20 vuotta sitten oli se kevät, kun istuin ylioppilaskirjoituksissa. Kärkitavoitteeni jo etukäteenkin oli reaalikokeessa, jossa olin varautunut kirjoittamaan psykologiaa, historiaa ja fysiikkaa. Kun vielä yhtä vastausta puuttui, etsin vihkosesta sopivaa tärppitehtävää. Yksi fysiikan tehtävä alkoi kuvauksella avaruusoliosta, joka laskeutuu lentävällä lautasellaan maahan. Tämän olin toistuvasti sivuuttanut, koska en pitänyt astrofysiikkaa ydinosaamisalueenani. Lopulta kuitenkin jouduin lukemaan tehtävän ihan kokonaan, ja lopussa selvisi, että kyseessä oli ihan tavallisesta liikemäärälaskusta, jossa siis avaruusolio oli ihan vain hämäystä...
Viimeisen seitsemän vuoden aikana, kun olen ollut pois opetustehtävistä, olen kuitenkin erityisesti seurannut peruskoulun ja nyttemmin lukion lyhyen matematiikan opiskelua lähietäisyydeltä. Olen oivaltanut, että me matematiikanopettajat olemme keskimäärin melko kieroa porukkaa, ja v***umaisimmat meistä ryhtyvät opetusmateriaalintekijöiksi.
Oppikirjoissa, kun opiskellaan uutta asiaa, rakenne on hyvin samantyyppinen: ensin tulee muutama perustehtävä, sitten lähdetään soveltavien tehtävien maailmaan. Ja mitä pidemmällä tehtävissä edetään, sitä enemmän niihin tulee kirjantekijän toinen toistaan kierompia tapoja harhauttaa oppilasta laskemaan väärin. Tosin olen törmännyt myös kirjasarjaan, jossa oli oikeastaan vain pelkkiä perustehtäviä, eikä sekään ole hyvä, koska siinä kympinlaskijat tylsistyvät täysin ja seiskanlaskijat luulevat osaavansa melkein kaiken.
Nyt olen lähtenyt opetustehtävään uudistaakseni matematiikan opetusta – omalta kohdaltani. Lueskelin nimittäin – kuten jokainen opettaja tietenkin tekee – opetussuunnitelmaa, jossa kerrotaan, miten tavoitteena on opiskelijoiden perustaidot perustehtävissä. Siis saadakseen arvosanaksi kahdeksan, oppilaan pitää osoittaa osaavansa perustaidoillaan ratkaista perustehtäviä. Kuitenkin yleensä matematiikan kokeiden laadinnassa käytetään tosi paljon paukkuja siihen, että osataan erotella kympin, ysin ja kasin laskijat toisistaan.
Nyt olen päättänyt, että sen sijaan, että käyttäisin energiaani parhaiden laskijoiden erotteluun toisistaan, keskitynkin arvioinnissa siihen, että vitosesta kasiin laskijat saavat kokeen kautta myös itse käsityksen omista taidoistaan ja siitä, mihin kannattaa kiinnittää jatkossa huomiota. Ja sitten pyrin vielä antamaan uuden mahdollisuuden osoittaa oppimista niissä asioissa, joissa on kokeessa huomannut parantamisen varaa. Todistukseen tulevan arvosanan pitäisi kuitenkin kertoa siitä, mitä osaa arjessa eikä siitä, mitä on onnistunut juuri koepäivään pänttäämään.
Itsehän tällaisena ysinlaskijana olen matematiikan kokeessa usein itsekseni hihitellyt oivallettuani, minkä jekun opettaja on kokeeseen piilottanut. Mutta matematiikan pitäisi olla aine, josta kaikki saavat välineitä arkeensa. Matematiikkaa siis elämää varten – eikä vain matematiikan koetta. Olen nimittäin havainnut, että helpohkossakin matematiikankokeessa ysin ja kympin laskijat kyllä keksivät keinot tehdä vielä vähän paremmin, lite bättre.
Jaakko Viitala
PS. Jos seuraatte tällä kaudella TVOFia, kuuma vinkkini on Hännisen Riikka, joka on myös lukiokavereitani, vuotta vanhempi. Vaikka usein nykyään musiikkimaailman pintakerroksiin noustaan parikymppisenä, minun lukiokavereistani moni tuntuu puhjenneen täyteen kukkaan vasta näin nelikymppisinä. Näissä artisteissa korostuu sellainen itsetuntemus, joka myös kuuluu ja näkyy. Meillä on huhtikuussa luokkakokous. Elastinen ei pääse, kun keikkailee Itämeren aalloilla samaan aikaan.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.