ta­ri­nas­sa on haus­kuu­des­ta huo­li­mat­ta to­tuu­den sie­men mu­ka­na. Rus­ka al­kaa Suo­men pää­la­el­ta ja kä­si­var­ren alu­eel­ta syys­kuun alus­sa, jos­ta se sit­ten kah­den kol­men vii­kon ai­ka­na le­vi­ää ete­läi­seen Lap­piin as­ti.

Ete­lä-Suo­men rus­ka ta­voit­taa vas­ta lo­ka­kuun puo­lel­la.

Rus­ka on luon­non vä­ri­kyl­läi­nen näy­tel­mä, jota ta­va­taan kaik­ki­al­la niis­sä mais­sa, jos­sa on sel­väs­ti toi­sis­taan erot­tu­vat vuo­de­na­jat.

Bi­o­lo­gi­an ja luon­non­tie­tei­den ja en­nen van­haan ym­pä­ris­tö­o­pin tun­neil­la opim­me rus­kan me­ka­nis­min. Pui­den juu­ret, run­ko ja ok­sat lak­kaa­vat yh­teyt­tä­mäs­tä leh­ti­vih­re­ää eli klo­ro­fyl­liä leh­väs­töön ja näin ai­kaan­saa­vat it­se asi­as­sa leh­tien kuo­le­man ja lo­pul­ta ir­to­a­mi­sen puus­ta.

Kuo­le­mas­sa si­näl­lään ei ole mi­tään kau­nis­ta, mut­ta täs­sä luon­non­näy­tel­mäs­sä sitä on yl­lin kyl­lin.

Kun eräs pas­to­ri sai­ras­tui syö­pä­sai­rau­teen, hän ky­se­li ah­dis­tu­nee­na Ju­ma­lal­ta, mik­si mi­nua täl­lai­nen sai­raus koh­ta­si. Ru­koil­les­saan vas­taus­ta Ju­ma­lal­ta hän ker­toi saa­neen­sa yh­den sa­nan vas­tauk­sen: sul­ka­sa­to.

Sul­ka­sa­dos­sa lin­tu­jen höy­hen­pei­te ja su­lat vaih­tu­vat uu­siin. Lin­tu on osan ai­kaa pro­ses­sin kes­tä­es­sä haa­voit­tu­va ja len­to­ky­vy­tön. Jos­kus mei­dän­kin on tul­ta­va hei­kok­si, et­tä tu­li­sim­me vah­vem­mik­si.

Ko­ro­na pan­de­mi­an ai­ka­na joku on saat­ta­nut syyl­lis­tää Ju­ma­laa, mik­si sinä olet sal­li­nut täl­lai­sen on­net­to­muu­den koh­da­ta ih­mi­siä? Oi­ke­as­taan sitä on ky­syt­ty vää­räs­tä osoit­tees­ta.

Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan pa­ho­lai­sen kiu­san­neen Jee­sus­ta eri ta­voil­la. Yh­des­sä osi­os­sa hän sa­noo Jee­suk­sel­le: Ku­mar­ra mi­nua niin saat hal­tuu­si koko maan­pii­rin, sil­lä mi­nun hal­tuu­ni se on an­net­tu. Jee­sus ei kiis­tä pa­ho­lai­sen hal­lin­ta­oi­keut­ta maa­il­mas­ta.

Siis sel­lai­nen ta­lon­pi­to kuin on isän­tä.

Toki Ju­ma­lan sal­li­mus on kai­ken ta­ka­na, ku­ten Jo­bin ta­ri­na mei­tä opet­ti.

Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin ker­ran erään tor­nin kaa­tu­mi­sen ih­mi­suh­reis­ta, oli­vat­ko he sen syn­ti­sem­piä kuin toi­set? Jee­sus vas­ta­si: Ei­vät ol­leet, mut­ta el­let­te tee pa­ran­nus­ta niin sa­moin te kaik­ki hu­kut­te.

Heb­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja sa­noo: Kuin­ka me voim­me pääs­tä pa­koon, el­lem­me vä­li­tä tuos­ta niin suu­res­ta pe­las­tuk­ses­ta, jon­ka it­se Her­ra en­sik­si ju­lis­ti!

Sa­mal­la kun rus­ka­nai­ka lu­mo­aa mei­dät kau­neu­del­laan vuo­des­ta toi­seen, muis­tut­taa se myös mei­tä elä­män ka­to­a­vai­suu­des­ta. Opet­ta­koon rus­ka tä­nä­kin vuon­na mei­tä, kuin­ka ka­to­a­via me olem­me, ja kuin­ka tär­ke­ää on las­kea elä­män­sä Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn ja ar­mon va­raan.

Pert­ti Rä­sä­nen

Kih­ni­ön hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta