Ei­pä tule en­sim­mäi­se­nä mie­leen oma­eh­toi­sen ja oma­te­koi­sen kan­san­mu­sii­kin har­ras­tus, jos poh­tii kih­ni­ö­läis­ten ajan­viet­to­ta­po­ja. Kih­ni­ös­sä on kui­ten­kin ai­ko­jen ku­lu­es­sa ol­lut muu­ta­mia pe­li­man­ne­ja ku­ten Lah­ti, Nut­tu­ra, Tam­mi­nen, Vi­ro­la, Sax­berg, Ruo­ho­nen, Haa­pa­mä­et.

Yk­si näis­tä, viu­lu­pe­li­man­ni ja her­ras­mies Her­man Haa­pa­mä­ki, tuli mi­nul­le­kin tu­tuk­si. Hän soit­ti viu­lua, lau­loi kirk­ko­kuo­ros­sa sekä esiin­tyi eri­lai­sis­sa ko­ti­seu­tu- ja ve­te­raa­ni­ti­lai­suuk­sis­sa. Her­man ei osan­nut nuot­te­ja. Meil­lä oli so­pi­mus: jos hä­nen piti ope­tel­la uu­si lau­lu, hän tuli meil­le nuo­tin ja ka­se­tin kans­sa. Ker­ran taas oli nau­hoi­tet­tu ja ope­tel­tu uu­si lau­lu jos­sa­kin ve­te­raa­ni­ti­lai­suu­des­sa esi­tet­tä­väk­si, Her­man kiit­te­li vuo­laas­ti vai­van­nä­ös­tä — pa­rin mi­nuu­tin "vai­van­nä­kö" - ja nou­si läh­te­äk­seen.

Näy­tin ohi­men­nen kir­jas­ton­hoi­ta­ja Ai­no Ma­ti­kai­sel­ta saa­ma­ni Kih­ni­ö­läis­ten Rait­tius­lau­lun sa­no­ja. Her­man is­tui ta­kai­sin tuo­liin ja ru­pe­si lau­la­maan! Nyt mi­nul­le tuli kii­re löy­tää tyh­jä ka­set­ti nau­hoi­tus­ta var­ten. Her­man lau­loi rait­tius­lau­lun niin kuin oli­si ikän­sä sitä esit­tä­nyt, vaik­ka edel­lis­ker­ras­ta oli 60 vuot­ta. Opet­ta­ja Ii­sak­ki Ris­ku oli sa­noit­ta­man­sa lau­lun opet­ta­nut Her­man­nin luo­kal­le 1930-lu­vul­la.

Sit­ten hän kom­men­toi sa­no­ja:" Täs­sä lo­pus­sa teh­tiin ai­na sem­moi­nen hi­das­tus" ja

"Tämä koh­ta lau­let­tiin eri ta­val­la mitä täs­sä teks­tis­sä on”. Sain myö­hem­min Ai­no Ma­ti­kai­sel­ta leh­ti­leik­keen, jos­sa lau­lu oli pai­net­tu­na ja to­te­sin, et­tä Her­man­ni muis­ti ko­ne­kir­joi­te­tun teks­tin ero­a­vai­suu­det ai­van oi­kein. En­tä sä­vel? Ai­no Ma­ti­kai­nen epäi­li te­ki­jäk­si Kih­ni­ön pit­kä­ai­kais­ta kant­to­ria Sa­mu­el Huh­ta­kal­li­o­ta, toi­nen Kih­ni­öauk­to­ri­teet­ti Kaar­lo Toi­mi sa­noi sä­vel­tä kan­san­lau­luk­si.

Ii­sak­ki Ris­kun ru­noa voi ny­kyih­mi­nen vä­hä­tel­lä ja nau­res­kel­la lii­oit­te­lua ja on­tu­via lop­pu­soin­tu­ja. Runo ja lau­lu oli kui­ten­kin teh­ty kou­lu­käyt­töön, sii­nä on ko­ti­seu­tu­rak­kaut­ta yl­lin kyl­lin ja va­roi­tuk­sia vii­nan ki­rois­ta, jois­ta mo­nel­la kih­ni­ö­läi­sel­lä tai­si ol­la oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta. Jos ni­mit­täin kat­soo 1920- ja 1930lu­vun leh­tiä, nä­kee lu­kui­sia kä­rä­jä­ra­port­te­ja Kih­ni­ön vii­nan­myyn­nis­tä ja -kei­tos­ta.

Lä­hin vii­na­teh­das si­jait­si kan­sa­kou­lua vas­ta­pää­tä Sa­lo­kan­non lei­po­mos­sa!

Kih­ni­ö­läis­ten Rait­tius­lau­lun me­lo­di­an te­ki­jä jää sa­lai­suu­dek­si. Jos voi vei­ka­ta, niin enem­män se muis­tut­taa van­ho­ja kan­sa­kou­lu­lau­lu­ja tai maa­kun­ta­lau­lu­ja kuin kan­san­mu­siik­kia. Täs­sä lo­puk­si on nuot­ti muis­to­na mu­ka­vas­ta ta­paa­mi­ses­ta Her­man Haa­pa­mä­en kans­sa ke­säl­lä 1996 sekä Ii­sak­ki Ris­kun Kih­ni­ö­läis­ten Rait­tius­lau­lun sa­nat.

Jar­mo Ham­mo

Rait­tius­lau­lu

Tä­män Kih­ni­ön kun­naat kau­neim­mat Ovat meil­le, Kih­ni­ön lap­set.

Isät kor­piin pel­tom­me per­kai­li.

Heil­tä vai­vat har­men­si hap­set.

Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin:

Ko­ti­seu­tu on ar­ma­hin meil­lä

Me tah­dom­me toi­mia sel­vin päin, Em­me kul­kea juop­po­jen teil­lä.

Ras Ner­koon ja Kan­ka­rin kau­niit veet

Hyvä Luo­jam­me meil­le on suo­nut Ja Kih­ni­ön­jär­ven ja Sul­ku­en

Hän omak­si meil­le on luo­nut. Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin Ko­ti­seu­tu on ar­ma­hin meil­lä!

Me tah­dom­me toi­mia sel­vin päin, Em­me kul­kea juop­po­jen teil­lä.

Mo­nen mie­les­tä tää on kau­kai­sin

Sa­ta­kun­tam­me syn­kein sop­pi, Mut­ta mei­hin­pä ei voi mah­tua Tämä isois­ten kors­kea op­pi.

Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin:

Ko­ti­seu­tu en ar­ma­hin meil­lä

Me tah­dom­me toi­mia sel­vin päin, Em­me hor­jua pi­meil­lä teil­lä.

On Kih­niö kes­kel­lä maa­il­maa

Se jo sil­mäl­lä näh­dä voi­daan.

Kun kor­kee­na tai­vas kaa­reu­tuu Yli pui­den ylit­se, vaa­rain.

Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin:

Ko­ti­seu­tu on ar­ma­hin meil­lä

Me tah­dom­me kat­sel­la sel­vin päin, Em­me sil­mil­lä ve­res­ty­neil­lä.

Ja Kih­ni­ön kirk­kaat, kau­ni­hit veet Ne vir­taa ete­lään ja poh­jaan, Ja ne vie­vät mei­dän ter­vei­set sekä Eng­lan­tiin et­tä Nor­jaan. Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin.

Ko­ti­seu­tu on ar­ma­hin meil­lä!

Me tah­dom­me toi­mia sel­vin päin, Em­me kul­kea juop­po­jen teil­lä.

To­sin lei­pää meil­lä on niu­kas­ti. Mut­ta puut­tei­ta puut­tu­mat­ta.

Sik­si teh­kääm­me työ­tä tui­mas­ti Ko­ti­seu­tuum­me suut­tu­mat­ta.

Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me taas:

Ko­ti­seu­tu on ar­ma­hin meil­lä!

Me tah­dom­me toi­mia isäim­me maass’, Em­me har­hail­la vie­rail­la mail­la.

Me tah­dom­me kas­vaa rait­tiik­si, Jot­ta ko­tim­me kau­nis­tui­si.

Jot­ta rie­mun ja rau­han ma­jak­si

Koko Kih­niö muo­dos­tui­si, Siis Kih­ni­ön lap­set lau­lam­me näin Ko­ti­seu­tum­me kal­lis on tääl­lä!

En tah­raa kau­nis­ta Kih­ni­ö­täin

Vä­ki­juo­mia vil­je­le­mäl­lä.